Hups!
Ymmärsin liian myöhään, mitä tarkoittaa "Alusta muisti" kamerassa...
Ajattelin tekeväni vain tilaa elokuvan kuvaamista varten, ja luulin vieläpä painavani "Peruuta"-nappia, mutta... no...
Nyt kun elokuva on kuvattu samalle kortille, niin enpähän enää astu samaan sudenkuoppaan. Sen sijaan taidan siirtää leffa-aineistomme pikana koneelle.
Onneksi en hävittänyt mitään hirveän tärkeää. Ainoastaan kuva ihmisen mittasuhteiden tutkielmastani jää nyt laittamatta osaksi oppimispäiväkirjaa, ainakin tässä vaiheessa.
Ei se kyllä mikään ihmeellinen ollutkaan!
Sen sijaan jään suuresti harmittelemaan, että samalla tulin poistaneeksi kuvan opettajasta hyökkäämässä valomiekan voimin pahvilaatikko- alter egonsa kimppuun. Siinä kuvassa tiivistyi hienosti näiden opintojen poikkeavuus muista yliopisto-opinnoista.
Oh là là!
Veera
PS. Ihanaa, lumista ja rauhallista joulua :)
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Oma elokuva, vol. 4
Mitä sitä turhia hosumaan, kun asiat voi tehdä tehokkaasti.
IPadilla, tarkemmin sen iMovie-sovelluksella, tehtyjen trailereiden innostamana kokoonnuimme kaikki kynnelle kykenevät maanantaiaamuna kuvataideluokkaan. Meillä oli yhteinen päämäärä: elokuvan materiaali oli saatava kuvattua, ennen kuin kukaan sai lähteä joululomalle!
Saimme yhdessä päivässä kuvattua lähes kaiken materiaalin elokuvaamme. Kuvataiteen luokasta sai lavastettua vanhan asunnon keittiön yllättävän kivuttomasti.
Flow se vain virtasi, kamera kävi ja näyttelijät tekivät parhaansa. Ihan mahtavaa! Ainoa miinus oli se, että kun yritimme kuvata viimeisetkin otokset, eli klassisen junan saapumisen asemalle, tapahtui jotakin odottamatonta. Sillä siinä puoli tuntia junan saapumista odotettuamme...
Tai, ei ehkä odottamatonta, mutta jotakin, joka olisi joka tapauksessa saanut jäädä tapahtumatta:
AKKU LOPPUI.
Harmi ettei kenelläkään ollut kameraa valmiina siinä vaiheessa meitä varten, tuli tanssittua melkoiset aggressionpurkutanssit siinä asemalaiturilla. Kunnon spontaania performanssitaidetta opeopiskelijoiden tapaan...
Kävin korvaamassa vahingon parhaani mukaan seuraavana päivänä. Voin kertoa, että talvella on kylmä näytellä ulkokohtauksia. Juna kuitenkin saapui lopulta asemalle, nyt myös digikameran tallentamana.
Luulen päässeeni jyvälle ainakin yhdestä tämän projektin oppimistavoitteesta: meistä yritetään tehdä parempia ryhmätyön tekijöitä. Pikku hiljaa se näyttää myös onnistuvan. On tässä myös tullut opittua paljon kuvakulmista, kuvakoon merkityksestä ja kohtausten pituudesta, ja siinä sivussa omasta itsestä. Huomaan esimerkiksi itse ottavani mielelläni hyvin tiukkoja rajauksia ja erikoislähikuvaa tai vaihtoehtoisesti hyvin kaukaa otettua kuvaa, ja näen nyt, että samanlaisia kuvia on myös elokuvissa, joista pidän.
Nyt ollaan suurin piirtein puolessa välissä tätä projektia. Hyvä aika ottaa kunnollinen, hyvin ansaittu joululoma!
Bisoux bisoux,
Veera
IPadilla, tarkemmin sen iMovie-sovelluksella, tehtyjen trailereiden innostamana kokoonnuimme kaikki kynnelle kykenevät maanantaiaamuna kuvataideluokkaan. Meillä oli yhteinen päämäärä: elokuvan materiaali oli saatava kuvattua, ennen kuin kukaan sai lähteä joululomalle!
