Hups!
Ymmärsin liian myöhään, mitä tarkoittaa "Alusta muisti" kamerassa...
Ajattelin tekeväni vain tilaa elokuvan kuvaamista varten, ja luulin vieläpä painavani "Peruuta"-nappia, mutta... no...
Nyt kun elokuva on kuvattu samalle kortille, niin enpähän enää astu samaan sudenkuoppaan. Sen sijaan taidan siirtää leffa-aineistomme pikana koneelle.
Onneksi en hävittänyt mitään hirveän tärkeää. Ainoastaan kuva ihmisen mittasuhteiden tutkielmastani jää nyt laittamatta osaksi oppimispäiväkirjaa, ainakin tässä vaiheessa.
Ei se kyllä mikään ihmeellinen ollutkaan!
Sen sijaan jään suuresti harmittelemaan, että samalla tulin poistaneeksi kuvan opettajasta hyökkäämässä valomiekan voimin pahvilaatikko- alter egonsa kimppuun. Siinä kuvassa tiivistyi hienosti näiden opintojen poikkeavuus muista yliopisto-opinnoista.
Oh là là!
Veera
PS. Ihanaa, lumista ja rauhallista joulua :)
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Oma elokuva, vol. 4
Mitä sitä turhia hosumaan, kun asiat voi tehdä tehokkaasti.
IPadilla, tarkemmin sen iMovie-sovelluksella, tehtyjen trailereiden innostamana kokoonnuimme kaikki kynnelle kykenevät maanantaiaamuna kuvataideluokkaan. Meillä oli yhteinen päämäärä: elokuvan materiaali oli saatava kuvattua, ennen kuin kukaan sai lähteä joululomalle!
Saimme yhdessä päivässä kuvattua lähes kaiken materiaalin elokuvaamme. Kuvataiteen luokasta sai lavastettua vanhan asunnon keittiön yllättävän kivuttomasti.
Flow se vain virtasi, kamera kävi ja näyttelijät tekivät parhaansa. Ihan mahtavaa! Ainoa miinus oli se, että kun yritimme kuvata viimeisetkin otokset, eli klassisen junan saapumisen asemalle, tapahtui jotakin odottamatonta. Sillä siinä puoli tuntia junan saapumista odotettuamme...
Tai, ei ehkä odottamatonta, mutta jotakin, joka olisi joka tapauksessa saanut jäädä tapahtumatta:
AKKU LOPPUI.
Harmi ettei kenelläkään ollut kameraa valmiina siinä vaiheessa meitä varten, tuli tanssittua melkoiset aggressionpurkutanssit siinä asemalaiturilla. Kunnon spontaania performanssitaidetta opeopiskelijoiden tapaan...
Kävin korvaamassa vahingon parhaani mukaan seuraavana päivänä. Voin kertoa, että talvella on kylmä näytellä ulkokohtauksia. Juna kuitenkin saapui lopulta asemalle, nyt myös digikameran tallentamana.
Luulen päässeeni jyvälle ainakin yhdestä tämän projektin oppimistavoitteesta: meistä yritetään tehdä parempia ryhmätyön tekijöitä. Pikku hiljaa se näyttää myös onnistuvan. On tässä myös tullut opittua paljon kuvakulmista, kuvakoon merkityksestä ja kohtausten pituudesta, ja siinä sivussa omasta itsestä. Huomaan esimerkiksi itse ottavani mielelläni hyvin tiukkoja rajauksia ja erikoislähikuvaa tai vaihtoehtoisesti hyvin kaukaa otettua kuvaa, ja näen nyt, että samanlaisia kuvia on myös elokuvissa, joista pidän.
Nyt ollaan suurin piirtein puolessa välissä tätä projektia. Hyvä aika ottaa kunnollinen, hyvin ansaittu joululoma!
Bisoux bisoux,
Veera
IPadilla, tarkemmin sen iMovie-sovelluksella, tehtyjen trailereiden innostamana kokoonnuimme kaikki kynnelle kykenevät maanantaiaamuna kuvataideluokkaan. Meillä oli yhteinen päämäärä: elokuvan materiaali oli saatava kuvattua, ennen kuin kukaan sai lähteä joululomalle!
Saimme yhdessä päivässä kuvattua lähes kaiken materiaalin elokuvaamme. Kuvataiteen luokasta sai lavastettua vanhan asunnon keittiön yllättävän kivuttomasti.
Flow se vain virtasi, kamera kävi ja näyttelijät tekivät parhaansa. Ihan mahtavaa! Ainoa miinus oli se, että kun yritimme kuvata viimeisetkin otokset, eli klassisen junan saapumisen asemalle, tapahtui jotakin odottamatonta. Sillä siinä puoli tuntia junan saapumista odotettuamme...
Tai, ei ehkä odottamatonta, mutta jotakin, joka olisi joka tapauksessa saanut jäädä tapahtumatta:
AKKU LOPPUI.
Harmi ettei kenelläkään ollut kameraa valmiina siinä vaiheessa meitä varten, tuli tanssittua melkoiset aggressionpurkutanssit siinä asemalaiturilla. Kunnon spontaania performanssitaidetta opeopiskelijoiden tapaan...
Kävin korvaamassa vahingon parhaani mukaan seuraavana päivänä. Voin kertoa, että talvella on kylmä näytellä ulkokohtauksia. Juna kuitenkin saapui lopulta asemalle, nyt myös digikameran tallentamana.
Luulen päässeeni jyvälle ainakin yhdestä tämän projektin oppimistavoitteesta: meistä yritetään tehdä parempia ryhmätyön tekijöitä. Pikku hiljaa se näyttää myös onnistuvan. On tässä myös tullut opittua paljon kuvakulmista, kuvakoon merkityksestä ja kohtausten pituudesta, ja siinä sivussa omasta itsestä. Huomaan esimerkiksi itse ottavani mielelläni hyvin tiukkoja rajauksia ja erikoislähikuvaa tai vaihtoehtoisesti hyvin kaukaa otettua kuvaa, ja näen nyt, että samanlaisia kuvia on myös elokuvissa, joista pidän.
Nyt ollaan suurin piirtein puolessa välissä tätä projektia. Hyvä aika ottaa kunnollinen, hyvin ansaittu joululoma!
Bisoux bisoux,
Veera
tiistai 11. joulukuuta 2012
Oma elokuva, vol. 3
Jipii, lopultakin opettajalla on aikaa auttaa meidän ryhmää pääsemään alkuun elokuvan teossa!
Näillä mielin tanssahtelin maanantai-iltapäivän tunnille. Oli hyvä työntekofiilis, ja motivaatiokin oli kerrankin kohdallaan.
Mutta AUTS! Opettajalta olikin tullut sähköposti, ettei hän pääse paikalle. Lisäksi yhden ryhmäläiseni sairaus olikin vakavampaa laatua, eikä hän pystynyt saapumaan koululle kuin parina päivänä viikossa, jos silloinkaan. Toinen taas oli muuten estynyt. Niin, että taas meitä oli kaksi paikalla. Ei ohjeita, ei tekijöitä, ei laitteita (tai oli meillä kamerat, mutta ovatko ne sopivia tarkoitukseen, ei aavistustakaan)... Ei elokuvaa.
Opettaja antoi kyllä mahdollisuuden käydä keskiviikkona elokuvaklinikalla juttelemassa projektista, mutta meille kävi taas todella hyvä tuuri - olemme varmaan ainoa ryhmä, jossa on pelkkiä OKL:n kolmannen vuosikurssin opiskelijoita. Sattumalta keskiviikkona oli myös joulugaala, jota me olimme järjestämässä. Kun ei niin ei...
Haluaisin päästä jo tekemään töitä elokuvan kanssa. Haluaisin tehdä yksin toisen elokuvarojektin, vaikka animaation.
Epätoivoinen alan jo olla.
Bisoux bisoux,
Veera
Näillä mielin tanssahtelin maanantai-iltapäivän tunnille. Oli hyvä työntekofiilis, ja motivaatiokin oli kerrankin kohdallaan.
Mutta AUTS! Opettajalta olikin tullut sähköposti, ettei hän pääse paikalle. Lisäksi yhden ryhmäläiseni sairaus olikin vakavampaa laatua, eikä hän pystynyt saapumaan koululle kuin parina päivänä viikossa, jos silloinkaan. Toinen taas oli muuten estynyt. Niin, että taas meitä oli kaksi paikalla. Ei ohjeita, ei tekijöitä, ei laitteita (tai oli meillä kamerat, mutta ovatko ne sopivia tarkoitukseen, ei aavistustakaan)... Ei elokuvaa.
Opettaja antoi kyllä mahdollisuuden käydä keskiviikkona elokuvaklinikalla juttelemassa projektista, mutta meille kävi taas todella hyvä tuuri - olemme varmaan ainoa ryhmä, jossa on pelkkiä OKL:n kolmannen vuosikurssin opiskelijoita. Sattumalta keskiviikkona oli myös joulugaala, jota me olimme järjestämässä. Kun ei niin ei...
Haluaisin päästä jo tekemään töitä elokuvan kanssa. Haluaisin tehdä yksin toisen elokuvarojektin, vaikka animaation.
Epätoivoinen alan jo olla.
Bisoux bisoux,
Veera
Linopainannan aabeecee
KuRassa seurasi kolmen kerran operaatio, jonka aikana loimme tunnille tuomistamme tavaroista asetelman...
... kopioitiin asetelma "kurkistusaukkoon" kalvotussilla...
... ja suurennettiin kopio paperille kartonkilaatan kokoon...
... jonka jälkeen kuva käännettiin peilin avulla ja jäljennettiin kartonkilaatalle peilikuvana. Tämä ongelmallinen, noin neljää kättä vaatinut toimenpide olisi tietysti ollut tarpeeton, jos "kurkistusluukun" olisi vain kääntänyt toisin päin.
Ja sitten ei muuta kuin kaivertamaan!
Linopainannassa, tai kuten nyt voidaan sanoa, pahvipainannassa, on muutama tärkeä juttu, jotka olisi hyvä varmasti muistaa vielä koulutuksen jälkeenkin:
- ei koskaan, KOSKAAN kaiverreta itseä kohti!
- se, minkä haluaa jäävän valkoiseksi, kaivetaan pois - tämä olisi ehkä helpompi ymmärtää, jos levyn pinnan tussaisi mustaksi, ja lisäksi voisi tietysti harjoitella ensin piirtämistä ilman ääriviivoja, vain varjoilla
- joko hyvät välineet tai ei painantaa ollenkaan, huonoilla välineillä pelleillessä menee vain motivaatio
Painaminen oli työlästä, mutta kaikesta huolimatta kyllä vaivan arvoista. Esimerkiksi joulukorttien tehtailu onnistuisi koulussakin todella kivasti tällä tavalla, ja samalla voisi pohtia esimerkiksi ensimmäisten painettujen kirjojen historiaa!
Työssä on kuitenkin eräs asia, jota en vieläkään ymmärrä - miksi meidän täytyi tehdä asetelmasta painanta- ja ihmisyydestä pastellityö? Mielestäni olisi ollut mielekkäämpää tehdä juuri toisin päin. Toisaalta, sainhan nyt harjoitella mukavuusalueilta poistumista, mutta ei se olisi kyllä mitään mahdottoman mukavaa ollut myöskään toisin päin. Sen sijaan olisi ollut hauskaa, että linopainantaa (joka ei ole kovinkaan tarkka tekniikka, ainakaan minun taidoillani tai annetuilla välineillä) olisi voinut soveltaa abstraktimpaan ihmisyyteen, ja pastelleilla olisi taas voinut yrittää tehdä melko mimeettistä jälkeä ja tutkia, miten värejä sekoittamalla saa aikaan valon, varjon ja sävyjen vaihteluita.
Viimeinen opetuskerta meni kehystämiseen ja palautteenantoon. Teimme omista töistämme biografisen kuva-analyysin.
Oma työni aukesi minulle aivan uudella tavalla, ja ymmärsin vasta analyysin tehtyäni, miksi oikeastaan olin valinnut juuri ne esineet, jotka asetelmassani olivat. Analyysini on kuitenkin melko henkilökohtainen, joten en ainakaan vielä aio kertoa sen tuloksista täällä sen enempää. Annoimme palautetta myös muiden töistä, ja kerroimme muille pääpiirteet omista analyyseistamme. Minun työssäni kommentoitiin mm. taustaa ("tapettimainen", "puulattia"), kovan taustan ja pehmeän pupun mielenkiintoista kontrastia, ja sitä, että pupu ja rusetti keräävät huomion ensimmäisinä. Palautteen jälkeen tuntui hyvältä, ehkä siksi, että työn tekeminen oli saanut uudenlaisen merkityksellisyyden muidenkin todella katsoessa sitä.
Tässä vielä kuva valmiista, passepartout'hun päässeestä työstäni:
KuRa-kurssi alkaa olla paketissa. Vielä pitäisi tehdä ihmisen mittasuhteista työ, tai oikeastaan laskisin sen itse ihan vain piirrokseksi. Ajattelin käyttää siskoani mallina - sen siitä saa, kun asuu kuvataideopiskelijan kanssa saman katon alla!
Bisoux bisoux,
Veera
... kopioitiin asetelma "kurkistusaukkoon" kalvotussilla...
... ja suurennettiin kopio paperille kartonkilaatan kokoon...
Ja sitten ei muuta kuin kaivertamaan!
Linopainannassa, tai kuten nyt voidaan sanoa, pahvipainannassa, on muutama tärkeä juttu, jotka olisi hyvä varmasti muistaa vielä koulutuksen jälkeenkin:
- ei koskaan, KOSKAAN kaiverreta itseä kohti!
- se, minkä haluaa jäävän valkoiseksi, kaivetaan pois - tämä olisi ehkä helpompi ymmärtää, jos levyn pinnan tussaisi mustaksi, ja lisäksi voisi tietysti harjoitella ensin piirtämistä ilman ääriviivoja, vain varjoilla
- joko hyvät välineet tai ei painantaa ollenkaan, huonoilla välineillä pelleillessä menee vain motivaatio
Painaminen oli työlästä, mutta kaikesta huolimatta kyllä vaivan arvoista. Esimerkiksi joulukorttien tehtailu onnistuisi koulussakin todella kivasti tällä tavalla, ja samalla voisi pohtia esimerkiksi ensimmäisten painettujen kirjojen historiaa!
Työssä on kuitenkin eräs asia, jota en vieläkään ymmärrä - miksi meidän täytyi tehdä asetelmasta painanta- ja ihmisyydestä pastellityö? Mielestäni olisi ollut mielekkäämpää tehdä juuri toisin päin. Toisaalta, sainhan nyt harjoitella mukavuusalueilta poistumista, mutta ei se olisi kyllä mitään mahdottoman mukavaa ollut myöskään toisin päin. Sen sijaan olisi ollut hauskaa, että linopainantaa (joka ei ole kovinkaan tarkka tekniikka, ainakaan minun taidoillani tai annetuilla välineillä) olisi voinut soveltaa abstraktimpaan ihmisyyteen, ja pastelleilla olisi taas voinut yrittää tehdä melko mimeettistä jälkeä ja tutkia, miten värejä sekoittamalla saa aikaan valon, varjon ja sävyjen vaihteluita.
