Kasvokuva & pastelliliitu

Ollessani Tukholmassa minulta jäi väliin croquis-tunti, mikä kyllä harmittaa (tosin en tekisi toisin kuin tein, kyllä se Tukholma kannatti). Yritän ensi viikolla piirrellä pahaa-aavistamattomia ihmisiä itsenäisesti.

Keskiviikon tunnilla aloitimme syväluotaavan mimeettisestä kasvojen tutkimisesta. Työvälineenä oli tavallinen lyijykynä, apuna peili. Opin todella paljon, ja oli hauskaa huomata, millä tavalla kasvoni olivat epäsymmetriset. (Toisaalta oli ikävää huomata, että ne ylipäätään olivat epäsymmetriset.) Nyt on helpompi piirtää kasvoja ilman mallia, kun tietää, mitkä ovat ne kriittiset kohdat, jotka tekevät kasvoista erilaisia (nenän leveys, nenän ja leuan suhde, suun viiva, silmien sijainti ja muoto...).

Minä: peilikuvatutkielma. Veera 2012

Piirtotekniikka vei suurimman osan tuntia, joten pääsimme siirtymään pastelliliituihin vasta tunnin lopulla. En oppinut niistä mielestäni mitään uutta, mutta se on ymmärrettävää, koska kuivat, kovat pastellit ovat minulle ehkä kaikkein tutuin ja mieluisin työväline heti lyijykynän jälkeen. Ehkä tästä kokeilemiseen perustuvasta etenemistavasta saadaan se hyöty, että joku muukin voi löytää itselleen omimman, uuden välineen itsensä ilmaisemiseen. Olisin mielelläni kyllä oppinut uutta, mutta ehkä vielä opinkin kokeilemalla. Aikaa on nimittäin vielä ensi viikon tunti.

Tehtävään tarvittiin pastellit ja / tai valko- ja / tai ruskoliituja ja suuri pariisinpaperi (värillinen, n. A2-kokoa). Työssä pitäisi kuvata ihmisyyttä 2010-luvulla. Minä päätin tutkia teknologiaa ja naiseutta. En kuitenkaan päässyt vielä puusta pitkälle, sain vain vaalean persikanvärisellä liidulla hahmoteltua ääriviivoja vaaleanpunaiselle paperilleni.

Sitten tuli pommi, eli tentin ja muiden arvosanojen palautukset. En ollut uskoa silmiäni kun näin tenttinumeroni, ja vatsanpohjasta kouraisi ikävästi - se ei ollut nimittäin yhtään hyvä. Minua jäi harmittamaan erityisesti se, että olin käyttänyt mielestäni peruskurssilla oppimiani termejä oikein ajatuksella oikein, ja sitten palautuksen yhteydessä selvisi, että termit olivatkin vääriä.
Vielä tenttiäkin enemmän minua harmitti tuntisuunnitelmasta saamani huono numero, ja myös palaute. Opettaja olisi toivonut lisää moniarvoista keskustelua, mikä tuntui erityisen ikävältä kommentilta, koska juuri siihen moniarvoiseen keskusteluun olin pyrkinyt suunnitelmassani. Ehkä minun olisi kuitenkin pitänyt liittää tekemäni PowerPoint mukaan suunnitelman palautukseen, niin ajatukseni olisi mennyt perille asti...

Lähdin suurin piirtein itku kurkussa luokasta, mutten aio tehdä tenttiä uudelleen. Mielestäni suurin ongelma ei nimittäin ollut minussa - tein kovasti töitä tentin eteen ja mielestäni myös ymmärsin lukemani - vaan epäselvässä tehtävänannossa. Ehkä ensi tentissä tehtävät annetaan yksiselitteisemmin, ja osaan lukea ne oikein. Ahdistukseni takia minulta meni tunteja, ennen kuin pystyin iloitsemaan parista työstä saaduista nelosista (arvosteluasteikko on 1-5).

Naisen suu. Veera 2012 (kesken)

Lavastusta!

Nyt ei ole kyseessä mikään murhamysteeri, vaikka lyhyt, ytimekäs ja mahdottoman hauska (hah!) otsikkoni voisikin viitata myös siihen. Sen sijaan maanantai-iltapäivän aiheena oli valokuvan lavastaminen. Tarkoituksena oli valmistella meitä tulevaa Eka oma elokuva -projektia varten.

Edessä oli jälleen ryhmätyö. Vaikka yleensä olen innolla mukana kaikessa ryhmän kanssa touhuamisessa, oli tällä kertaa ehkä Tukholmasta mukaan tarttuneen jetlagin tai ihan tavallisen maanantaiväsymyksen takia kauhean vaikeaa aloittaa ryhmäytyminen. Olisin mielelläni poteroitunut itsenäiseen flow-tilaan jonkin työn pariin. Alkukankeuden kaikottua muiden ryhmäläisten energia kuitenkin tarttui, ja meidän loppupäivämme olikin paitsi hauskaa, myös hyvin tuotteliasta työntekoa täynnä.