Saimme yhdessä päivässä kuvattua lähes kaiken materiaalin elokuvaamme. Kuvataiteen luokasta sai lavastettua vanhan asunnon keittiön yllättävän kivuttomasti.
Flow se vain virtasi, kamera kävi ja näyttelijät tekivät parhaansa. Ihan mahtavaa! Ainoa miinus oli se, että kun yritimme kuvata viimeisetkin otokset, eli klassisen junan saapumisen asemalle, tapahtui jotakin odottamatonta. Sillä siinä puoli tuntia junan saapumista odotettuamme...
Tai, ei ehkä odottamatonta, mutta jotakin, joka olisi joka tapauksessa saanut jäädä tapahtumatta:
AKKU LOPPUI.
Harmi ettei kenelläkään ollut kameraa valmiina siinä vaiheessa meitä varten, tuli tanssittua melkoiset aggressionpurkutanssit siinä asemalaiturilla. Kunnon spontaania performanssitaidetta opeopiskelijoiden tapaan...
Kävin korvaamassa vahingon parhaani mukaan seuraavana päivänä. Voin kertoa, että talvella on kylmä näytellä ulkokohtauksia. Juna kuitenkin saapui lopulta asemalle, nyt myös digikameran tallentamana.
Luulen päässeeni jyvälle ainakin yhdestä tämän projektin oppimistavoitteesta: meistä yritetään tehdä parempia ryhmätyön tekijöitä. Pikku hiljaa se näyttää myös onnistuvan. On tässä myös tullut opittua paljon kuvakulmista, kuvakoon merkityksestä ja kohtausten pituudesta, ja siinä sivussa omasta itsestä. Huomaan esimerkiksi itse ottavani mielelläni hyvin tiukkoja rajauksia ja erikoislähikuvaa tai vaihtoehtoisesti hyvin kaukaa otettua kuvaa, ja näen nyt, että samanlaisia kuvia on myös elokuvissa, joista pidän.
Nyt ollaan suurin piirtein puolessa välissä tätä projektia. Hyvä aika ottaa kunnollinen, hyvin ansaittu joululoma!
Bisoux bisoux,
Veera
tiistai 11. joulukuuta 2012
Oma elokuva, vol. 3
Jipii, lopultakin opettajalla on aikaa auttaa meidän ryhmää pääsemään alkuun elokuvan teossa!
Näillä mielin tanssahtelin maanantai-iltapäivän tunnille. Oli hyvä työntekofiilis, ja motivaatiokin oli kerrankin kohdallaan.
Mutta AUTS! Opettajalta olikin tullut sähköposti, ettei hän pääse paikalle. Lisäksi yhden ryhmäläiseni sairaus olikin vakavampaa laatua, eikä hän pystynyt saapumaan koululle kuin parina päivänä viikossa, jos silloinkaan. Toinen taas oli muuten estynyt. Niin, että taas meitä oli kaksi paikalla. Ei ohjeita, ei tekijöitä, ei laitteita (tai oli meillä kamerat, mutta ovatko ne sopivia tarkoitukseen, ei aavistustakaan)... Ei elokuvaa.
Opettaja antoi kyllä mahdollisuuden käydä keskiviikkona elokuvaklinikalla juttelemassa projektista, mutta meille kävi taas todella hyvä tuuri - olemme varmaan ainoa ryhmä, jossa on pelkkiä OKL:n kolmannen vuosikurssin opiskelijoita. Sattumalta keskiviikkona oli myös joulugaala, jota me olimme järjestämässä. Kun ei niin ei...
Haluaisin päästä jo tekemään töitä elokuvan kanssa. Haluaisin tehdä yksin toisen elokuvarojektin, vaikka animaation.
Epätoivoinen alan jo olla.