Viimeinen opetuskerta meni kehystämiseen ja palautteenantoon. Teimme omista töistämme biografisen kuva-analyysin.
Oma työni aukesi minulle aivan uudella tavalla, ja ymmärsin vasta analyysin tehtyäni, miksi oikeastaan olin valinnut juuri ne esineet, jotka asetelmassani olivat. Analyysini on kuitenkin melko henkilökohtainen, joten en ainakaan vielä aio kertoa sen tuloksista täällä sen enempää. Annoimme palautetta myös muiden töistä, ja kerroimme muille pääpiirteet omista analyyseistamme. Minun työssäni kommentoitiin mm. taustaa ("tapettimainen", "puulattia"), kovan taustan ja pehmeän pupun mielenkiintoista kontrastia, ja sitä, että pupu ja rusetti keräävät huomion ensimmäisinä. Palautteen jälkeen tuntui hyvältä, ehkä siksi, että työn tekeminen oli saanut uudenlaisen merkityksellisyyden muidenkin todella katsoessa sitä.
Tässä vielä kuva valmiista, passepartout'hun päässeestä työstäni:
KuRa-kurssi alkaa olla paketissa. Vielä pitäisi tehdä ihmisen mittasuhteista työ, tai oikeastaan laskisin sen itse ihan vain piirrokseksi. Ajattelin käyttää siskoani mallina - sen siitä saa, kun asuu kuvataideopiskelijan kanssa saman katon alla!
Bisoux bisoux,
Veera
Photoshop + Elokuva, vol. 2
 |
| Itseoppineen aukot sivistyksessä: Leimasimen käytön oppiminen johti riehaantumiseen. Alkuperäinen hattu on näistä se vasemmanpuoleinen. Veera 2012. |
Vaikka olenkin käyttänyt moneen ryhmäläiseeni nähden paljon Photoshopia, Gimpiä ja muita kuvanmuokkausohjelmia, koen olevani silti täydellinen amatööri kuvanmuokkauksessa. Tajusin kuitenkin Photoshop-tuntimme edetessä, että olen asettanut rimani aivan turhaan niin korkealle. Minulla nyt vaan sattuu olemaan kaveri, joka on valtavan lahjakas taiteellisesti ja koneen käyttäjänä, sekä toinen kaveri, jolla on media-assistentin koulutus. Tavalliseen ihmiseen verrattuna minähän olen jo melkein taitava tässä!
Asiaa tuli valtavan paljon lyhyessä ajassa, olisin mielelläni käynyt Photoshopia monta tuntia... ja olisin myös mielelläni tehnyt jonkin varsinaisen tehtävän. Nyt emme oikeastaan saaneet mitään tavoitetta, vaan piti vain kokeilla kaikenlaista. Tuli siitäkin jotain, mutta...
Meille näytettiin myös ihan mahtava inspiraatiosivusto!
Worth1000 on sivusto, joka järjestää kuvanmuokkauskilpailuja. Siellä on todella, todella hienoja juttuja, joita minäkään en sentään (vielä!) osaa muokata.
Sillä aikaa, kun me teimme kuvanmuokkauksia, opettaja keskusteli ryhmien kanssa elokuvista. Ikävä kyllä ajankäytön suunnittelu oli jälleen jäänyt ehkä hieman puolitiehen, joten opettajalla ei ollut aikaa keskustella meidän ryhmämme kanssa.
Lopputulos: paperi, jolle pitää kirjoittaa elokuvan perusajatus. Ei elokuvaa.
Bisoux bisoux,
Veera
Pastellityön viimeistely
Keskiviikkona teimme valmiiksi ja torstaina viimeistelimme Ihmisyys 2012 -pastellityömme. Olisin voinut tehdä työtä vielä pari tuntia, mutta koska se oli pakko laittaa heti seinälle, ei auttanut itku markkinoilla. IPadiini en ole vielä tyytyväinen, en saanut tutkittua valon heijastumista sen pinnasta ollenkaan. Nainen sen sijaan onnistui ihan kohtuullisesti.
Käytimme jälleen paljon aikaa palautteenantoon, mikä oli ihan hyvä asia. Itselleni selvisi ainakin se, että hakemani ajatus, teema kuvan takana, välittyi teoksestani. Myös naisen pehmeästä paidasta ja valosta hänen ihollaan annettiin positiivista kommenttia. Huono puoli kommentoinneissa ja palautteissa on joka kerralla toistuva ongelma ajankäytön kanssa; olisi opettajan asia katkaista huolehtia siitä, että viimeinenkin työ käsitellään kunnolla, ja toisaalta, että aikaa ei käytetä missään kohtaa muutenkaan liikaa. Muuten kommentoijat väsyvät, ja viimeiset työt eivät saa juuri ollenkaan palautetta.
Kaikesta tästä huolimatta oli ihanaa päästä tekemään suurikokoista työtä, ja ennen kaikkea kokeilemaan pastellilituja! (Täytynee muistaa opettajan ammatissa, ettei lapsia voi kuitenkaan jatkuvasti käskeä tekemään suuria pastellitöitäkään, vaikka minä niistä pitäisinkin...)
Palautteenannon jälkeen meillä oli vielä pieni hetki aikaa, ja sen käytimme tutustumalla seuraavaan aiheeseemme, asetelmaan. Se onkin minulle aivan uusi aluevaltaus, olen tainnut tehdä yhden asetelmamaalauksen koko ikänäni. Oppi tulee siis tarpeeseen! Saimme kotitehtäväksi tuoda kotoa vähintään kolme esinettä, jotka kuvasivat jotakuta oikeaa, tuntemaamme henkilöä. Lisäksi ehdin väsätä kurkistusikkunan, jota muut ryhmäläiset olivat ilmeisesti tarvinneet croquis-tunnilla.
Bisoux bisoux,
Veera
Oma elokuva, vol. 1
Maanantaina 19. päivänä marraskuuta olimme sopineet pienryhmäni kanssa, että tapaamme kuvataideluokassa ja suunnittelemme oman elokuvamme. Yksi meistä oli tekemässä kandia, mutta oli antanut kolmelle muulle vapaat kädet.
Minä ryhdyin muita odotellessani tekemään KuRan croquis-piirroksia muista omatoimista työtä tekemään tulleista. Piirtelin kaikessa rauhassa, ja sitten vähän vähemmän rauhallisena, kunnes puolentoista tunnin päästä totesin, että minulle taidettiin tehdä oharit. Kotia kohti, siis, ja vailla aavistustakaan elokuvasta. Tai no, olin minä itsekseni ideoinut teemaa, tyyliä ja hieman jo kuvakulmiakin.
Pari tuntia kotona oltuani sain sentään viestin, että toinen ryhmäläiseni oli niin kipeä, ettei päässyt kävelemään. Seuraavana päivänä selvisi, että viimeinenkin poissaolija oli ollut jo monetta päivää todella kipeänä. Ikävä kyllä kumpikaan ei ollut hoksannut informoida minulle tilastaan ennen sovittua tapaamista. Toisaalta ymmärrän molempia, ja virheitä sattuu.
Laitoin siis omat pohdintani faceen keskusteltaviksi, ja sieltä löytyi lopulta ajatus mustavalkofilmistä, kaipaavasta rakkaudesta, ja ehkä myös Chaplin-tyylisestä slapstick-huumorista. Kukaan meistä ei ole koskaan tehnyt mitään sen kaltaista, joten jäimme odottamaan opettajan ohjeita ja vinkkejä kuvauskaluston valinnasta ja muusta aiheeseen littyvästä.
Ja minä jään odottamaan sitä kohtaa projektissa, että voin vetää lonkkaa pari tuntia, kun muut tekevät töitä.
Bisoux bisoux,
Veera
Minä ryhdyin muita odotellessani tekemään KuRan croquis-piirroksia muista omatoimista työtä tekemään tulleista. Piirtelin kaikessa rauhassa, ja sitten vähän vähemmän rauhallisena, kunnes puolentoista tunnin päästä totesin, että minulle taidettiin tehdä oharit. Kotia kohti, siis, ja vailla aavistustakaan elokuvasta. Tai no, olin minä itsekseni ideoinut teemaa, tyyliä ja hieman jo kuvakulmiakin.
Pari tuntia kotona oltuani sain sentään viestin, että toinen ryhmäläiseni oli niin kipeä, ettei päässyt kävelemään. Seuraavana päivänä selvisi, että viimeinenkin poissaolija oli ollut jo monetta päivää todella kipeänä. Ikävä kyllä kumpikaan ei ollut hoksannut informoida minulle tilastaan ennen sovittua tapaamista. Toisaalta ymmärrän molempia, ja virheitä sattuu.
Laitoin siis omat pohdintani faceen keskusteltaviksi, ja sieltä löytyi lopulta ajatus mustavalkofilmistä, kaipaavasta rakkaudesta, ja ehkä myös Chaplin-tyylisestä slapstick-huumorista. Kukaan meistä ei ole koskaan tehnyt mitään sen kaltaista, joten jäimme odottamaan opettajan ohjeita ja vinkkejä kuvauskaluston valinnasta ja muusta aiheeseen littyvästä.
Ja minä jään odottamaan sitä kohtaa projektissa, että voin vetää lonkkaa pari tuntia, kun muut tekevät töitä.
Bisoux bisoux,
Veera
Elokuva-analyysi
Marraskuun kevyenä viihdepläjäyksenä ryhmä oli päättänyt (vai oliko se opettaja), että menemme katsomaan Puhdistuksen. Ryhmä oli sopinut jopa päivän, jona kaikki menivät yhdessä katsomaan sitä. Ikävä kyllä minä olin sopinut keskiviikkoillaksi jotain ihan muuta, joten löysin itseni lopulta yksikseni takarivistä Puhdistuksen maanantainäytöksessä.
Jotenkin minulle käy aina yhtä hyvä tuuri - mitä ahdistavampi elokuva, sitä suuremmalla todennäköisyydellä katson sen yksin. Näin kävi myös, kun ranskanryhmäni kävi yläasteella katsomassa elokuvan nimeltä 99 frangia. Ei ollut ihan kevyttä katsottavaa, mutta kannattava kokemus siitä huolimatta, ja samoin oli Puhdistuskin. Oikeastaan yksinään on kiva käydä elokuvissa, kun ei tarvitse miettiä, miten vierustoveri reagoi, jos minä alan vaikka itkeä tai nostan kädet silmille...
Selvittyäni hengissä Puhdistuksesta astelin siis lopulta varsin tyytyväisenä elokuva-analyysitunnille. Olin saanut tehtäväkseni tutkia elokuvassa erityisesti lavastusta, ja olin aika ylpeä havainnoistani, aina rehottavista kulmakarvoista tekoturkiksiin.
Tunnin kuluessa huomasimme itse kukin, että kun elokuvaan oikein syventyy, siitä löytyy valtava määrä erilaisia puolia, ja niinpä analysointiin voi käyttää aikaa lähes loputtomiin. Näin ainakin periaatteessa, käytännössä me olimme tietysti aivan poikki kuuntelemisesta jo yhden oppitunnin jälkeen. Koulussa olisikin viisasta käsitellä lyhytelokuvia tai vain osaa elokuvasta, jotta analyysin syvyydestä ei tarvitsisi tinkiä, ja silti kaikki jaksaisivat keskittyä myös kuuntelemiseen.
Ryhmän yhteisellä päätöksellä tähditimme lopuksi Puhdistuksen neljällä ja puolella tähdellä.
Teimme myös kierroksen siitä, kuinka usein itse kukin kävi elokuvateatterissa vuosittain. Keskiarvo oli yllättävän matala, ainoastaan muutama sanoi käyvänsä yli kahdeksan kertaa vuodessa. Itse arvioin käyväni leffassa suurin piirtein kerran kuukaudessa, mutta nyt kun olen miettinyt asiaa tarkemmin, huomaan käyväni siellä huomattavasti useammin. Ainakin 15 kertaa vuodessa. Alan ymmärtää, mihin ne opintotuet katoavat...
Bisoux bisoux,
Veera
torstai 15. marraskuuta 2012
Kasvokuva & pastelliliitu
Ollessani Tukholmassa minulta jäi väliin croquis-tunti, mikä kyllä harmittaa (tosin en tekisi toisin kuin tein, kyllä se Tukholma kannatti). Yritän ensi viikolla piirrellä pahaa-aavistamattomia ihmisiä itsenäisesti.
Keskiviikon tunnilla aloitimme syväluotaavan mimeettisestä kasvojen tutkimisesta. Työvälineenä oli tavallinen lyijykynä, apuna peili. Opin todella paljon, ja oli hauskaa huomata, millä tavalla kasvoni olivat epäsymmetriset. (Toisaalta oli ikävää huomata, että ne ylipäätään olivat epäsymmetriset.) Nyt on helpompi piirtää kasvoja ilman mallia, kun tietää, mitkä ovat ne kriittiset kohdat, jotka tekevät kasvoista erilaisia (nenän leveys, nenän ja leuan suhde, suun viiva, silmien sijainti ja muoto...).
 |
| Minä: peilikuvatutkielma. Veera 2012 |
Piirtotekniikka vei suurimman osan tuntia, joten pääsimme siirtymään pastelliliituihin vasta tunnin lopulla. En oppinut niistä mielestäni mitään uutta, mutta se on ymmärrettävää, koska kuivat, kovat pastellit ovat minulle ehkä kaikkein tutuin ja mieluisin työväline heti lyijykynän jälkeen. Ehkä tästä kokeilemiseen perustuvasta etenemistavasta saadaan se hyöty, että joku muukin voi löytää itselleen omimman, uuden välineen itsensä ilmaisemiseen. Olisin mielelläni kyllä oppinut uutta, mutta ehkä vielä opinkin kokeilemalla. Aikaa on nimittäin vielä ensi viikon tunti.
Tehtävään tarvittiin pastellit ja / tai valko- ja / tai ruskoliituja ja suuri pariisinpaperi (värillinen, n. A2-kokoa). Työssä pitäisi kuvata ihmisyyttä 2010-luvulla. Minä päätin tutkia teknologiaa ja naiseutta. En kuitenkaan päässyt vielä puusta pitkälle, sain vain vaalean persikanvärisellä liidulla hahmoteltua ääriviivoja vaaleanpunaiselle paperilleni.
Sitten tuli pommi, eli tentin ja muiden arvosanojen palautukset. En ollut uskoa silmiäni kun näin tenttinumeroni, ja vatsanpohjasta kouraisi ikävästi - se ei ollut nimittäin yhtään hyvä. Minua jäi harmittamaan erityisesti se, että olin käyttänyt mielestäni peruskurssilla oppimiani termejä oikein ajatuksella oikein, ja sitten palautuksen yhteydessä selvisi, että termit olivatkin vääriä.