Tarkka tehtävänanto oli seuraavanlainen, pähkinänkuoressa:
- kuvaaja neuvoo, muut tottelevat
- ei salamaa
- kuvissa mukana jotain valkoista ja kirja
- valitaan kaksi kuvaa; lavastettu / luonnoton tilanne ja todellisuuden illuusio

Muokkausta ei nyt käytetty, korkeintaan sai hieman rajata kuvaa ennen sen siirtämistä netin Galleria Taikaan.

Olisin halunnut kuulla vähän enemmän oman kamerani ominaisuuksista, mutta koska ryhmälläni oli kova drive päällä ja opettajan edessä pitkä jono ihmisiä samalla asialla, jätin ominaisuuksien ihmettelyn seuraavaan sopivaan hetkeen. Osaan sentään ottaa salaman pois päältä ja näpsiä yökuvia jo ihan omin neuvoin...

Kuvatessa opimme paitsi ryhmätyöskentelystä ja salaman sulkemisesta, myös valotuksesta ja tietysti tilanteiden lavastamisesta ihan kokeilemalla. Tästä lähtien saan sukujuhlissa pelkkiä hyviä kuvia, koska osaan tunnin jälkeen pyytää, että serkkuni voisivat tehdä jotain, vaikka näyttää kieltä toisilleen, samalla kun kuvaan. Ei enää tönkköjä pönötyskuvia! (Serkkuni tosin näyttävät niissäkin hyvältä, mutta kaikki me emme kyllä näytä.)

Tästä valokuvan lavastamisesta on hyvä kulkea aasinsiltaa pitkin tutkimaan Sofi Oksasen Puhdistuksen filmatisointia erityisesti lavasteiden ja puvustuksen kannalta. Elokuva on minulla vuorossa jo näin viikon aluksi, koska keskiviikkona, jolloin kaikki muut menevät katsomaan sitä, minä olen hakemassa Lexin kanssa tuntumaa tekonurmeen agilitykisojen merkeissä. En ole lukenut kirjaa, mutta käytännössä kaikki lähipiirissäni ovat, joten olen kuullut hahmojen nimien lentelevän ilmaan harva se kerta. Osaan odottaa pahinta...

Valmiit kuvat, copyright Veera 2012

Bisoux bisoux,
Veera

Hälsningar från Stockholm!

Olin käymässä Tukholmassa konferenssissa kuulemassa uutta aiheesta "Mobile Learning". Kokemus oli tällaiselle tavalliselle suomalaistallukalle aivan huikea, ihan joka päivä ei tule kutsua pukumiesten pitämiin työpajoihin, ilmaiselle lounaalle tai illalliselle, jolla on pukukoodi. Minä ja kolme opiskelijakollegaani, a.k.a hämmentynyttä OKL:n kasvattia, yritimme parhaamme mukaan edustaa Suomea ja olla pudottamatta silmiä päästämme, kun meitä vietiin toinen toistaan ihmeellisempiin tilaisuuksiin ja paikkoihin.

Opin matkalla paljon mobiilista oppimisesta, mm. sen, että teknologia tulee kouluun, oli koulu valmis tai ei. Paljon puhuttiin myös teknologian mahdollisuuksista opettajien tukena, erityisesti kehitysmaissa. Opin paljon itsestäni ja siitä, kuinka taitavia me suomalaiset OKL-opiskelijat itse asiassa olemme monessa asiassa - parantamisen varaa tosin on esim. käsillä olevan teknologian hyödyntämisessä. Emme osaa tarttua meille annettuihin mahdollisuuksiin vielä riittävän innokkaasti ja innovatiivisesti.

Tärkeimmät oppituntini sain kuitenkin suhteiden luomisessa tärkeisiin ihmisiin sekä muiden maiden koulujärjestelmistä toisten vieraiden kanssa keskustellessamme.Opettajien asema on valtavan erilainen eri maissa, myös EU:n sisällä.

Mieletön matka.

- Veera

PS. Minua pyydettiin ottamaan matkan varrella 7 kuvaa toistuvasta asiasta. Otin tietenkin kahdeksan. Huomasin jo Turussa laivaan noustessani pohtivani, kuinka vaikeaa olisi liikkua pyörätuolilla. Sama ajatus pysyi päässäni, vaikka saavuimmekin tasa-arvon mallimaan kamaralle. Niinpä innostuin kuvaamaan portaiden muotoja matkan varrelta.

Kuvasin minä myös opiskelijakollegaani "lankuttamassa" erilaisissa paikoissa, mutta niitä kuvia en uskalla ihan vielä esitellä julkisesti!

Pintaraapaisu mediailmaisusta

Ensimmäinen Meilin (MeIl) tunti käytettiin pienryhmissä valittujen kiinnostavien videoiden tai mediakuvien tutkimiseen. Tyylien skaala oli laaja: oli kaikkea karmivasta autodokumentista kissavideoon, Amnestyn ihmisoikeuskuvasta ihmisten bussipysäkkikäyttäytymistä tutkivaan kuvaan...