Bisoux bisoux,
Veera
Näillä mielin tanssahtelin maanantai-iltapäivän tunnille. Oli hyvä työntekofiilis, ja motivaatiokin oli kerrankin kohdallaan.
Mutta AUTS! Opettajalta olikin tullut sähköposti, ettei hän pääse paikalle. Lisäksi yhden ryhmäläiseni sairaus olikin vakavampaa laatua, eikä hän pystynyt saapumaan koululle kuin parina päivänä viikossa, jos silloinkaan. Toinen taas oli muuten estynyt. Niin, että taas meitä oli kaksi paikalla. Ei ohjeita, ei tekijöitä, ei laitteita (tai oli meillä kamerat, mutta ovatko ne sopivia tarkoitukseen, ei aavistustakaan)... Ei elokuvaa.
Opettaja antoi kyllä mahdollisuuden käydä keskiviikkona elokuvaklinikalla juttelemassa projektista, mutta meille kävi taas todella hyvä tuuri - olemme varmaan ainoa ryhmä, jossa on pelkkiä OKL:n kolmannen vuosikurssin opiskelijoita. Sattumalta keskiviikkona oli myös joulugaala, jota me olimme järjestämässä. Kun ei niin ei...
Haluaisin päästä jo tekemään töitä elokuvan kanssa. Haluaisin tehdä yksin toisen elokuvarojektin, vaikka animaation.
Epätoivoinen alan jo olla.
Bisoux bisoux,
Veera
Linopainannan aabeecee
KuRassa seurasi kolmen kerran operaatio, jonka aikana loimme tunnille tuomistamme tavaroista asetelman...
... kopioitiin asetelma "kurkistusaukkoon" kalvotussilla...
... ja suurennettiin kopio paperille kartonkilaatan kokoon...
... jonka jälkeen kuva käännettiin peilin avulla ja jäljennettiin kartonkilaatalle peilikuvana. Tämä ongelmallinen, noin neljää kättä vaatinut toimenpide olisi tietysti ollut tarpeeton, jos "kurkistusluukun" olisi vain kääntänyt toisin päin.
Ja sitten ei muuta kuin kaivertamaan!
Linopainannassa, tai kuten nyt voidaan sanoa, pahvipainannassa, on muutama tärkeä juttu, jotka olisi hyvä varmasti muistaa vielä koulutuksen jälkeenkin:
- ei koskaan, KOSKAAN kaiverreta itseä kohti!
- se, minkä haluaa jäävän valkoiseksi, kaivetaan pois - tämä olisi ehkä helpompi ymmärtää, jos levyn pinnan tussaisi mustaksi, ja lisäksi voisi tietysti harjoitella ensin piirtämistä ilman ääriviivoja, vain varjoilla
- joko hyvät välineet tai ei painantaa ollenkaan, huonoilla välineillä pelleillessä menee vain motivaatio
Painaminen oli työlästä, mutta kaikesta huolimatta kyllä vaivan arvoista. Esimerkiksi joulukorttien tehtailu onnistuisi koulussakin todella kivasti tällä tavalla, ja samalla voisi pohtia esimerkiksi ensimmäisten painettujen kirjojen historiaa!
Työssä on kuitenkin eräs asia, jota en vieläkään ymmärrä - miksi meidän täytyi tehdä asetelmasta painanta- ja ihmisyydestä pastellityö? Mielestäni olisi ollut mielekkäämpää tehdä juuri toisin päin. Toisaalta, sainhan nyt harjoitella mukavuusalueilta poistumista, mutta ei se olisi kyllä mitään mahdottoman mukavaa ollut myöskään toisin päin. Sen sijaan olisi ollut hauskaa, että linopainantaa (joka ei ole kovinkaan tarkka tekniikka, ainakaan minun taidoillani tai annetuilla välineillä) olisi voinut soveltaa abstraktimpaan ihmisyyteen, ja pastelleilla olisi taas voinut yrittää tehdä melko mimeettistä jälkeä ja tutkia, miten värejä sekoittamalla saa aikaan valon, varjon ja sävyjen vaihteluita.