Vielä tenttiäkin enemmän minua harmitti tuntisuunnitelmasta saamani huono numero, ja myös palaute. Opettaja olisi toivonut lisää moniarvoista keskustelua, mikä tuntui erityisen ikävältä kommentilta, koska juuri siihen moniarvoiseen keskusteluun olin pyrkinyt suunnitelmassani. Ehkä minun olisi kuitenkin pitänyt liittää tekemäni PowerPoint mukaan suunnitelman palautukseen, niin ajatukseni olisi mennyt perille asti...
Lähdin suurin piirtein itku kurkussa luokasta, mutten aio tehdä tenttiä uudelleen. Mielestäni suurin ongelma ei nimittäin ollut minussa - tein kovasti töitä tentin eteen ja mielestäni myös ymmärsin lukemani - vaan epäselvässä tehtävänannossa. Ehkä ensi tentissä tehtävät annetaan yksiselitteisemmin, ja osaan lukea ne oikein. Ahdistukseni takia minulta meni tunteja, ennen kuin pystyin iloitsemaan parista työstä saaduista nelosista (arvosteluasteikko on 1-5).
 |
| Naisen suu. Veera 2012 (kesken) |
Lavastusta!
Nyt ei ole kyseessä mikään murhamysteeri, vaikka lyhyt, ytimekäs ja mahdottoman hauska (hah!) otsikkoni voisikin viitata myös siihen. Sen sijaan maanantai-iltapäivän aiheena oli valokuvan lavastaminen. Tarkoituksena oli valmistella meitä tulevaa Eka oma elokuva -projektia varten.
Edessä oli jälleen ryhmätyö. Vaikka yleensä olen innolla mukana kaikessa ryhmän kanssa touhuamisessa, oli tällä kertaa ehkä Tukholmasta mukaan tarttuneen jetlagin tai ihan tavallisen maanantaiväsymyksen takia kauhean vaikeaa aloittaa ryhmäytyminen. Olisin mielelläni poteroitunut itsenäiseen flow-tilaan jonkin työn pariin. Alkukankeuden kaikottua muiden ryhmäläisten energia kuitenkin tarttui, ja meidän loppupäivämme olikin paitsi hauskaa, myös hyvin tuotteliasta työntekoa täynnä.
Tarkka tehtävänanto oli seuraavanlainen, pähkinänkuoressa:
- kuvaaja neuvoo, muut tottelevat
- ei salamaa
- kuvissa mukana jotain valkoista ja kirja
- valitaan kaksi kuvaa; lavastettu / luonnoton tilanne ja todellisuuden illuusio
Muokkausta ei nyt käytetty, korkeintaan sai hieman rajata kuvaa ennen sen siirtämistä netin Galleria Taikaan.
Olisin halunnut kuulla vähän enemmän oman kamerani ominaisuuksista, mutta koska ryhmälläni oli kova drive päällä ja opettajan edessä pitkä jono ihmisiä samalla asialla, jätin ominaisuuksien ihmettelyn seuraavaan sopivaan hetkeen. Osaan sentään ottaa salaman pois päältä ja näpsiä yökuvia jo ihan omin neuvoin...
Kuvatessa opimme paitsi ryhmätyöskentelystä ja salaman sulkemisesta, myös valotuksesta ja tietysti tilanteiden lavastamisesta ihan kokeilemalla. Tästä lähtien saan sukujuhlissa pelkkiä hyviä kuvia, koska osaan tunnin jälkeen pyytää, että serkkuni voisivat tehdä jotain, vaikka näyttää kieltä toisilleen, samalla kun kuvaan. Ei enää tönkköjä pönötyskuvia! (Serkkuni tosin näyttävät niissäkin hyvältä, mutta kaikki me emme kyllä näytä.)
Tästä valokuvan lavastamisesta on hyvä kulkea aasinsiltaa pitkin tutkimaan Sofi Oksasen Puhdistuksen filmatisointia erityisesti lavasteiden ja puvustuksen kannalta. Elokuva on minulla vuorossa jo näin viikon aluksi, koska keskiviikkona, jolloin kaikki muut menevät katsomaan sitä, minä olen hakemassa Lexin kanssa tuntumaa tekonurmeen agilitykisojen merkeissä. En ole lukenut kirjaa, mutta käytännössä kaikki lähipiirissäni ovat, joten olen kuullut hahmojen nimien lentelevän ilmaan harva se kerta. Osaan odottaa pahinta...
Bisoux bisoux,
Veera
Edessä oli jälleen ryhmätyö. Vaikka yleensä olen innolla mukana kaikessa ryhmän kanssa touhuamisessa, oli tällä kertaa ehkä Tukholmasta mukaan tarttuneen jetlagin tai ihan tavallisen maanantaiväsymyksen takia kauhean vaikeaa aloittaa ryhmäytyminen. Olisin mielelläni poteroitunut itsenäiseen flow-tilaan jonkin työn pariin. Alkukankeuden kaikottua muiden ryhmäläisten energia kuitenkin tarttui, ja meidän loppupäivämme olikin paitsi hauskaa, myös hyvin tuotteliasta työntekoa täynnä.
Tarkka tehtävänanto oli seuraavanlainen, pähkinänkuoressa:
- kuvaaja neuvoo, muut tottelevat
- ei salamaa
- kuvissa mukana jotain valkoista ja kirja
- valitaan kaksi kuvaa; lavastettu / luonnoton tilanne ja todellisuuden illuusio
Muokkausta ei nyt käytetty, korkeintaan sai hieman rajata kuvaa ennen sen siirtämistä netin Galleria Taikaan.
Olisin halunnut kuulla vähän enemmän oman kamerani ominaisuuksista, mutta koska ryhmälläni oli kova drive päällä ja opettajan edessä pitkä jono ihmisiä samalla asialla, jätin ominaisuuksien ihmettelyn seuraavaan sopivaan hetkeen. Osaan sentään ottaa salaman pois päältä ja näpsiä yökuvia jo ihan omin neuvoin...
Kuvatessa opimme paitsi ryhmätyöskentelystä ja salaman sulkemisesta, myös valotuksesta ja tietysti tilanteiden lavastamisesta ihan kokeilemalla. Tästä lähtien saan sukujuhlissa pelkkiä hyviä kuvia, koska osaan tunnin jälkeen pyytää, että serkkuni voisivat tehdä jotain, vaikka näyttää kieltä toisilleen, samalla kun kuvaan. Ei enää tönkköjä pönötyskuvia! (Serkkuni tosin näyttävät niissäkin hyvältä, mutta kaikki me emme kyllä näytä.)
Tästä valokuvan lavastamisesta on hyvä kulkea aasinsiltaa pitkin tutkimaan Sofi Oksasen Puhdistuksen filmatisointia erityisesti lavasteiden ja puvustuksen kannalta. Elokuva on minulla vuorossa jo näin viikon aluksi, koska keskiviikkona, jolloin kaikki muut menevät katsomaan sitä, minä olen hakemassa Lexin kanssa tuntumaa tekonurmeen agilitykisojen merkeissä. En ole lukenut kirjaa, mutta käytännössä kaikki lähipiirissäni ovat, joten olen kuullut hahmojen nimien lentelevän ilmaan harva se kerta. Osaan odottaa pahinta...
 |
| Valmiit kuvat, copyright Veera 2012 |
Bisoux bisoux,
Veera
tiistai 13. marraskuuta 2012
Hälsningar från Stockholm!
Olin käymässä Tukholmassa konferenssissa kuulemassa uutta aiheesta "Mobile Learning". Kokemus oli tällaiselle tavalliselle suomalaistallukalle aivan huikea, ihan joka päivä ei tule kutsua pukumiesten pitämiin työpajoihin, ilmaiselle lounaalle tai illalliselle, jolla on pukukoodi. Minä ja kolme opiskelijakollegaani, a.k.a hämmentynyttä OKL:n kasvattia, yritimme parhaamme mukaan edustaa Suomea ja olla pudottamatta silmiä päästämme, kun meitä vietiin toinen toistaan ihmeellisempiin tilaisuuksiin ja paikkoihin.
Opin matkalla paljon mobiilista oppimisesta, mm. sen, että teknologia tulee kouluun, oli koulu valmis tai ei. Paljon puhuttiin myös teknologian mahdollisuuksista opettajien tukena, erityisesti kehitysmaissa. Opin paljon itsestäni ja siitä, kuinka taitavia me suomalaiset OKL-opiskelijat itse asiassa olemme monessa asiassa - parantamisen varaa tosin on esim. käsillä olevan teknologian hyödyntämisessä. Emme osaa tarttua meille annettuihin mahdollisuuksiin vielä riittävän innokkaasti ja innovatiivisesti.
Tärkeimmät oppituntini sain kuitenkin suhteiden luomisessa tärkeisiin ihmisiin sekä muiden maiden koulujärjestelmistä toisten vieraiden kanssa keskustellessamme.Opettajien asema on valtavan erilainen eri maissa, myös EU:n sisällä.
Mieletön matka.
- Veera
PS. Minua pyydettiin ottamaan matkan varrella 7 kuvaa toistuvasta asiasta. Otin tietenkin kahdeksan. Huomasin jo Turussa laivaan noustessani pohtivani, kuinka vaikeaa olisi liikkua pyörätuolilla. Sama ajatus pysyi päässäni, vaikka saavuimmekin tasa-arvon mallimaan kamaralle. Niinpä innostuin kuvaamaan portaiden muotoja matkan varrelta.
Kuvasin minä myös opiskelijakollegaani "lankuttamassa" erilaisissa paikoissa, mutta niitä kuvia en uskalla ihan vielä esitellä julkisesti!
Opin matkalla paljon mobiilista oppimisesta, mm. sen, että teknologia tulee kouluun, oli koulu valmis tai ei. Paljon puhuttiin myös teknologian mahdollisuuksista opettajien tukena, erityisesti kehitysmaissa. Opin paljon itsestäni ja siitä, kuinka taitavia me suomalaiset OKL-opiskelijat itse asiassa olemme monessa asiassa - parantamisen varaa tosin on esim. käsillä olevan teknologian hyödyntämisessä. Emme osaa tarttua meille annettuihin mahdollisuuksiin vielä riittävän innokkaasti ja innovatiivisesti.
Tärkeimmät oppituntini sain kuitenkin suhteiden luomisessa tärkeisiin ihmisiin sekä muiden maiden koulujärjestelmistä toisten vieraiden kanssa keskustellessamme.Opettajien asema on valtavan erilainen eri maissa, myös EU:n sisällä.
Mieletön matka.
- Veera
PS. Minua pyydettiin ottamaan matkan varrella 7 kuvaa toistuvasta asiasta. Otin tietenkin kahdeksan. Huomasin jo Turussa laivaan noustessani pohtivani, kuinka vaikeaa olisi liikkua pyörätuolilla. Sama ajatus pysyi päässäni, vaikka saavuimmekin tasa-arvon mallimaan kamaralle. Niinpä innostuin kuvaamaan portaiden muotoja matkan varrelta.
Kuvasin minä myös opiskelijakollegaani "lankuttamassa" erilaisissa paikoissa, mutta niitä kuvia en uskalla ihan vielä esitellä julkisesti!
torstai 1. marraskuuta 2012
Pintaraapaisu mediailmaisusta
Ensimmäinen Meilin (MeIl) tunti käytettiin pienryhmissä valittujen kiinnostavien videoiden tai mediakuvien tutkimiseen. Tyylien skaala oli laaja: oli kaikkea karmivasta autodokumentista kissavideoon, Amnestyn ihmisoikeuskuvasta ihmisten bussipysäkkikäyttäytymistä tutkivaan kuvaan...
Jälleen kerran huomasimme, kuinka katsojan omat muistot ja menneisyys sekä katsomishetken tunteet vaikuttavat siihen, mitä näemme ja miten näemme asioita. Puhuimme paljon tunnin aikana ja sivusimme monia vakavia aiheita. Kaiken kaikkiaan oli oikein hauska ja yleissivistävä tunti, koska aaltoileva keskustelu pysyi kuitenkin onneksi suurin piirtein kiinni aiheessa.
Mutta yksi asia jäi oikein vaivaamaan minua, ja nyt otan siitä selvää.
Olen kuullut siskoltani, joka opiskelee mediatutkimusta, meemeistä. Luulin, että nämä ovat internetin välityksellä kulovalkean tavoin leviäviä mediasisältöjä, joihin aletaan viitata myös muissa medioissa. Tänään meille kuitenkin kerrottiin viraali-termistä, joka tarkoitti tismalleen samaa. Kuka kukin siis on?
Wikipedia auttaa:
Meemi (engl. meme, kreik. mimesis) pn kulttuurinen ja viestinnällinen kopioituja eli replikaattori. Käsitettä käytti ensimmäisenä Richard Dawkins vuonna 1976 kirjassaan Geenin itsekkyys.
meemillä voidaan viitata myös internet-ilmiöön.
--> Internet-ilmiöksi kutsutaan internetissä leviävää asiaa, joka saavuttaa toisinaan suuren suosion leviten nopeasti verkossa. Jotkut ilmiöstä ovat lyhytikäisiä, jotkin pysyvät suosiossa vuosikausia.
Viraalimarkkinointi tai virusmarkkinointi (engl. word-of-mouth, WOM) on markkinointia, jossa mainosviesti kulkee ihmiseltä toiselle nopeasti.
Viraaliefekti tai meemi (”nettijuoru, puskaradio”) on Internetissä tapahtuva tiedon nopea leviäminen sivustojen linkityksen ja jatkolinkityksen avulla. (...) Viraalimarkkinointi perustuu meemien käyttöön.
Niin että selvisi sitten sekin!
Bisoux bisoux,
Veera
Jälleen kerran huomasimme, kuinka katsojan omat muistot ja menneisyys sekä katsomishetken tunteet vaikuttavat siihen, mitä näemme ja miten näemme asioita. Puhuimme paljon tunnin aikana ja sivusimme monia vakavia aiheita. Kaiken kaikkiaan oli oikein hauska ja yleissivistävä tunti, koska aaltoileva keskustelu pysyi kuitenkin onneksi suurin piirtein kiinni aiheessa.
Mutta yksi asia jäi oikein vaivaamaan minua, ja nyt otan siitä selvää.
Olen kuullut siskoltani, joka opiskelee mediatutkimusta, meemeistä. Luulin, että nämä ovat internetin välityksellä kulovalkean tavoin leviäviä mediasisältöjä, joihin aletaan viitata myös muissa medioissa. Tänään meille kuitenkin kerrottiin viraali-termistä, joka tarkoitti tismalleen samaa. Kuka kukin siis on?
Wikipedia auttaa:
Meemi (engl. meme, kreik. mimesis) pn kulttuurinen ja viestinnällinen kopioituja eli replikaattori. Käsitettä käytti ensimmäisenä Richard Dawkins vuonna 1976 kirjassaan Geenin itsekkyys.
meemillä voidaan viitata myös internet-ilmiöön.
--> Internet-ilmiöksi kutsutaan internetissä leviävää asiaa, joka saavuttaa toisinaan suuren suosion leviten nopeasti verkossa. Jotkut ilmiöstä ovat lyhytikäisiä, jotkin pysyvät suosiossa vuosikausia.