Jälleen kerran huomasimme, kuinka katsojan omat muistot ja menneisyys sekä katsomishetken tunteet vaikuttavat siihen, mitä näemme ja miten näemme asioita. Puhuimme paljon tunnin aikana ja sivusimme monia vakavia aiheita. Kaiken kaikkiaan oli oikein hauska ja yleissivistävä tunti, koska aaltoileva keskustelu pysyi kuitenkin onneksi suurin piirtein kiinni aiheessa.

Mutta yksi asia jäi oikein vaivaamaan minua, ja nyt otan siitä selvää.
Olen kuullut siskoltani, joka opiskelee mediatutkimusta, meemeistä. Luulin, että nämä ovat internetin välityksellä kulovalkean tavoin leviäviä mediasisältöjä, joihin aletaan viitata myös muissa medioissa. Tänään meille kuitenkin kerrottiin viraali-termistä, joka tarkoitti tismalleen samaa. Kuka kukin siis on?

Wikipedia auttaa:

Meemi (engl. meme, kreik. mimesis) pn kulttuurinen ja viestinnällinen kopioituja eli replikaattori. Käsitettä käytti ensimmäisenä Richard Dawkins vuonna 1976 kirjassaan Geenin itsekkyys.

meemillä voidaan viitata myös internet-ilmiöön.

--> Internet-ilmiöksi kutsutaan internetissä leviävää asiaa, joka saavuttaa toisinaan suuren suosion leviten nopeasti verkossa. Jotkut ilmiöstä ovat lyhytikäisiä, jotkin pysyvät suosiossa vuosikausia.

Viraalimarkkinointi tai virusmarkkinointi (engl. word-of-mouth, WOM) on markkinointia, jossa mainosviesti kulkee ihmiseltä toiselle nopeasti.

Viraaliefekti tai meemi (”nettijuoru, puskaradio”) on Internetissä tapahtuva tiedon nopea leviäminen sivustojen linkityksen ja jatkolinkityksen avulla. (...) Viraalimarkkinointi perustuu meemien käyttöön.

Niin että selvisi sitten sekin!
Bisoux bisoux,
Veera

Kuvaviestinnän perusteet hallussa?

Olen nyt tehnyt 10 työtä, lukenut kaksi kirjaa ja käyttänyt muuten vain aikaani tutkimalla kuvaviestinnän perusteita. Lisäksi sain juuri valmiiksi tenttitaittoni sekä koonnin kaikista kurssitöistä. En tosiaan ennen tätä tiennyt, että niitä töitä tuli tehtyä NIIN monta!

Tässä vielä pari työtä, joita en ole tänne ehtinyt laittaa:

Sana + kuva... tässä minulla oli kyllä eräs tarkoitus, mutta mahtaako se aueta kenellekään muulle?

Kuva Wikimedia Commons

Oma arvo purkitettuna

Olin aivan hämmästynyt, koska olinkin hyvin aikataulussa, ja sain kaikki työt valmiiksi melkein tuntia ennen kurssin viimeisen tunnin loppumista. Minulle käy niin harvoin näin, että ihan hämmennyin, enkä osannut lähteä kotiin ennen kuin tunti olisi oikeasti loppunut.

Kurssi oli hauska muistiloikka median maailmaan - moni asia oli minulle jo lukioajalta tuttu, sillä tekstitaitokokeeseen valmistautuminen sisälsi myös mainosten analysointia. Ihan tuli kultaiset lukioajat mieleen... (niinhän ne tulevat myös ranskan kursseilla, mutta siellä tunne on huomattavasti epätoivoisempi.)

Opin vielä kurssin lopulla sen, että logo on yhtiön tapa kirjoittaa nimensä, siis tekstiä, kun taas puhekielen "logo" eli yhtiötä edustava kuva on oikealta nimeltään tuotemerkki. Yhdessä nämä kaksi ovat tuotemerkkilogoja. Kuulin tästä jo tunnilla, mutta luin saman asian myöhemmin myös toisesta tenttikirjasta. Ja sitten, Mamban sanoja mukaillen, toiseen kirjoista tutustuin, mutta siihen vaaleaan ihastuin...

Rakastuin pieneen, värikkääseen Mediametkaa! -kirjaan, joka pursusi toinen toistaan käytännöllisempiä kasvatusvinkkejä mediakasvatukseen. Erityisen tyytyväinen olin tietokone- ja konsolipelejä käsittelevään osioon, sillä niiden käyttö on mielestäni kotona tavallista mutta kouluissa aivan onnettoman vähäistä. Kirja antoi hyvät eväät tietokonepeleihin tutustumiseen ja suhtautumiseen, ja koska aihe kiinnosti minua todella paljon, päätin tehdä siitä tenttini. En tiedä, oliko se ihan tehtävänannon mukainen, mutta onpahan ainakin hyvin suunniteltu ja selkeä opetusmateriaali tehtynä siihenkin tarkoitukseen!

Tästä on hyvä jatkaa syvemmälle mediailmaisun maailmaan.

Bisoux bisoux,
Veera