Viimeinen opetuskerta meni kehystämiseen ja palautteenantoon. Teimme omista töistämme biografisen kuva-analyysin.
Oma työni aukesi minulle aivan uudella tavalla, ja ymmärsin vasta analyysin tehtyäni, miksi oikeastaan olin valinnut juuri ne esineet, jotka asetelmassani olivat. Analyysini on kuitenkin melko henkilökohtainen, joten en ainakaan vielä aio kertoa sen tuloksista täällä sen enempää. Annoimme palautetta myös muiden töistä, ja kerroimme muille pääpiirteet omista analyyseistamme. Minun työssäni kommentoitiin mm. taustaa ("tapettimainen", "puulattia"), kovan taustan ja pehmeän pupun mielenkiintoista kontrastia, ja sitä, että pupu ja rusetti keräävät huomion ensimmäisinä. Palautteen jälkeen tuntui hyvältä, ehkä siksi, että työn tekeminen oli saanut uudenlaisen merkityksellisyyden muidenkin todella katsoessa sitä.
Tässä vielä kuva valmiista, passepartout'hun päässeestä työstäni:
KuRa-kurssi alkaa olla paketissa. Vielä pitäisi tehdä ihmisen mittasuhteista työ, tai oikeastaan laskisin sen itse ihan vain piirrokseksi. Ajattelin käyttää siskoani mallina - sen siitä saa, kun asuu kuvataideopiskelijan kanssa saman katon alla!
Bisoux bisoux,
Veera
... kopioitiin asetelma "kurkistusaukkoon" kalvotussilla...
... ja suurennettiin kopio paperille kartonkilaatan kokoon...
Ja sitten ei muuta kuin kaivertamaan!
Linopainannassa, tai kuten nyt voidaan sanoa, pahvipainannassa, on muutama tärkeä juttu, jotka olisi hyvä varmasti muistaa vielä koulutuksen jälkeenkin:
- ei koskaan, KOSKAAN kaiverreta itseä kohti!
- se, minkä haluaa jäävän valkoiseksi, kaivetaan pois - tämä olisi ehkä helpompi ymmärtää, jos levyn pinnan tussaisi mustaksi, ja lisäksi voisi tietysti harjoitella ensin piirtämistä ilman ääriviivoja, vain varjoilla
- joko hyvät välineet tai ei painantaa ollenkaan, huonoilla välineillä pelleillessä menee vain motivaatio
Painaminen oli työlästä, mutta kaikesta huolimatta kyllä vaivan arvoista. Esimerkiksi joulukorttien tehtailu onnistuisi koulussakin todella kivasti tällä tavalla, ja samalla voisi pohtia esimerkiksi ensimmäisten painettujen kirjojen historiaa!
Työssä on kuitenkin eräs asia, jota en vieläkään ymmärrä - miksi meidän täytyi tehdä asetelmasta painanta- ja ihmisyydestä pastellityö? Mielestäni olisi ollut mielekkäämpää tehdä juuri toisin päin. Toisaalta, sainhan nyt harjoitella mukavuusalueilta poistumista, mutta ei se olisi kyllä mitään mahdottoman mukavaa ollut myöskään toisin päin. Sen sijaan olisi ollut hauskaa, että linopainantaa (joka ei ole kovinkaan tarkka tekniikka, ainakaan minun taidoillani tai annetuilla välineillä) olisi voinut soveltaa abstraktimpaan ihmisyyteen, ja pastelleilla olisi taas voinut yrittää tehdä melko mimeettistä jälkeä ja tutkia, miten värejä sekoittamalla saa aikaan valon, varjon ja sävyjen vaihteluita.
Viimeinen opetuskerta meni kehystämiseen ja palautteenantoon. Teimme omista töistämme biografisen kuva-analyysin.