Viraalimarkkinointi tai virusmarkkinointi (engl. word-of-mouth, WOM) on markkinointia, jossa mainosviesti kulkee ihmiseltä toiselle nopeasti.
Viraaliefekti tai meemi (”nettijuoru, puskaradio”) on Internetissä tapahtuva tiedon nopea leviäminen sivustojen linkityksen ja jatkolinkityksen avulla. (...) Viraalimarkkinointi perustuu meemien käyttöön.
Niin että selvisi sitten sekin!
Bisoux bisoux,
Veera
Kuvaviestinnän perusteet hallussa?
Olen nyt tehnyt 10 työtä, lukenut kaksi kirjaa ja käyttänyt muuten vain aikaani tutkimalla kuvaviestinnän perusteita. Lisäksi sain juuri valmiiksi tenttitaittoni sekä koonnin kaikista kurssitöistä. En tosiaan ennen tätä tiennyt, että niitä töitä tuli tehtyä NIIN monta!
Tässä vielä pari työtä, joita en ole tänne ehtinyt laittaa:
Olin aivan hämmästynyt, koska olinkin hyvin aikataulussa, ja sain kaikki työt valmiiksi melkein tuntia ennen kurssin viimeisen tunnin loppumista. Minulle käy niin harvoin näin, että ihan hämmennyin, enkä osannut lähteä kotiin ennen kuin tunti olisi oikeasti loppunut.
Kurssi oli hauska muistiloikka median maailmaan - moni asia oli minulle jo lukioajalta tuttu, sillä tekstitaitokokeeseen valmistautuminen sisälsi myös mainosten analysointia. Ihan tuli kultaiset lukioajat mieleen... (niinhän ne tulevat myös ranskan kursseilla, mutta siellä tunne on huomattavasti epätoivoisempi.)
Opin vielä kurssin lopulla sen, että logo on yhtiön tapa kirjoittaa nimensä, siis tekstiä, kun taas puhekielen "logo" eli yhtiötä edustava kuva on oikealta nimeltään tuotemerkki. Yhdessä nämä kaksi ovat tuotemerkkilogoja. Kuulin tästä jo tunnilla, mutta luin saman asian myöhemmin myös toisesta tenttikirjasta. Ja sitten, Mamban sanoja mukaillen, toiseen kirjoista tutustuin, mutta siihen vaaleaan ihastuin...
Rakastuin pieneen, värikkääseen Mediametkaa! -kirjaan, joka pursusi toinen toistaan käytännöllisempiä kasvatusvinkkejä mediakasvatukseen. Erityisen tyytyväinen olin tietokone- ja konsolipelejä käsittelevään osioon, sillä niiden käyttö on mielestäni kotona tavallista mutta kouluissa aivan onnettoman vähäistä. Kirja antoi hyvät eväät tietokonepeleihin tutustumiseen ja suhtautumiseen, ja koska aihe kiinnosti minua todella paljon, päätin tehdä siitä tenttini. En tiedä, oliko se ihan tehtävänannon mukainen, mutta onpahan ainakin hyvin suunniteltu ja selkeä opetusmateriaali tehtynä siihenkin tarkoitukseen!
Tästä on hyvä jatkaa syvemmälle mediailmaisun maailmaan.
Bisoux bisoux,
Veera
Tässä vielä pari työtä, joita en ole tänne ehtinyt laittaa:
 | |
| Sana + kuva... tässä minulla oli kyllä eräs tarkoitus, mutta mahtaako se aueta kenellekään muulle? | Kuva Wikimedia Commons |
 |
| Oma arvo purkitettuna |
Kurssi oli hauska muistiloikka median maailmaan - moni asia oli minulle jo lukioajalta tuttu, sillä tekstitaitokokeeseen valmistautuminen sisälsi myös mainosten analysointia. Ihan tuli kultaiset lukioajat mieleen... (niinhän ne tulevat myös ranskan kursseilla, mutta siellä tunne on huomattavasti epätoivoisempi.)
Opin vielä kurssin lopulla sen, että logo on yhtiön tapa kirjoittaa nimensä, siis tekstiä, kun taas puhekielen "logo" eli yhtiötä edustava kuva on oikealta nimeltään tuotemerkki. Yhdessä nämä kaksi ovat tuotemerkkilogoja. Kuulin tästä jo tunnilla, mutta luin saman asian myöhemmin myös toisesta tenttikirjasta. Ja sitten, Mamban sanoja mukaillen, toiseen kirjoista tutustuin, mutta siihen vaaleaan ihastuin...
Rakastuin pieneen, värikkääseen Mediametkaa! -kirjaan, joka pursusi toinen toistaan käytännöllisempiä kasvatusvinkkejä mediakasvatukseen. Erityisen tyytyväinen olin tietokone- ja konsolipelejä käsittelevään osioon, sillä niiden käyttö on mielestäni kotona tavallista mutta kouluissa aivan onnettoman vähäistä. Kirja antoi hyvät eväät tietokonepeleihin tutustumiseen ja suhtautumiseen, ja koska aihe kiinnosti minua todella paljon, päätin tehdä siitä tenttini. En tiedä, oliko se ihan tehtävänannon mukainen, mutta onpahan ainakin hyvin suunniteltu ja selkeä opetusmateriaali tehtynä siihenkin tarkoitukseen!
Tästä on hyvä jatkaa syvemmälle mediailmaisun maailmaan.
Bisoux bisoux,
Veera
tiistai 30. lokakuuta 2012
Itsenäistä valmiiksi saamista!
Jipii! Mininovellin kuvitus tuli valmiiksi tänään. Ei se tosiaan mikään lasten satukirja ollut, mutta siitä huolimatta oli todella ihanaa päästä
1) tekemään töitä mustalle pohjalle
2) piirtämään tarkasti ja
3) kuvaamaan jotakin fantasiamaailman otusta,
kaikkia näitä todella pitkästä aikaa!
Kuva on huonolaatuinen, mutta kertokoon nyt toistaiseksi enemmän kuin tuhat sanaa, koska kamerastani loppui juuri akku...
Tässä luonnoksia ja muita prosessin aikana tekemiäni piirroksia:
1) tekemään töitä mustalle pohjalle
2) piirtämään tarkasti ja
3) kuvaamaan jotakin fantasiamaailman otusta,
kaikkia näitä todella pitkästä aikaa!
Kuva on huonolaatuinen, mutta kertokoon nyt toistaiseksi enemmän kuin tuhat sanaa, koska kamerastani loppui juuri akku...
Tässä luonnoksia ja muita prosessin aikana tekemiäni piirroksia:
Herkkää maisemamaalausta
Jatkoimme syventymistä akvarellimaalauksen perusteisiin. Ensimmäiseksi puhuttiin materiaaleista. Värit ovat kulttuurisidonnaisia siinä missä muutkin taiteen osat; venäläisessä paletissa oli huomattavasti enemmän ruskean sävyjä kuin englantilaisessa. Hyvä akvarellipaperi imee paljon pigmenttiä ja on tehty pellava- tai puuvillalumpusta, joka kestää jopa usean päivän uittamista vedessä. Lyijykynäluonnostelun jälki saa jäädä näkyviin hennon akvarellin alta, ja maalatessa pitää aina muistaa akvarellin kerroksellisuus. Jopa hyvin kylmää väriä voi laittaa lämpimän alle, sillä lopputulos on niiden kahden sekoitus. Erilaisista tekniikoista olenkin jo oppinut peruskurssilla.
Uutta tietoa oli se, että umpeen maalaaminen (se, ettei jätä paperin valkoista lainkaan näkyviin) luo raskaan tunnelman maalaukseen. Suuri määrä valkoista siis luonnollisesti raikastaa maalausta.
Teimme maisemamaalauksen elävästä luonnosta, ja sattui olemaan pilvinen päivä, joten sitä raskasta, sumuista tunnelmaa todella tarvittiin. Käytin apuna kurkistusluukkutekniikkaa, joka oli tosi hauska idea ja varmasti helpottaa maiseman siirtämistä paperille myös silloin, kun maalarina toimii lapsi. Oli harmillista, ettei aikaa ollut kovinkaan paljoa, ja jouduin hosumaan märälle paperille asioita, jotka olisin halunnut tehdä kuivemmalle. Olen kuitenkin melko tyytyväinen aikaansaannokseeni, tunnelmasta tuli juuri oikeanlainen!
Bisoux bisoux,
Veera
Uutta tietoa oli se, että umpeen maalaaminen (se, ettei jätä paperin valkoista lainkaan näkyviin) luo raskaan tunnelman maalaukseen. Suuri määrä valkoista siis luonnollisesti raikastaa maalausta.
Teimme maisemamaalauksen elävästä luonnosta, ja sattui olemaan pilvinen päivä, joten sitä raskasta, sumuista tunnelmaa todella tarvittiin. Käytin apuna kurkistusluukkutekniikkaa, joka oli tosi hauska idea ja varmasti helpottaa maiseman siirtämistä paperille myös silloin, kun maalarina toimii lapsi. Oli harmillista, ettei aikaa ollut kovinkaan paljoa, ja jouduin hosumaan märälle paperille asioita, jotka olisin halunnut tehdä kuivemmalle. Olen kuitenkin melko tyytyväinen aikaansaannokseeni, tunnelmasta tuli juuri oikeanlainen!
Bisoux bisoux,
Veera
Mainosanalyysi
Toimme kaikki kouluun mukanamme mainoksen, jota pidimme edes siedettävänä tai jopa hyvänä. Sitten teimme sille analyysin ajatuksenvirtatekniikalla.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että muodostimme pieniä ryhmiä ja vaihdoimme mainoksia keskenämme. Sitten jokainen sai vuorollaan minuutin aikaa kertoa, mitä näkee toisen mainoksessa. Näin emme alkaneet analysoida merkityksiä, vaan puhuimme ilmisisällöstä.
Sitten meille puhuttiin vielä merkityksen etsimisestä. Opin ihan uuden sivistyssanan: semiotiikka tarkoittaa merkkien takana olevien merkitysten etsimistä. Esimerkiksi punainen omena on semioottisesti todella mielenkiintoinen symboli, se kun kuvaa ainakin syntiä, naisellisuutta, elämää... vaikka mitä!
Tästä sopivalla aasinsillalla pääsimme heti kokeilemaan myös semioottista kuva-analyysia omalle mainoskuvallemme. Tämä juttu toimisi mielestäni hyvin suoraan alakouluun vietynä, koska analyysin sisältö ja syvyys riippuu suoraan sen tekijöiden omista tiedoista. Samalla tulevat tutuksi mainoksen keinot, joilla yritetään vaikuttaa meihin kaikkiin.
Keskenhän se jäi, mutta onneksi on vielä hetki aikaa valmistella kaikkia töitä. Sieltä löytyi E.T.-viittaus, joka on tietysti samalla viittaus Aatamin luomiseen, ja löytyy puhekuplaa ja... no, kaikenlaista. Ties mitä vielä keksin kirjoittaa kaikkiin tekemiini nuoliin...
Bisoux bisoux,
Veera
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että muodostimme pieniä ryhmiä ja vaihdoimme mainoksia keskenämme. Sitten jokainen sai vuorollaan minuutin aikaa kertoa, mitä näkee toisen mainoksessa. Näin emme alkaneet analysoida merkityksiä, vaan puhuimme ilmisisällöstä.
Sitten meille puhuttiin vielä merkityksen etsimisestä. Opin ihan uuden sivistyssanan: semiotiikka tarkoittaa merkkien takana olevien merkitysten etsimistä. Esimerkiksi punainen omena on semioottisesti todella mielenkiintoinen symboli, se kun kuvaa ainakin syntiä, naisellisuutta, elämää... vaikka mitä!
Tästä sopivalla aasinsillalla pääsimme heti kokeilemaan myös semioottista kuva-analyysia omalle mainoskuvallemme. Tämä juttu toimisi mielestäni hyvin suoraan alakouluun vietynä, koska analyysin sisältö ja syvyys riippuu suoraan sen tekijöiden omista tiedoista. Samalla tulevat tutuksi mainoksen keinot, joilla yritetään vaikuttaa meihin kaikkiin.
Keskenhän se jäi, mutta onneksi on vielä hetki aikaa valmistella kaikkia töitä. Sieltä löytyi E.T.-viittaus, joka on tietysti samalla viittaus Aatamin luomiseen, ja löytyy puhekuplaa ja... no, kaikenlaista. Ties mitä vielä keksin kirjoittaa kaikkiin tekemiini nuoliin...
Bisoux bisoux,
Veera
Andy Warhollin jalanjäljissä
Kävimme tunnilla läpi väriopin perusteita. Ne olin kuullut ennenkin, luokanopettajien monialaisissa kuvataiteen opinnoissani. Kertaus on tietysti opintojen äiti - muistiin palasi mm. se, että varsinaiset päävärit, tai ainakin niiden perusvärit, ovat värinappien kahden sävyn sekoitusta.
Opin, että välivärin nimi on violetti eikä liila (joka on syreeninvärinen), ja ettävesivärin akvarellin ja peitevärin perustava ero on siinä, että kaikkiin peiteväreihin on lisätty hieman mustaa ja valkoista. Opin, että värin taittaminen on sävyttämistä mustalla tai valkoisella, ja murtaminen on sävyttämistä vastavärillä - ja riittävästä murtamisesta tulee aina lopputulokseksi jonkin sävyistä ruskeaa. Ja sen, että värinapit pitää kastella ennen kuin niillä aletaan maalata - koulussa siis esimerkiksi sumutepullolla - jotta pigmentti irtoaa kunnolla. Kouluväreistäkin saa siis irti vaikka kuinka paljon.
Teimme koko ryhmä yhdessä hienon väriympyrän, tai no, sateenkaaren, johon jokainen meistä teki noin 3 purkillista värivettä. Minä tein kolme eri sävyistä ruskeaa, joiden sävy oli punertava.
Opin myös kopioimaan käsin! Me nimittäin kopioimme Andy Warhollin värityskirjan (kyllä, sellainen siis on olemassa) kuvia leivinpaperin avulla.
Itse tein härän. Meidän piti työssä tutkia jotakin äsken oppimamme väriopin osaa, välineenä peitevärit. Myös vesiväriä sai käyttää. Minä päätin tutkia punaisen värin valööreja. Tietysti minulle kävi taas niin, että teoksesta tuli ennen kaikkea tunteita herättävä ja kantaaottava, mutta se ei ole pahitteeksi; härkätaistelun vastustaminen on vakava asia.
Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa valuttamaan ja räiskimään ja leikkimään vesivärien kanssa taustaa tehdessäni. Enkelin olisin näin jälkikäteen ajatellen voinut tehdä vastaväriseksi, koska haluaisin ihmishahmon olevan selkeästi erillään härän maailmasta.
...
Seuraava tunti alkoi näiden teosten arvioinnilla. Pidän kovasti arviointitavasta, jossa jokainen saa jonkun toisen työn sekä oman työnsä arvioitavaksi kirjallisesti, ja sitten viedään toisen työn arviointi työn tekijälle. Tämän jälkeen verrataan omaa ja toisen arviota ja puretaan saatuja eroja ja yhtäläisyyksiä opettajan johdolla.