Oma työni aukesi minulle aivan uudella tavalla, ja ymmärsin vasta analyysin tehtyäni, miksi oikeastaan olin valinnut juuri ne esineet, jotka asetelmassani olivat. Analyysini on kuitenkin melko henkilökohtainen, joten en ainakaan vielä aio kertoa sen tuloksista täällä sen enempää. Annoimme palautetta myös muiden töistä, ja kerroimme muille pääpiirteet omista analyyseistamme. Minun työssäni kommentoitiin mm. taustaa ("tapettimainen", "puulattia"), kovan taustan ja pehmeän pupun mielenkiintoista kontrastia, ja sitä, että pupu ja rusetti keräävät huomion ensimmäisinä. Palautteen jälkeen tuntui hyvältä, ehkä siksi, että työn tekeminen oli saanut uudenlaisen merkityksellisyyden muidenkin todella katsoessa sitä.
Tässä vielä kuva valmiista, passepartout'hun päässeestä työstäni:
KuRa-kurssi alkaa olla paketissa. Vielä pitäisi tehdä ihmisen mittasuhteista työ, tai oikeastaan laskisin sen itse ihan vain piirrokseksi. Ajattelin käyttää siskoani mallina - sen siitä saa, kun asuu kuvataideopiskelijan kanssa saman katon alla!
Bisoux bisoux,
Veera
Photoshop + Elokuva, vol. 2
 |
| Itseoppineen aukot sivistyksessä: Leimasimen käytön oppiminen johti riehaantumiseen. Alkuperäinen hattu on näistä se vasemmanpuoleinen. Veera 2012. |
Vaikka olenkin käyttänyt moneen ryhmäläiseeni nähden paljon Photoshopia, Gimpiä ja muita kuvanmuokkausohjelmia, koen olevani silti täydellinen amatööri kuvanmuokkauksessa. Tajusin kuitenkin Photoshop-tuntimme edetessä, että olen asettanut rimani aivan turhaan niin korkealle. Minulla nyt vaan sattuu olemaan kaveri, joka on valtavan lahjakas taiteellisesti ja koneen käyttäjänä, sekä toinen kaveri, jolla on media-assistentin koulutus. Tavalliseen ihmiseen verrattuna minähän olen jo melkein taitava tässä!
Asiaa tuli valtavan paljon lyhyessä ajassa, olisin mielelläni käynyt Photoshopia monta tuntia... ja olisin myös mielelläni tehnyt jonkin varsinaisen tehtävän. Nyt emme oikeastaan saaneet mitään tavoitetta, vaan piti vain kokeilla kaikenlaista. Tuli siitäkin jotain, mutta...
Meille näytettiin myös ihan mahtava inspiraatiosivusto!
Worth1000 on sivusto, joka järjestää kuvanmuokkauskilpailuja. Siellä on todella, todella hienoja juttuja, joita minäkään en sentään (vielä!) osaa muokata.
Sillä aikaa, kun me teimme kuvanmuokkauksia, opettaja keskusteli ryhmien kanssa elokuvista. Ikävä kyllä ajankäytön suunnittelu oli jälleen jäänyt ehkä hieman puolitiehen, joten opettajalla ei ollut aikaa keskustella meidän ryhmämme kanssa.
Lopputulos: paperi, jolle pitää kirjoittaa elokuvan perusajatus. Ei elokuvaa.
Bisoux bisoux,
Veera
Pastellityön viimeistely
Keskiviikkona teimme valmiiksi ja torstaina viimeistelimme Ihmisyys 2012 -pastellityömme. Olisin voinut tehdä työtä vielä pari tuntia, mutta koska se oli pakko laittaa heti seinälle, ei auttanut itku markkinoilla. IPadiini en ole vielä tyytyväinen, en saanut tutkittua valon heijastumista sen pinnasta ollenkaan. Nainen sen sijaan onnistui ihan kohtuullisesti.