Ei tästä aiheesta muuta!
Bisoux bisoux,
Veera
Opin, että välivärin nimi on violetti eikä liila (joka on syreeninvärinen), ja että
Teimme koko ryhmä yhdessä hienon väriympyrän, tai no, sateenkaaren, johon jokainen meistä teki noin 3 purkillista värivettä. Minä tein kolme eri sävyistä ruskeaa, joiden sävy oli punertava.
 |
| Sateenkaari, kolme kunkin päävärin sävyistä ruskeaa, kaksi mahdollisimman vaaleaa ja tummaa keskiruskeaa, sekä valööriasteikko mustasta valkoiseen. |
Opin myös kopioimaan käsin! Me nimittäin kopioimme Andy Warhollin värityskirjan (kyllä, sellainen siis on olemassa) kuvia leivinpaperin avulla.
 |
| Kaverin työ, jossa näkyy kopiointiperiaate |
Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa valuttamaan ja räiskimään ja leikkimään vesivärien kanssa taustaa tehdessäni. Enkelin olisin näin jälkikäteen ajatellen voinut tehdä vastaväriseksi, koska haluaisin ihmishahmon olevan selkeästi erillään härän maailmasta.
 |
| Valmis työ |
Seuraava tunti alkoi näiden teosten arvioinnilla. Pidän kovasti arviointitavasta, jossa jokainen saa jonkun toisen työn sekä oman työnsä arvioitavaksi kirjallisesti, ja sitten viedään toisen työn arviointi työn tekijälle. Tämän jälkeen verrataan omaa ja toisen arviota ja puretaan saatuja eroja ja yhtäläisyyksiä opettajan johdolla.
Ei tästä aiheesta muuta!
Bisoux bisoux,
Veera
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Itsenäistä puurtamista
Kaikkea olen aloittanut, mutta mitään en ole saanut valmiiksi... Oman arvon purkittaminen on ihan alkutekijöissään, lähinnä idean tasolla. Mainosanalyysin olen sentään melkein liimannut paperiin - enää teksti puuttuu... mikä on kyllä aika iso osa työtä. Voi hurja. Onneksi opettaja antoi meille armoa, eli saamme tehdä vielä seuraavan yhteisen oppitunnin kaikkia keskeneräisiä töitämme.
Kiirettä pitää, koska ensi viikolla
a) uusi ranskan kurssi alkaa
b) lähden sunnuntaina Tukholmaan koko seuraavaksi alkuviikoksi, jonka takia
c) pitää saada kaikki mahdolliset itsenäiset jutut valmiiksi NYT tai mielellään ainakin HETI.
Lisäksi minun pitää harmillisesti keräillä täältä vain yhtä kurssia koskevat tiedot PowerPoint-tiedostoksi. Se tosin ei ole ehkä ihan niin suuri työ kuin miltä nyt tuntuu.
Mitäkö minä siis teen asian hyväksi?
Menen - luonnollisesti - kehittämään kultturellia itseäni Kaarinan Nuorisoteatterin esityksen katsomoon koko illaksi. Elämää ei kannata koskaan ottaa niin vakavasti, että menisi hyvä kulttuurinähtävyys ohi!
Bisoux bisoux,
Veera
Kiirettä pitää, koska ensi viikolla
a) uusi ranskan kurssi alkaa
b) lähden sunnuntaina Tukholmaan koko seuraavaksi alkuviikoksi, jonka takia
c) pitää saada kaikki mahdolliset itsenäiset jutut valmiiksi NYT tai mielellään ainakin HETI.
Lisäksi minun pitää harmillisesti keräillä täältä vain yhtä kurssia koskevat tiedot PowerPoint-tiedostoksi. Se tosin ei ole ehkä ihan niin suuri työ kuin miltä nyt tuntuu.
Mitäkö minä siis teen asian hyväksi?
Menen - luonnollisesti - kehittämään kultturellia itseäni Kaarinan Nuorisoteatterin esityksen katsomoon koko illaksi. Elämää ei kannata koskaan ottaa niin vakavasti, että menisi hyvä kulttuurinähtävyys ohi!
Bisoux bisoux,
Veera
maanantai 22. lokakuuta 2012
Kansikuvitusta
Tämä ei nyt tule ihan kronologisesti oikeaan paikkaan, mutta kun kerran olen koneen vieressä ja tiedostot auki jo valmiiksi, kirjoitan tämän kerran oppimispäiväkirjan saman tien.
Aloitimme opetuskerran oikeasti mielenkiintoisella luennolla (vierailevana luennoitsijana Opettajien Tekijänoikeusopaan kirjoittaja -Ville) tekijänoikeuksista opetuksessa. Olen jo moneen kertaan niitä miettinytkin, mutta luento selvensi muutamaa mieleni harmaille alueille jäänyttä kohtaa, esim. sitä, saako elokuvia näyttää koululaisille. Vastaus on siis EI, ilman useita lupia ja maksuja - tosin lainsäädäntö on vanhentunutta, ja jos luokkatilanteen määrittelee yksityiseksi, sitten elokuvien katselu onkin taas ihan OK. Melko sekavaa, eikö?
Olin myös iloinen siitä, että meitä opetettiin tekemään hakuja CC-lisensöidylle sisällölle. Opin myös niistä pienistä, pyöreistä symboleista CC-merkin vieressä, ja tiedän nyt suurin piirtein, mitä esimerkiksi NC (Non-Commercial Use)-lisenssi tarkoittaa.
Luennon jälkeen saimme käsiimme iPodit. Tarkoitan nyt sellaisia uusia, kosketeltavia malleja joissa on kamera, en sellaista hienoa mp3-soitinta kuin itse omistan. Sitten saimme "medialeikkiä" ja kokeilla niitä kaikessa rauhassa, tarkoituksena ottaa lehden kanteen sopivia kuvia. Autoimme kaveria, vaikka Podissa onkin hieno itsensäkuvaamismahdollisuus eli kameran kääntö.
Palattuamme kahvitauolta luokkaan ryhdyimme rakentamaan omia lehdenkansiamme Kansikuva.fi-sivustolla. Kovan työn tuloksena sain lopulta aikaan tällaisen, johon olen aika tyytyväinen:
Oli viisas pedagoginen päätös antaa meidän itse tutustua uuteen laitteeseen, sillä äkkiähän me opimme. iPodit on kuitenkin tehty alun alkaenkin melko käyttäjäystävällisiksi, enkä yhtään ihmettele, vaikka lapsetkin osaisivat heti laitteen käteen saatuaan etsiä kameran ja ryhtyä kuvaamaan. Lisäksi Podissa oli kuvanmuokkausohjelma mukana, eli sillä voi harjoitella ihan kaikkea mediakuvaan liittyvää tosi näppärästi (paitsi zoomaamista, ei se laite osannut tarkentaa lainkaan).
Eipä nyt muuta kuin
bisoux bisoux,
Veera
Aloitimme opetuskerran oikeasti mielenkiintoisella luennolla (vierailevana luennoitsijana Opettajien Tekijänoikeusopaan kirjoittaja -Ville) tekijänoikeuksista opetuksessa. Olen jo moneen kertaan niitä miettinytkin, mutta luento selvensi muutamaa mieleni harmaille alueille jäänyttä kohtaa, esim. sitä, saako elokuvia näyttää koululaisille. Vastaus on siis EI, ilman useita lupia ja maksuja - tosin lainsäädäntö on vanhentunutta, ja jos luokkatilanteen määrittelee yksityiseksi, sitten elokuvien katselu onkin taas ihan OK. Melko sekavaa, eikö?
Olin myös iloinen siitä, että meitä opetettiin tekemään hakuja CC-lisensöidylle sisällölle. Opin myös niistä pienistä, pyöreistä symboleista CC-merkin vieressä, ja tiedän nyt suurin piirtein, mitä esimerkiksi NC (Non-Commercial Use)-lisenssi tarkoittaa.
Luennon jälkeen saimme käsiimme iPodit. Tarkoitan nyt sellaisia uusia, kosketeltavia malleja joissa on kamera, en sellaista hienoa mp3-soitinta kuin itse omistan. Sitten saimme "medialeikkiä" ja kokeilla niitä kaikessa rauhassa, tarkoituksena ottaa lehden kanteen sopivia kuvia. Autoimme kaveria, vaikka Podissa onkin hieno itsensäkuvaamismahdollisuus eli kameran kääntö.
Palattuamme kahvitauolta luokkaan ryhdyimme rakentamaan omia lehdenkansiamme Kansikuva.fi-sivustolla. Kovan työn tuloksena sain lopulta aikaan tällaisen, johon olen aika tyytyväinen:
 |
| Lokakuun Opettaja-lehden ekstra... |
Oli viisas pedagoginen päätös antaa meidän itse tutustua uuteen laitteeseen, sillä äkkiähän me opimme. iPodit on kuitenkin tehty alun alkaenkin melko käyttäjäystävällisiksi, enkä yhtään ihmettele, vaikka lapsetkin osaisivat heti laitteen käteen saatuaan etsiä kameran ja ryhtyä kuvaamaan. Lisäksi Podissa oli kuvanmuokkausohjelma mukana, eli sillä voi harjoitella ihan kaikkea mediakuvaan liittyvää tosi näppärästi (paitsi zoomaamista, ei se laite osannut tarkentaa lainkaan).
Eipä nyt muuta kuin
bisoux bisoux,
Veera
torstai 11. lokakuuta 2012
Lähes valmis muotojen tulkitsija
Hups vain! Siinä meni viimeinenkin kerta kurssia "Muodosta tulkintaan" niin että kaulaliinan hapsut oikein hulmahtivat. Oli mahdottoman hauska kurssi, tosin paljon oli myös tiedollisia asioita, joihin olisin mielelläni syventynyt lisää - esimerkiksi perspektiivi tai tunneilla vain höyhenenkevyesti hipaistu aihe, sommittelu.
Onneksi tämä ei lopu tähän, vaan tästä jatkuva kurssi on ilmeisesti juuri sellaista ilmiöihin ja tekniikoihin syventymistä, jota jäin kaipaamaan. Oikein sormeni syyhyävät ajatuksesta, että saisin rauhassa tutkia vesivärien käyttöä tai valon ominaisuuksia! Mmmm... Jos kuluneella kurssilla oli tarkoitus herätellä meidän taiteellista ajatteluamme, siinä se ainakin onnistui.
Viimeinen tunti käytettiin kokonaan valmiiden töiden esittelyyn ja tutkimiseen. Olisin halunnut päästä jo taiteilemaan ja tutkimaan seuraavaa ilmiötä, mutta toisaalta kaikkien liike-teokset olivat kyllä todella hienoja ja ennen kaikkea kekseliäitä. Eräänkin parin sateenvarjoteos inspiroi minua hurjasti, haluaisin nyt äkkiä tuunata omaankin varjooni laahuksen... Otin omasta Kiire Aninkaistenmäessä-teoksestamme myös kuvan näin valmiina, mutten ole siihen tyytyväinen. Yritän saada paremman kuvan tummaa taustaa vasten, mutta katsotaan nyt. Laitan sitten huonomman tänne, jos ei parempaa saada.
Eihän tämä kurssi oikeasti vielä tässä ole. Tietysti meidän täytyy tehdä kotitentti, jonka palautusohjeet ja tehtävänanto ovat kovin epäselvät, mutta ollaanhan sitä tähänkin asti selvitty tehtävien koukeroista, joten kyllä tämä tästä tälläkin kertaa varmasti onnistuu. Yritän jaksaa syventyä kunnolla tuntisuunnitelman ja muun tentin tekemiseen, varsinkin, kun meille on annettu erikseen ensi viikon tunteja OT:hen eli omatoimiseen työhön.
Ja TÄNÄÄN oli vuorossa jotakin huippumielenkiintoista! Koko ryhmä otti nimittäin osaa roadshow-nimellä kulkevaan juttuun, josta minulle tuli mieleen lähinnä konferenssi. Aiheena oli sosiaalisen median opetuskäyttö, ja pääsin vielä ennen muihin menoihin poistumistani kokeilemaan iPadin ominaisuuksia, joista voi olla iloa opetuksessa. Se pieni lätty on yllättävän monipuolinen!
Päivä alkoi kuitenkin luentosalissa, ja olin aistivinani yleisön joukosta aikamoista kriittisyyttä tietotekniikan opetuskäyttöä kohtaan. Sinänsä se on hyvin ymmärrettävää, sillä kaikilla ei ole varaa omiin laitteisiin, enkä minäkään halua tehdä tulevista oppilaistani niin tietotekniikkaorientoituneita, etteivät he enää osaa tehdä taidetta tai kirjoittaa, jos sähköt jostain syystä menevät poikki pitemmäksi aikaa. Siitä huolimatta olen tietotekniikan puolella, sillä esimerkiksi netissä toimiva opetusympäristöhän seuraa oppilaita samannäköisenä kotikoneelle ja kouluun. Läksyjen teko ja lasten oman harrastuneisuuden käyttömahdollisuudet tulevat vielä mullistumaan, kiitos uusien sovellusten, appsien ja innovaatioiden.
Ehkäpä lyönkin kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja alan suunnitella kauniita ja hyviä oppimispelejä internetiin! :)
Bisoux bisoux,
Veera
PS. No nyt sanoivat, että pitäisi antaa vain MuTu-kurssia koskevat päiväkirjat saman tien arvioitavaksi... Pääsen siis jälleen leikkaamaan liimaamaan askartelemaan tietokoneella. Hurraa.
Onneksi tämä ei lopu tähän, vaan tästä jatkuva kurssi on ilmeisesti juuri sellaista ilmiöihin ja tekniikoihin syventymistä, jota jäin kaipaamaan. Oikein sormeni syyhyävät ajatuksesta, että saisin rauhassa tutkia vesivärien käyttöä tai valon ominaisuuksia! Mmmm... Jos kuluneella kurssilla oli tarkoitus herätellä meidän taiteellista ajatteluamme, siinä se ainakin onnistui.
Viimeinen tunti käytettiin kokonaan valmiiden töiden esittelyyn ja tutkimiseen. Olisin halunnut päästä jo taiteilemaan ja tutkimaan seuraavaa ilmiötä, mutta toisaalta kaikkien liike-teokset olivat kyllä todella hienoja ja ennen kaikkea kekseliäitä. Eräänkin parin sateenvarjoteos inspiroi minua hurjasti, haluaisin nyt äkkiä tuunata omaankin varjooni laahuksen... Otin omasta Kiire Aninkaistenmäessä-teoksestamme myös kuvan näin valmiina, mutten ole siihen tyytyväinen. Yritän saada paremman kuvan tummaa taustaa vasten, mutta katsotaan nyt. Laitan sitten huonomman tänne, jos ei parempaa saada.
Eihän tämä kurssi oikeasti vielä tässä ole. Tietysti meidän täytyy tehdä kotitentti, jonka palautusohjeet ja tehtävänanto ovat kovin epäselvät, mutta ollaanhan sitä tähänkin asti selvitty tehtävien koukeroista, joten kyllä tämä tästä tälläkin kertaa varmasti onnistuu. Yritän jaksaa syventyä kunnolla tuntisuunnitelman ja muun tentin tekemiseen, varsinkin, kun meille on annettu erikseen ensi viikon tunteja OT:hen eli omatoimiseen työhön.
Ja TÄNÄÄN oli vuorossa jotakin huippumielenkiintoista! Koko ryhmä otti nimittäin osaa roadshow-nimellä kulkevaan juttuun, josta minulle tuli mieleen lähinnä konferenssi. Aiheena oli sosiaalisen median opetuskäyttö, ja pääsin vielä ennen muihin menoihin poistumistani kokeilemaan iPadin ominaisuuksia, joista voi olla iloa opetuksessa. Se pieni lätty on yllättävän monipuolinen!
Päivä alkoi kuitenkin luentosalissa, ja olin aistivinani yleisön joukosta aikamoista kriittisyyttä tietotekniikan opetuskäyttöä kohtaan. Sinänsä se on hyvin ymmärrettävää, sillä kaikilla ei ole varaa omiin laitteisiin, enkä minäkään halua tehdä tulevista oppilaistani niin tietotekniikkaorientoituneita, etteivät he enää osaa tehdä taidetta tai kirjoittaa, jos sähköt jostain syystä menevät poikki pitemmäksi aikaa. Siitä huolimatta olen tietotekniikan puolella, sillä esimerkiksi netissä toimiva opetusympäristöhän seuraa oppilaita samannäköisenä kotikoneelle ja kouluun. Läksyjen teko ja lasten oman harrastuneisuuden käyttömahdollisuudet tulevat vielä mullistumaan, kiitos uusien sovellusten, appsien ja innovaatioiden.
Ehkäpä lyönkin kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja alan suunnitella kauniita ja hyviä oppimispelejä internetiin! :)
Bisoux bisoux,
Veera
PS. No nyt sanoivat, että pitäisi antaa vain MuTu-kurssia koskevat päiväkirjat saman tien arvioitavaksi... Pääsen siis jälleen leikkaamaan liimaamaan askartelemaan tietokoneella. Hurraa.
maanantai 8. lokakuuta 2012
Pohjaton PowerPoint
Tänään opin tekemään jotakin, jonka ajatuskin ennen tuntia olisi lähinnä naurattanut: muokkaamaan kuvia PowerPointilla. Enkä nyt tarkoita enää vain kuvan värien säätämistä, vaan koko ässähässäkkää! On ehkä helpompi katsoa kuvaa kuin lukea siitä, mitä teimme, joten tässä tunnin tuotos (aihe oli vapaa), posteri joka olisi voinut olla vaikka lapsuuteni Villivarsa-lehden välissä:
Kuvan lisenssistä sen verran, että:
Molemmat käytetyt kuvat CC-lisensöity,
hevoskuva
Andrea & Stefan: (nimetön)
Ja lintukuva, eli siivet
frielp: Wings.
Ollakseen PP:lla tehty ei mikään onneton, vai mitä? Toki PhotoShopilla olisi saanut vähän valoisammat highlightit ja niin edelleen, mutta PP:ssa on ainesta ainakin kaikkiin sellaisiin hauskuuksiin, joissa liitokset saavatkin jäädä hieman näkyviksi, kuten perinteiseen kollaasityyliin pyrittäessä.
Mutta mutta, työtä tehdessä tuli vähän ajateltuakin, ennen kuin flow-tila imaisi minut mukaansa ja vei mennessään. Se ei nimittäin tapahtunut ihan hetkessä. Avoimet tehtävänannot eivät aina ole niin hedelmällisiä kuin voisi olettaa, sillä valinnan vaikeus on yksi suurimmista vaikeuksista mitä on. Erityisesti tilanteissa, joissa aika on rajattu, on luovan työn aloittaminen usein ainakin minulle hirvittävän vaikeaa.
Vasta nyt, aikuisena kuvataidekasvatuksen opiskelijana alan pikku hiljaa itse osata asettaa rajoja työskentelylleni. En todellakaan hallinnut sitä vielä alakoulussa, jossa oli näin jälkikäteen ajatellen jo muutenkin luonnottoman tiukat aikaraamit. Siellä me yritimme sitten epätoivoisesti puolessatoista tunnissa täyttää A3-paperia pisteillä, joiden piti asettua samantyyppiseksi maisemaksi kuin Georges Seurat'lla. En tiedä sinusta, mutta minun mielestäni se oli jo melkein epäinhimillistä luovuuden rääkkäämistä.
Muistetaan siis: ei liian monta täysin vapaa-aiheista työtä alakoululaisille. Siinä voi iskeä yllättävä ahdistus!
Bisoux bisoux,
Veera
lauantai 6. lokakuuta 2012
Haipakkaa!
Huuuh. Hyvä lukijani.
Anteeksi, etten ole ehtinyt kirjoittaa mitään. Nyt tulee siis kunnon vuodatusta, ja kaikista mahdollisista kursseista samanaikaisesti.
Jos kirjoittaisin vain yksityistä päiväkirjaa opinnoistani, ei haittaisi, vaikka jättäisin kaiken ihan viime tippaan, mutta NYT... Tiesinhän minä, mitä blogin pitäminen varmasti olisi. Nyt omatunto kolkuttelee ja harmittaa, kun olen tällä tavalla laiminlyönyt tehtäväni.
En minä kuitenkaan ihan laakereillani ole maannut koko aikaa, jona en koneen viereen ole ehtinyt: kandidaattitutkinnon tutkimussuunnitelma on jo käytännössä valmis, mikä on aika hienoa, vaikka itse sanonkin. Lisäksi olen tehnyt ja ajatellut ehkä yhtä paljon taidetta kuin koko viime vuonna yhteensä.
Koska olen ollut lusmu laama ja jättänyt blogini päivittämättä, joudut tyytymään tällä kertaa hyvin lyhyisiin kuvauksiin kaikesta. Haluan tosin lopuksi vielä kertoa hiukan ajatuksistani, joita hämmentävät tenttikirjat ovat mieleeni tuoneet, mutta varsinaiset työt minun täytyy nyt vaan juosta läpi.
Viimeksi olen siis kertonut suurin piirtein kahden viikon takaisista tapahtumista ja kuvallisen omaelämäkerran palautuksesta. Palautuksen myötä pääsimme siirtymään kokonaan uuteen juttuun, joka todella avasi silmiäni:
No niin, sitten seuraavaan tuntiin.
Aloitimme harjoitukset tietotekniikkaluokassa, ohjelmana toimi Windows Power Point ja aiheena oli
Tein kalan kuplista itse asiassa pienen animaationkin, mutten nyt yritäkään siirtää sitä tänne... Ehkä sitten, kun innostun animoimaan koko sillin liikkuvaksi, laitan tänne eeppisen kertomuksen sen elämästä.
En oppinut tunnilla kovinkaan paljon uutta, mutta kertasin sitäkin enemmän - olin jo ehtinyt unohtaa esimerkiksi näppärät näppäinyhdistelmät kuten Kopioi: ctrl+c, Liitä: ctrl+v, Valitse useita: vaihtonäppäin pohjaan. Näitä haluaisin oppia enemmänkin. Lisäksi haluaisin oppia tekemään itse erilaisia siveltimiä ja leimasimia kuvanmuokkausohjelmiin, muuttamaan kuvan tekstuuria juuri haluamani kaltaiseksi, lisäämään omia piirteitäni jonkun muun piirteiden päälle... Niin, haluaisin oppia tosi paljon, vaikka jo itsekseni olen tuhertanut ties mitä ja ties kuinka kauan. Tunnilla teimmekin kuvanmuokkausta tyylillä A. Warhol. Tein kotona uuden, jossa käyttämäni kuva oli cc-lisensoitu:
Vielä kun saisi valkoiset osat ihan kokonaan valkoisiksi, niin voisi vain Paintilla läiskiä värejä niin kuin Marilyniin konsanaan!
Mutta juostaanpa sitten seuraavalle tunnille, tosin pysytään edelleen atk-ympyröissä. Samoin taittoaihepiirissä.
Aiheena oli kuitenkin tällä kertaa Typografia.
Jaksaa, jaksaa... Olen jo melkein ajan tasalla.
Jatkoimme jälleen LIIKKEEN tutkimista, ja jälleen teimme myös ryhmätyötä. Ensin teimme kuitenkin lämmittelyksi kuvallisen version omasta työmatkastamme, joka minulla näytti tältä:
Tehtävänä oli kuvata yhdessä teoksessa kahta vastakkaista liikettä, ja me päädyimme kuvaamaan kiireistä liikettä ja kiireetöntä, luonnollista liikettä. Materiaali oli vapaa, mutta päätimme hakea siinäkin kontrastia ottamalla kiireeseen "pehmeää" pahvia, pullopeitevärejä ja omat kätemme, kun taas hitaaseen, luonnolliseen liikkeeseen halusimme kovia materiaaleja eli kanaverkkoa, rautalankaa ja kiveä. Teos ei tullut ihan valmiiksi, koska Kiire ei ehtinyt kuivua, joten käymme viikonlopun tuumaustauon jälkeen vähän fiksaamassa teostamme vielä.
Liikettä oli myös maalausprosessissa: katsoimme kellosta, että Kiireen maalaamiseen käytettiin vain viisi minuuttia.
Lisäksi katsojan täytyy liikkua, jotta hän näkee valmiin työn kaikki puolet. Ainakin toivon mukaan tästä vielä syntyy jotakin valmistakin.
Ja nyt sitten, hyvä lukijani, vielä ne lupaamani pohdinnat. Katsohan, kun lueskelin tässä yhtä tenttikirjaani Tämäkö taidetta? (Sederholm, H. 2000) ja aloin oikein epätoivoistua, mitä pidemmälle kirjaa selasin. Minähän pidän ihan vääränlaisesta taiteesta! Minä pidän kauniista taiteesta. Minä pidän teknisesti taitavista töistä, joita saan katsoa ihaillen. Minä pidän esteettisestä kokemuksesta, jonka koen katsoessani taideteoksia, ja vieläpä nautin siitä, että taideteos kuvaa jotakin tunnistettavaa tunnetta. Siis kaikki on ihan pielessä. Olen ihan täydellisen kitsch ja vääräuskoinen ihmisparka. Ei lainkaan modernia, ja postmoderniakin taidekäsitystä vain äärettömän vähässä määrin.
Onneksi minulla kuitenkin on oikeus pitää ihan minkälaisesta taiteesta haluan ja nauttia ihan mistä nautin. Ainakin niin kauan, kun en mene huutamaan heinähanko kourassa muille, että he ovat omissa mielipiteissään väärässä.
Ja kyllä minä haluan kasvaa tässäkin asiassa ainakin sen verran, että osaisin määritellä omat mieltymykseni nykyistä paremmin. Että kaupassa tietäisin, haluanko maalata olohuoneeni punaiseksi vai valkoiseksi, ja minkä takia päätän niin kuin päätän.
Tämä kuvataide alkaa jo hiipiä ihon alle. Hyvässä mielessä.
Bisoux bisoux,
Veera
Anteeksi, etten ole ehtinyt kirjoittaa mitään. Nyt tulee siis kunnon vuodatusta, ja kaikista mahdollisista kursseista samanaikaisesti.
Jos kirjoittaisin vain yksityistä päiväkirjaa opinnoistani, ei haittaisi, vaikka jättäisin kaiken ihan viime tippaan, mutta NYT... Tiesinhän minä, mitä blogin pitäminen varmasti olisi. Nyt omatunto kolkuttelee ja harmittaa, kun olen tällä tavalla laiminlyönyt tehtäväni.
En minä kuitenkaan ihan laakereillani ole maannut koko aikaa, jona en koneen viereen ole ehtinyt: kandidaattitutkinnon tutkimussuunnitelma on jo käytännössä valmis, mikä on aika hienoa, vaikka itse sanonkin. Lisäksi olen tehnyt ja ajatellut ehkä yhtä paljon taidetta kuin koko viime vuonna yhteensä.
Koska olen ollut lusmu laama ja jättänyt blogini päivittämättä, joudut tyytymään tällä kertaa hyvin lyhyisiin kuvauksiin kaikesta. Haluan tosin lopuksi vielä kertoa hiukan ajatuksistani, joita hämmentävät tenttikirjat ovat mieleeni tuoneet, mutta varsinaiset työt minun täytyy nyt vaan juosta läpi.
Viimeksi olen siis kertonut suurin piirtein kahden viikon takaisista tapahtumista ja kuvallisen omaelämäkerran palautuksesta. Palautuksen myötä pääsimme siirtymään kokonaan uuteen juttuun, joka todella avasi silmiäni:
LIIKE.
Minä onneton en ole koskaan edes ajatellut katsoa, millaista liikettä taiteilija kuvaa teoksissaan (no, ellei kyseessä ole tanssiteos. Ihan niin uuno minäkään en ole, etten erottaisi tanssia liikkeeksi) tai millaisella illuusiolla hän tuo liikkeen liikkumattomaan. Surullista sinänsä, koska nyt tiedän, että se on ollut kautta aikain monen monituisen kuvataiteilijan suuri tavoite ja töiden pääpainotus. Rakastuin aivan totaalisesti muutamaan esimerkkityöhön (joiden kuvia en laita tähän tekijänoikeudellisista syistä), kuten Degas'n balettitanssijaan ja Ballan naiseen ja koiraan.
Ihanien töiden lisäksi rakastuin myös uuteen työtapaan, performanssiin. Saimme valita pöydältä kortin, jonka liikettä halusimme tutkia. Sitten muodostimme kolmen hengen ryhmiä, mikä oli mahtavaa - kuvataiteessa tehdään niin harvoin ryhmätöitä, että joidenkin mielestä ajatus tuntui ehkä vieraalta. (Itse olen kyllä pitänytkin pari kuvataiteen oppituntia, joilla työskenneltiin pienryhmissä... mutta kehut sikseen, minunhan piti olla lyhytsanainen ja nopea tällä kertaa.)
Ryhmissä tutkimme toistemme kortteja, ja niiden liikkeistä muodostimme noin viiden minuutin performanssin haluamaamme tilaan yliopistorakennuksessa tai sen pihalla. Vaikka ilmaisumuoto olikin enemmän tanssia kuin kuvataidetta, tunsin ymmärtäväni liike-käsitettä juuri kuvataiteellisessa mielessä paljon paremmin, kun sain kertoa kokemukseni siitä suoraan liikkeen kautta, ja lisäksi arvioida muiden performansseja. Lisäksi koko harjoituksesta oli ryhmädynamiikalle valtavasti etua; kun on esittänyt tanssin joukkoharhasta lasilaatikossa kolmen kerroksen korkeudella kokonaiselle kampukselle, on enää hyvin vaikea kokea nolostumisen tunnetta saman kokeneiden seurassa... Harmi, ettei performanssista ollut mahdollista saada kuvamateriaalia, edes epätarkkaa tai puutteellista sellaista.