Käytimme jälleen paljon aikaa palautteenantoon, mikä oli ihan hyvä asia. Itselleni selvisi ainakin se, että hakemani ajatus, teema kuvan takana, välittyi teoksestani. Myös naisen pehmeästä paidasta ja valosta hänen ihollaan annettiin positiivista kommenttia. Huono puoli kommentoinneissa ja palautteissa on joka kerralla toistuva ongelma ajankäytön kanssa; olisi opettajan asia katkaista huolehtia siitä, että viimeinenkin työ käsitellään kunnolla, ja toisaalta, että aikaa ei käytetä missään kohtaa muutenkaan liikaa. Muuten kommentoijat väsyvät, ja viimeiset työt eivät saa juuri ollenkaan palautetta.
Kaikesta tästä huolimatta oli ihanaa päästä tekemään suurikokoista työtä, ja ennen kaikkea kokeilemaan pastellilituja! (Täytynee muistaa opettajan ammatissa, ettei lapsia voi kuitenkaan jatkuvasti käskeä tekemään suuria pastellitöitäkään, vaikka minä niistä pitäisinkin...)
Palautteenannon jälkeen meillä oli vielä pieni hetki aikaa, ja sen käytimme tutustumalla seuraavaan aiheeseemme, asetelmaan. Se onkin minulle aivan uusi aluevaltaus, olen tainnut tehdä yhden asetelmamaalauksen koko ikänäni. Oppi tulee siis tarpeeseen! Saimme kotitehtäväksi tuoda kotoa vähintään kolme esinettä, jotka kuvasivat jotakuta oikeaa, tuntemaamme henkilöä. Lisäksi ehdin väsätä kurkistusikkunan, jota muut ryhmäläiset olivat ilmeisesti tarvinneet croquis-tunnilla.
Bisoux bisoux,
Veera
Oma elokuva, vol. 1
Maanantaina 19. päivänä marraskuuta olimme sopineet pienryhmäni kanssa, että tapaamme kuvataideluokassa ja suunnittelemme oman elokuvamme. Yksi meistä oli tekemässä kandia, mutta oli antanut kolmelle muulle vapaat kädet.
Minä ryhdyin muita odotellessani tekemään KuRan croquis-piirroksia muista omatoimista työtä tekemään tulleista. Piirtelin kaikessa rauhassa, ja sitten vähän vähemmän rauhallisena, kunnes puolentoista tunnin päästä totesin, että minulle taidettiin tehdä oharit. Kotia kohti, siis, ja vailla aavistustakaan elokuvasta. Tai no, olin minä itsekseni ideoinut teemaa, tyyliä ja hieman jo kuvakulmiakin.
Pari tuntia kotona oltuani sain sentään viestin, että toinen ryhmäläiseni oli niin kipeä, ettei päässyt kävelemään. Seuraavana päivänä selvisi, että viimeinenkin poissaolija oli ollut jo monetta päivää todella kipeänä. Ikävä kyllä kumpikaan ei ollut hoksannut informoida minulle tilastaan ennen sovittua tapaamista. Toisaalta ymmärrän molempia, ja virheitä sattuu.
Laitoin siis omat pohdintani faceen keskusteltaviksi, ja sieltä löytyi lopulta ajatus mustavalkofilmistä, kaipaavasta rakkaudesta, ja ehkä myös Chaplin-tyylisestä slapstick-huumorista. Kukaan meistä ei ole koskaan tehnyt mitään sen kaltaista, joten jäimme odottamaan opettajan ohjeita ja vinkkejä kuvauskaluston valinnasta ja muusta aiheeseen littyvästä.
Ja minä jään odottamaan sitä kohtaa projektissa, että voin vetää lonkkaa pari tuntia, kun muut tekevät töitä.
Bisoux bisoux,
Veera
Minä ryhdyin muita odotellessani tekemään KuRan croquis-piirroksia muista omatoimista työtä tekemään tulleista. Piirtelin kaikessa rauhassa, ja sitten vähän vähemmän rauhallisena, kunnes puolentoista tunnin päästä totesin, että minulle taidettiin tehdä oharit. Kotia kohti, siis, ja vailla aavistustakaan elokuvasta. Tai no, olin minä itsekseni ideoinut teemaa, tyyliä ja hieman jo kuvakulmiakin.