Sen sijaan performanssipäivän kuvana voisi olla vaikka tämä valmis versio perspektiiviteoksestani (pahoittelen laatua, myös kuvatessani olin menossa syömään jo aika haipakkaa):
 |
| "Kiitorata" Copyright: Veera |
Aloitimme harjoitukset tietotekniikkaluokassa, ohjelmana toimi Windows Power Point ja aiheena oli
tA!tTo
Ensimmäisen taittotunnin uutuuksina minulle tulivat muutamat PP:n kuvankäsittelyominaisuudet, joista olin hirmu innoissani - kunnes sitten kotiin päästyäni tajusin, ettei omalla koneellani tietenkään sellaisia hienouksia ollut. Kuinkas nyt muutenkaan. Onneksi on Photoshop jonka kanssa voin leikkiä kuvilla mielin määrin.
Tässä tunnin tuotos, tehtävänanto (jonka tietysti rikoimme parini kanssa) oli seuraavanlainen:
VAIN PÄÄVÄRIT , MUSTA JA VALKOINEN
KOLMIO, SUORAKULMIO, YMPYRÄ
OMA NIMI. >>
 |
| Onhan se aika mieletön! Eikö? |
En oppinut tunnilla kovinkaan paljon uutta, mutta kertasin sitäkin enemmän - olin jo ehtinyt unohtaa esimerkiksi näppärät näppäinyhdistelmät kuten Kopioi: ctrl+c, Liitä: ctrl+v, Valitse useita: vaihtonäppäin pohjaan. Näitä haluaisin oppia enemmänkin. Lisäksi haluaisin oppia tekemään itse erilaisia siveltimiä ja leimasimia kuvanmuokkausohjelmiin, muuttamaan kuvan tekstuuria juuri haluamani kaltaiseksi, lisäämään omia piirteitäni jonkun muun piirteiden päälle... Niin, haluaisin oppia tosi paljon, vaikka jo itsekseni olen tuhertanut ties mitä ja ties kuinka kauan. Tunnilla teimmekin kuvanmuokkausta tyylillä A. Warhol. Tein kotona uuden, jossa käyttämäni kuva oli cc-lisensoitu:
 |
| Tunnistatko esikuvan? |
Mutta juostaanpa sitten seuraavalle tunnille, tosin pysytään edelleen atk-ympyröissä. Samoin taittoaihepiirissä.
Aiheena oli kuitenkin tällä kertaa Typografia.
Etsimme netistä ihan minkä tahansa tekstin, josta otimme ihan minkä tahansa itseämme kiinnostavan sanaparin tai lyhyen lauseen. Sitten muokkailimme tämän lauseen kirjasinta, väriä, kokoa, muotoa ym. kunnes sanoista muodostui mahdollisimman kuvaava kuva. Hauskaa oli, meinasin juuttua koneelle ylitöihin, vaikka oikeasti oli jo kauhea kiire kotiin ja siitä suoraan agilityyn... En nyt lisää typografioitani tänne, mutta jos haluat kokeilla samaa, niin teepä huoneentaulu sanoista "Siperiasta itään" ja bonuksena voit tehdä kuvatehtävän, jossa haet minkä tahansa kuvan (minun versiossani se oli kuva marssivasta Etelä-Korean armeijasta) ja vain yhtä sanaa (ja typograafisia mahdollisuuksia) apuna käyttäen yritä saada katsojan mielessä heräämään mahdollisimman paljon ajatuksia (esimerkiksi armeijan kuva ja sana "lampaat").
Jaksaa, jaksaa... Olen jo melkein ajan tasalla.
Jatkoimme jälleen LIIKKEEN tutkimista, ja jälleen teimme myös ryhmätyötä. Ensin teimme kuitenkin lämmittelyksi kuvallisen version omasta työmatkastamme, joka minulla näytti tältä:
Tehtävänä oli kuvata yhdessä teoksessa kahta vastakkaista liikettä, ja me päädyimme kuvaamaan kiireistä liikettä ja kiireetöntä, luonnollista liikettä. Materiaali oli vapaa, mutta päätimme hakea siinäkin kontrastia ottamalla kiireeseen "pehmeää" pahvia, pullopeitevärejä ja omat kätemme, kun taas hitaaseen, luonnolliseen liikkeeseen halusimme kovia materiaaleja eli kanaverkkoa, rautalankaa ja kiveä. Teos ei tullut ihan valmiiksi, koska Kiire ei ehtinyt kuivua, joten käymme viikonlopun tuumaustauon jälkeen vähän fiksaamassa teostamme vielä.
Liikettä oli myös maalausprosessissa: katsoimme kellosta, että Kiireen maalaamiseen käytettiin vain viisi minuuttia.
Lisäksi katsojan täytyy liikkua, jotta hän näkee valmiin työn kaikki puolet. Ainakin toivon mukaan tästä vielä syntyy jotakin valmistakin.
Ja nyt sitten, hyvä lukijani, vielä ne lupaamani pohdinnat. Katsohan, kun lueskelin tässä yhtä tenttikirjaani Tämäkö taidetta? (Sederholm, H. 2000) ja aloin oikein epätoivoistua, mitä pidemmälle kirjaa selasin. Minähän pidän ihan vääränlaisesta taiteesta! Minä pidän kauniista taiteesta. Minä pidän teknisesti taitavista töistä, joita saan katsoa ihaillen. Minä pidän esteettisestä kokemuksesta, jonka koen katsoessani taideteoksia, ja vieläpä nautin siitä, että taideteos kuvaa jotakin tunnistettavaa tunnetta. Siis kaikki on ihan pielessä. Olen ihan täydellisen kitsch ja vääräuskoinen ihmisparka. Ei lainkaan modernia, ja postmoderniakin taidekäsitystä vain äärettömän vähässä määrin.
Onneksi minulla kuitenkin on oikeus pitää ihan minkälaisesta taiteesta haluan ja nauttia ihan mistä nautin. Ainakin niin kauan, kun en mene huutamaan heinähanko kourassa muille, että he ovat omissa mielipiteissään väärässä.
Ja kyllä minä haluan kasvaa tässäkin asiassa ainakin sen verran, että osaisin määritellä omat mieltymykseni nykyistä paremmin. Että kaupassa tietäisin, haluanko maalata olohuoneeni punaiseksi vai valkoiseksi, ja minkä takia päätän niin kuin päätän.
Tämä kuvataide alkaa jo hiipiä ihon alle. Hyvässä mielessä.
Bisoux bisoux,
Veera
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Kuvassa on elämä
Kävimme tänään läpi itsenäisiä töitä, jotka osoittautuivat loistavaksi tavaksi paitsi opetella kuuntelemisen ja esiintymisen taitoja sekä kuvien havainnointia ja analysointia, myös tutustua muihin ryhmäläisiin. Oli siis vuorossa omien tärkeiden kuvien analysointi yhteisesti.
Minua huolestutti tunnille mennessäni, sillä olin omaan sitkeään (tai laiskaan, mutta opiskelijajärjestöjen suosittelemaan) tapaani laskenut työtuntini. Aikaa oli annettu kahdeksan tuntia, enkä minä enää aio tehdä ylitöitä yliopistossa, ellen sitten varmasti tiedä, että vielä mummonakin muistelen jotakin tekelettäni erityisellä lämmöllä. Silloin tunneilla ja työmäärällä ei ole väliä. Nyt olin kuitenkin saanut aikaiseksi ihan hienon PowerPoint-esityksen oman elämäni kuvista, mutta minusta se tuntui jotenkin riittämättömältä. Suoraan sanottuna pelkäsin mokaavani täydellisesti.
Helpotukseni oli suuri, kun huomasin, kuinka erilaisia kaikkien teokset olivat. Omani sopi joukkoon sittenkin! Ei se ollut samanlainen kuin muilla, mutta aivan sopiva ja oikeanlainen.
Oli hienoa kuulla kaikkien muiden analyyseja omista kuvistaan, sillä kaikki olivat päätyneet analyyseissaan hyvin henkilökohtaiselle tasolle. Tuntuukin siltä, että nyt tiedämme toisistamme jo niin paljon, että voin kutsua muita ystäviksi, tai ainakin kavereiksi, hyvällä omallatunnolla. Samoin oli jotenkin helpottavaa päästä kertomaan muille, millainen ihminen minä olen, ja mitä esimerkiksi Roope Ankan kuvan valinta yhdeksi tärkeistä kuvistani kertoo minusta.
On häkellyttävää, kuinka moni asia elämässäni voi kietoutua vain yhteen kuvaan, jota luulin vain kivan näköiseksi, mutta muuten merkityksettömäksi. Kaikki liittyykin kaikkeen, kuten toinen ryhmäläiseni asian hyvin ilmaisi. Vähän niin kuin vaikkapa kehityspsykologiassa tai matematiikan oppimisessa. (Ei haittaa, vaikka äskeinen menisi yli hilseen. Yritän palata omista opettajuus-sfääreistäni takaisin maanpinnalle vielä ennen tekstin loppua.)
Esiintymistilanteessa jännitti. Minua jännittää jostain syystä aina kun esiinnyn omanikäisilleni ihmisille, vaikka lapsille esiintyessäni pystyn olemaan rennosti oma itseni ja nauttimaan olostani. Ehkä juuri jännityksen takia minua harmitti, ettei kukaan kysynyt minulta mitään tarkentavaa tai muuten kommentoinut elämäkertaani esityksen jälkeen, vaikka kaikkia muita kommentoitiin. Asiaa sulateltuani olen kuitenkin löytänyt sisäisen rauhan sen suhteen: olimme kaikki jo kuuntelemisesta uupuneita, ja taisin olla melko tyhjentävä esityksessäni. En minä itsekään olisi kuulijana varmasti keksinyt kommentoitavaa. Täytyy piilottaa tämäkin kokemus sinne muistin perukoille, jossa ovat tallessa kaikki esiintymistilanteen kommentointiin liittyvät opit, joita olen koulutuksessani saanut. Eli päivän opetus: Keksi aina kannustava kommentti.
Jäin innolla odottamaan seuraavaa Muodosta tulkintaan -kertaa. Aiheena on silloin liike, ja opettaja vihjaisi, että meidän pitäisi ihan itse liikkua, jopa mahdollisesti ulkona rakennuksesta. Miten se kaikki liittyy kuvataiteeseen, se selviää ensi keskiviikkona. Jännittävää!
Sain tänään väkerrettyä perspektiivityön loppuun, mutta jännitettyäni esitelmääni niin paljon unohdin ottaa kuvan valmiista työstä. Yritän muistaa lisätä senkin tänne mahdollisimman pian, jotta saan eron ensimmäisen version ja valmiin työn välillä näkyviin.
Bisoux bisoux,
Veera
PS. Vietin tänään mahdottoman ihanan illan marttaystävieni kanssa kahvilassa villasukkaa kutoen. On ihanaa, kun on paljon erilaisia ystäviä, joiden kanssa kehitellä ideoita ja ihmetellä maailman menoa. Tänään oli vuorossa Turun Kirjakahvila, joka osoittautui sympaattiseksi ja hintatasoltaan hyvin opiskelijaystävälliseksi paikaksi. Tuli hyvä olo, kun sai syödä ja juoda herkkuja, jotka olivat linjassa kestävän kehityksen kanssa. Ainoa miinus oli Brinkkalan sisäpihaa vartioiva omituinen mieshenkilö, joka toimi kovaan ääneen parkkipoliisina niille, jotka eivät huomanneet pienenpientä polkupyörät kieltävää merkkiä sisäpihan portilla.
Minua huolestutti tunnille mennessäni, sillä olin omaan sitkeään (tai laiskaan, mutta opiskelijajärjestöjen suosittelemaan) tapaani laskenut työtuntini. Aikaa oli annettu kahdeksan tuntia, enkä minä enää aio tehdä ylitöitä yliopistossa, ellen sitten varmasti tiedä, että vielä mummonakin muistelen jotakin tekelettäni erityisellä lämmöllä. Silloin tunneilla ja työmäärällä ei ole väliä. Nyt olin kuitenkin saanut aikaiseksi ihan hienon PowerPoint-esityksen oman elämäni kuvista, mutta minusta se tuntui jotenkin riittämättömältä. Suoraan sanottuna pelkäsin mokaavani täydellisesti.
Helpotukseni oli suuri, kun huomasin, kuinka erilaisia kaikkien teokset olivat. Omani sopi joukkoon sittenkin! Ei se ollut samanlainen kuin muilla, mutta aivan sopiva ja oikeanlainen.
Oli hienoa kuulla kaikkien muiden analyyseja omista kuvistaan, sillä kaikki olivat päätyneet analyyseissaan hyvin henkilökohtaiselle tasolle. Tuntuukin siltä, että nyt tiedämme toisistamme jo niin paljon, että voin kutsua muita ystäviksi, tai ainakin kavereiksi, hyvällä omallatunnolla. Samoin oli jotenkin helpottavaa päästä kertomaan muille, millainen ihminen minä olen, ja mitä esimerkiksi Roope Ankan kuvan valinta yhdeksi tärkeistä kuvistani kertoo minusta.
On häkellyttävää, kuinka moni asia elämässäni voi kietoutua vain yhteen kuvaan, jota luulin vain kivan näköiseksi, mutta muuten merkityksettömäksi. Kaikki liittyykin kaikkeen, kuten toinen ryhmäläiseni asian hyvin ilmaisi. Vähän niin kuin vaikkapa kehityspsykologiassa tai matematiikan oppimisessa. (Ei haittaa, vaikka äskeinen menisi yli hilseen. Yritän palata omista opettajuus-sfääreistäni takaisin maanpinnalle vielä ennen tekstin loppua.)
Esiintymistilanteessa jännitti. Minua jännittää jostain syystä aina kun esiinnyn omanikäisilleni ihmisille, vaikka lapsille esiintyessäni pystyn olemaan rennosti oma itseni ja nauttimaan olostani. Ehkä juuri jännityksen takia minua harmitti, ettei kukaan kysynyt minulta mitään tarkentavaa tai muuten kommentoinut elämäkertaani esityksen jälkeen, vaikka kaikkia muita kommentoitiin. Asiaa sulateltuani olen kuitenkin löytänyt sisäisen rauhan sen suhteen: olimme kaikki jo kuuntelemisesta uupuneita, ja taisin olla melko tyhjentävä esityksessäni. En minä itsekään olisi kuulijana varmasti keksinyt kommentoitavaa. Täytyy piilottaa tämäkin kokemus sinne muistin perukoille, jossa ovat tallessa kaikki esiintymistilanteen kommentointiin liittyvät opit, joita olen koulutuksessani saanut. Eli päivän opetus: Keksi aina kannustava kommentti.
Jäin innolla odottamaan seuraavaa Muodosta tulkintaan -kertaa. Aiheena on silloin liike, ja opettaja vihjaisi, että meidän pitäisi ihan itse liikkua, jopa mahdollisesti ulkona rakennuksesta. Miten se kaikki liittyy kuvataiteeseen, se selviää ensi keskiviikkona. Jännittävää!
Sain tänään väkerrettyä perspektiivityön loppuun, mutta jännitettyäni esitelmääni niin paljon unohdin ottaa kuvan valmiista työstä. Yritän muistaa lisätä senkin tänne mahdollisimman pian, jotta saan eron ensimmäisen version ja valmiin työn välillä näkyviin.
Bisoux bisoux,
Veera
PS. Vietin tänään mahdottoman ihanan illan marttaystävieni kanssa kahvilassa villasukkaa kutoen. On ihanaa, kun on paljon erilaisia ystäviä, joiden kanssa kehitellä ideoita ja ihmetellä maailman menoa. Tänään oli vuorossa Turun Kirjakahvila, joka osoittautui sympaattiseksi ja hintatasoltaan hyvin opiskelijaystävälliseksi paikaksi. Tuli hyvä olo, kun sai syödä ja juoda herkkuja, jotka olivat linjassa kestävän kehityksen kanssa. Ainoa miinus oli Brinkkalan sisäpihaa vartioiva omituinen mieshenkilö, joka toimi kovaan ääneen parkkipoliisina niille, jotka eivät huomanneet pienenpientä polkupyörät kieltävää merkkiä sisäpihan portilla.
tiistai 25. syyskuuta 2012
Perspektiivi jatkuu
En saanut työtä ihan valmiiksi asti, vaikka olisi pitänyt. Hiukan huopakynää vielä, niin sitten se on valmis - en vain viitsinyt märkää työtä ruveta tussaamaan...
Arviointi suoritettiin niin, että yksi meistä suurista taiteilijoista sai mennä luokan eteen (eli käytännön syistä sivuun) ja opettajan kysymysten pohjalta kertoa työstään. Kysymykset koskivat esimerkiksi sitä, oliko tekijä tyytyväinen välinevalintaansa ja perspektiivin onnistumiseen. Lisäksi taiteilijan piti vielä osoittaa valmiista työstään, missä siinä olivat yhden, kahden ja missä kolmen pakopisteen perspektiivein toteutetut kohdat.
Haluaisin harjaantua tässä perspektiivijutussa, mutta tässä oli nyt hyvä alkusysäys moniulotteisuuden hahmottamiseen. Kaikesta tästä huolimatta olisin itse varannut näin moninaisen ja haastavan työn tekemiseen ainakin kymmenen tuntia. Seitsämän oli tällä kertaa auttamattomasti liian vähän.
Ranskan opintoni etenivät eilen Disneyn Mulan-elokuvan muodossa. On se hauska, ja Comme un Homme saa kylmät väreet hiipimään pitkin selkää... Jos osaisin, tekisin itselleni Mulanista ja parista muusta Disneyn klassikosta sellaisen tekstitetyn version, joka olisi nimeltään suurin piirtein "ranska kuulovammaisille". Ei menisi niin monta hienoa sanontaa ohi. Ehkä tässä jossain kotitentin, kandin ja keskeneräisten kuvistöiden välissä ryhdyn puuhaamaan sitä!
Bisoux bisoux,
Veera
 |
| On se vähän epäselvä sekamelska (vielä). |
Arviointi suoritettiin niin, että yksi meistä suurista taiteilijoista sai mennä luokan eteen (eli käytännön syistä sivuun) ja opettajan kysymysten pohjalta kertoa työstään. Kysymykset koskivat esimerkiksi sitä, oliko tekijä tyytyväinen välinevalintaansa ja perspektiivin onnistumiseen. Lisäksi taiteilijan piti vielä osoittaa valmiista työstään, missä siinä olivat yhden, kahden ja missä kolmen pakopisteen perspektiivein toteutetut kohdat.
Haluaisin harjaantua tässä perspektiivijutussa, mutta tässä oli nyt hyvä alkusysäys moniulotteisuuden hahmottamiseen. Kaikesta tästä huolimatta olisin itse varannut näin moninaisen ja haastavan työn tekemiseen ainakin kymmenen tuntia. Seitsämän oli tällä kertaa auttamattomasti liian vähän.
Ranskan opintoni etenivät eilen Disneyn Mulan-elokuvan muodossa. On se hauska, ja Comme un Homme saa kylmät väreet hiipimään pitkin selkää... Jos osaisin, tekisin itselleni Mulanista ja parista muusta Disneyn klassikosta sellaisen tekstitetyn version, joka olisi nimeltään suurin piirtein "ranska kuulovammaisille". Ei menisi niin monta hienoa sanontaa ohi. Ehkä tässä jossain kotitentin, kandin ja keskeneräisten kuvistöiden välissä ryhdyn puuhaamaan sitä!
Bisoux bisoux,
Veera
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Ensimmäinen tukos
Kalenterini ei ole meinannut tällä viikolla riittää alkuunkaan, vaikka olenkin yrittänyt tehdä kaiken mahdollisen etukäteen. Olen nyt virallisesti päässyt lukukauden ensimmäiseen tehtäväsumaan eli kasaumaan eli tukokseen.
Kotitentti on sen verran aloitettu, että olen selannut läpi puolet toisesta tenttikirjasta. Toiseen en ihan heti pääsekään käsiksi, sillä sitä ei ole yliopistolla kuin muutama kappale, ja ne kaikki ovat tietysti varauksessa. Eiköhän tästä tentistä silti jotenkin selvitä, ja enköhän saa jopa sivutarkat viittauksetkin aikaiseksi. Olen aika hyvä lukemaan tenttikirjoja lyhyessä ajassa, jos tarve vaatii. Toisaalta, haluaisin kyllä tutustua kunnolla juuri siihen kirjaan, jota en saa nyt käsiini. Ehkä saan sen lainattua pitemmäksi aikaa tenttimisen jälkeen.
Keskiviikkona abstrahointityö valmistui, ja olo oli helpottunut. Olin oikeastaan melko tyytyväinen työn viimeisteltyyn lopputulokseen, siitä tuli lopulta juuri niin symbolinen kuin halusinkin.
Työstä tehtiin myös syntaktinen kuva-analyysi. Se olisi pitänyt tehdä sekä uudesta että alkuperäisestä kuvasta vierekkäin, mutta minä en ollut saanut alun perinkään tulostettua omaa alkuperäistäni, ja nyt tulostuskone oli jälleen varattu. Niinpä koko analyysin
perusidea jäi minulta ymmärtämättä, ja minun on pakko selvittää se
kirjallisuudesta. Oli kyllä ihan hauskaa etsiä polttopisteitä ja muita
kuvan rakenteita vain yhdestäkin työstä, mutta miten tämä mahtoi auttaa
opettajuudessani, sitä en osaa sanoa...
Kyllä tästäkin vielä jotakin tulee. Työ jäi jälleen puolitiehen, mutta ensi kerralla pitäisi saada myös värit siihen. Ainakin pullopeitevärejä on varmaan pakko käyttää kumitusjälkiä peittämään... Huh huh. Oli antoisa, mutta myös vaativa opetuskerta. Olisin toivonut tällaista opetusta enemmän jo alakoulussa, viimeistään lukiossa, mutta eeei...
Maanantaina jatkuu. Menen jo ennen tuntia yliopistolle, jotta ehdin luonnostella kirjaston kierreportaat ja ehkä myös siirtää luonnosteluni osaksi lopullista työtä. Tarvitsen kaiken kaksi jäljellä olevaa oppitunnillista kuvan värittämiseen. (Minua ei todellakaan ole tehty vain seitsämän tunnin käyttäjäksi, mutta ehkä minusta jalostuu sellainen vielä tämän koulutuksen myötä!)
Bisoux bisoux,
Veera
PS. ranskan opinnot ovat yliopistolla kauhean hitaita, ja lisäksi olen lusmuillut itsenäisen työn kanssa. Ensi viikolla en siis mene kontaktiopetukseen, vaan opiskelen DRAAMAA sen sijaan, ja tietysti yritän oppia jotakin myös ranskan kieliopista. Ehkä teen sen katsomalla Disney-elokuvia ranskaksi.
Kotitentti on sen verran aloitettu, että olen selannut läpi puolet toisesta tenttikirjasta. Toiseen en ihan heti pääsekään käsiksi, sillä sitä ei ole yliopistolla kuin muutama kappale, ja ne kaikki ovat tietysti varauksessa. Eiköhän tästä tentistä silti jotenkin selvitä, ja enköhän saa jopa sivutarkat viittauksetkin aikaiseksi. Olen aika hyvä lukemaan tenttikirjoja lyhyessä ajassa, jos tarve vaatii. Toisaalta, haluaisin kyllä tutustua kunnolla juuri siihen kirjaan, jota en saa nyt käsiini. Ehkä saan sen lainattua pitemmäksi aikaa tenttimisen jälkeen.
Keskiviikkona abstrahointityö valmistui, ja olo oli helpottunut. Olin oikeastaan melko tyytyväinen työn viimeisteltyyn lopputulokseen, siitä tuli lopulta juuri niin symbolinen kuin halusinkin.
 |
| Copyright Veera 2012, älä siis kopioi! |
Työstä tehtiin myös syntaktinen kuva-analyysi. Se olisi pitänyt tehdä sekä uudesta että alkuperäisestä kuvasta vierekkäin, mutta minä en ollut saanut alun perinkään tulostettua omaa alkuperäistäni, ja nyt tulostuskone oli jälleen varattu. Niinpä koko analyysin
perusidea jäi minulta ymmärtämättä, ja minun on pakko selvittää se
kirjallisuudesta. Oli kyllä ihan hauskaa etsiä polttopisteitä ja muita
kuvan rakenteita vain yhdestäkin työstä, mutta miten tämä mahtoi auttaa
opettajuudessani, sitä en osaa sanoa...
Kerron sitten, kun olen taklannut tämän ongelman takaapäin ja ymmärtänyt syntaktisen kuva-analyysin pohjimmaisen tarkoituksen.
Ja tietysti, juuri kun huokaisin helpotuksesta ja tunsin itseni hetken aikaa ihan kelpo taiteilijaksi, eteemme läväytettiin moniste "Taiteen tuottamisen tasot". Alin taso oli pastissi, joka oli toisen teoksen tarkkaa kopioimista. Siihen en sentään ollut syyllistynyt. Ylin taso oli palimpsesti (en tiedä vielä, kuka outo ihminen on keksinyt sanan, mutta aion selvittää senkin vielä joskus), joka tutkisi alkuperäisteosta aivan uusien muotojen kautta. Ja välissä oli taso parafraasi, joka ei irtautunut kokonaan alkuperäisestä, muttei myöskään ollut tarkkaa kopiointia.
Mikä alemmuuden tunne! Oli ilmiselvää, että työni ei ollut täydellisen irtaantunut saman hahmon esittämisestä kuin alkuperäinen teos, ja olin siis päässyt vain keskimmäiselle portaalle, vaikka tavoite olikin ylin porras! Kyllä minä vähän aikaa halusin vain vajota maan alle, varsinkin, kun olin kehdannut olla tyytyväinen tuotokseeni.
Sitten mietin asiaa uudestaan. Mitä siitä, jos en tehnyt tällä kertaa palimpsestiä. Enhän minä halunnut edes tehdä sellaista, eikä tehtävänanto sitä vaatinut. Summa summarum, olen edelleen tyytyväinen teokseeni, jossa tutkin kuvan todellisuutta juuri siltä kannalta, jolta halusin.
Ja tietysti, juuri kun huokaisin helpotuksesta ja tunsin itseni hetken aikaa ihan kelpo taiteilijaksi, eteemme läväytettiin moniste "Taiteen tuottamisen tasot". Alin taso oli pastissi, joka oli toisen teoksen tarkkaa kopioimista. Siihen en sentään ollut syyllistynyt. Ylin taso oli palimpsesti (en tiedä vielä, kuka outo ihminen on keksinyt sanan, mutta aion selvittää senkin vielä joskus), joka tutkisi alkuperäisteosta aivan uusien muotojen kautta. Ja välissä oli taso parafraasi, joka ei irtautunut kokonaan alkuperäisestä, muttei myöskään ollut tarkkaa kopiointia.
Mikä alemmuuden tunne! Oli ilmiselvää, että työni ei ollut täydellisen irtaantunut saman hahmon esittämisestä kuin alkuperäinen teos, ja olin siis päässyt vain keskimmäiselle portaalle, vaikka tavoite olikin ylin porras! Kyllä minä vähän aikaa halusin vain vajota maan alle, varsinkin, kun olin kehdannut olla tyytyväinen tuotokseeni.
Sitten mietin asiaa uudestaan. Mitä siitä, jos en tehnyt tällä kertaa palimpsestiä. Enhän minä halunnut edes tehdä sellaista, eikä tehtävänanto sitä vaatinut. Summa summarum, olen edelleen tyytyväinen teokseeni, jossa tutkin kuvan todellisuutta juuri siltä kannalta, jolta halusin.
Minua suoraan sanoen suututtaa, ettei meille kerrota asioita selkeästi. En uskalla edes kysyä, jos epäilen tai ihmettelen jotakin, koska opettajat tuntuvat olevan sitä mieltä, että kaikki tarpeellinen on kyllä kerrottu. Parhaillaan yritän ymmärtää opetustilan avaimeen liittyvää byrokratiaa. Onneksi on ystävällinen vahtimestari, jolta voi kysyä... Lisäksi tehtävänantomme ovat kiltisti sanottuna epäselvät. Olen kuitenkin toiveikas, ja luotan siihen, että minä opin ymmärtämään tehtävänantoja ja opettajat meitä, joiden pitää selviytyä niiden käytännön toteuttamisesta.
No. Työskentely jatkui analyysien ja abstrahointien jälkeen. Vuoroon tuli oma suuri heikkouteni, mutta myös kiinnostuksen kohteeni: perspektiivipiirros.
Kyllä tästäkin vielä jotakin tulee. Työ jäi jälleen puolitiehen, mutta ensi kerralla pitäisi saada myös värit siihen. Ainakin pullopeitevärejä on varmaan pakko käyttää kumitusjälkiä peittämään... Huh huh. Oli antoisa, mutta myös vaativa opetuskerta. Olisin toivonut tällaista opetusta enemmän jo alakoulussa, viimeistään lukiossa, mutta eeei...Maanantaina jatkuu. Menen jo ennen tuntia yliopistolle, jotta ehdin luonnostella kirjaston kierreportaat ja ehkä myös siirtää luonnosteluni osaksi lopullista työtä. Tarvitsen kaiken kaksi jäljellä olevaa oppitunnillista kuvan värittämiseen. (Minua ei todellakaan ole tehty vain seitsämän tunnin käyttäjäksi, mutta ehkä minusta jalostuu sellainen vielä tämän koulutuksen myötä!)
Bisoux bisoux,
Veera
PS. ranskan opinnot ovat yliopistolla kauhean hitaita, ja lisäksi olen lusmuillut itsenäisen työn kanssa. Ensi viikolla en siis mene kontaktiopetukseen, vaan opiskelen DRAAMAA sen sijaan, ja tietysti yritän oppia jotakin myös ranskan kieliopista. Ehkä teen sen katsomalla Disney-elokuvia ranskaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)