Pari tuntia kotona oltuani sain sentään viestin, että toinen ryhmäläiseni oli niin kipeä, ettei päässyt kävelemään. Seuraavana päivänä selvisi, että viimeinenkin poissaolija oli ollut jo monetta päivää todella kipeänä. Ikävä kyllä kumpikaan ei ollut hoksannut informoida minulle tilastaan ennen sovittua tapaamista. Toisaalta ymmärrän molempia, ja virheitä sattuu.
Laitoin siis omat pohdintani faceen keskusteltaviksi, ja sieltä löytyi lopulta ajatus mustavalkofilmistä, kaipaavasta rakkaudesta, ja ehkä myös Chaplin-tyylisestä slapstick-huumorista. Kukaan meistä ei ole koskaan tehnyt mitään sen kaltaista, joten jäimme odottamaan opettajan ohjeita ja vinkkejä kuvauskaluston valinnasta ja muusta aiheeseen littyvästä.
Ja minä jään odottamaan sitä kohtaa projektissa, että voin vetää lonkkaa pari tuntia, kun muut tekevät töitä.
Bisoux bisoux,
Veera
Elokuva-analyysi
Marraskuun kevyenä viihdepläjäyksenä ryhmä oli päättänyt (vai oliko se opettaja), että menemme katsomaan Puhdistuksen. Ryhmä oli sopinut jopa päivän, jona kaikki menivät yhdessä katsomaan sitä. Ikävä kyllä minä olin sopinut keskiviikkoillaksi jotain ihan muuta, joten löysin itseni lopulta yksikseni takarivistä Puhdistuksen maanantainäytöksessä.
Jotenkin minulle käy aina yhtä hyvä tuuri - mitä ahdistavampi elokuva, sitä suuremmalla todennäköisyydellä katson sen yksin. Näin kävi myös, kun ranskanryhmäni kävi yläasteella katsomassa elokuvan nimeltä 99 frangia. Ei ollut ihan kevyttä katsottavaa, mutta kannattava kokemus siitä huolimatta, ja samoin oli Puhdistuskin. Oikeastaan yksinään on kiva käydä elokuvissa, kun ei tarvitse miettiä, miten vierustoveri reagoi, jos minä alan vaikka itkeä tai nostan kädet silmille...
Selvittyäni hengissä Puhdistuksesta astelin siis lopulta varsin tyytyväisenä elokuva-analyysitunnille. Olin saanut tehtäväkseni tutkia elokuvassa erityisesti lavastusta, ja olin aika ylpeä havainnoistani, aina rehottavista kulmakarvoista tekoturkiksiin.
Tunnin kuluessa huomasimme itse kukin, että kun elokuvaan oikein syventyy, siitä löytyy valtava määrä erilaisia puolia, ja niinpä analysointiin voi käyttää aikaa lähes loputtomiin. Näin ainakin periaatteessa, käytännössä me olimme tietysti aivan poikki kuuntelemisesta jo yhden oppitunnin jälkeen. Koulussa olisikin viisasta käsitellä lyhytelokuvia tai vain osaa elokuvasta, jotta analyysin syvyydestä ei tarvitsisi tinkiä, ja silti kaikki jaksaisivat keskittyä myös kuuntelemiseen.
Ryhmän yhteisellä päätöksellä tähditimme lopuksi Puhdistuksen neljällä ja puolella tähdellä.
Teimme myös kierroksen siitä, kuinka usein itse kukin kävi elokuvateatterissa vuosittain. Keskiarvo oli yllättävän matala, ainoastaan muutama sanoi käyvänsä yli kahdeksan kertaa vuodessa. Itse arvioin käyväni leffassa suurin piirtein kerran kuukaudessa, mutta nyt kun olen miettinyt asiaa tarkemmin, huomaan käyväni siellä huomattavasti useammin. Ainakin 15 kertaa vuodessa. Alan ymmärtää, mihin ne opintotuet katoavat...
Bisoux bisoux,
Veera
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)