Itsenäistä valmiiksi saamista!

Jipii! Mininovellin kuvitus tuli valmiiksi tänään. Ei se tosiaan mikään lasten satukirja ollut, mutta siitä huolimatta oli todella ihanaa päästä

1) tekemään töitä mustalle pohjalle
2) piirtämään tarkasti ja
3) kuvaamaan jotakin fantasiamaailman otusta,

kaikkia näitä todella pitkästä aikaa!

Kuva on huonolaatuinen, mutta kertokoon nyt toistaiseksi enemmän kuin tuhat sanaa, koska kamerastani loppui juuri akku...

Tässä luonnoksia ja muita prosessin aikana tekemiäni piirroksia:

Herkkää maisemamaalausta

Jatkoimme syventymistä akvarellimaalauksen perusteisiin. Ensimmäiseksi puhuttiin materiaaleista. Värit ovat kulttuurisidonnaisia siinä missä muutkin taiteen osat; venäläisessä paletissa oli huomattavasti enemmän ruskean sävyjä kuin englantilaisessa. Hyvä akvarellipaperi imee paljon pigmenttiä ja on tehty pellava- tai puuvillalumpusta, joka kestää jopa usean päivän uittamista vedessä. Lyijykynäluonnostelun jälki saa jäädä näkyviin hennon akvarellin alta, ja maalatessa pitää aina muistaa akvarellin kerroksellisuus. Jopa hyvin kylmää väriä voi laittaa lämpimän alle, sillä lopputulos on niiden kahden sekoitus. Erilaisista tekniikoista olenkin jo oppinut peruskurssilla.

Uutta tietoa oli se, että umpeen maalaaminen (se, ettei jätä paperin valkoista lainkaan näkyviin) luo raskaan tunnelman maalaukseen. Suuri määrä valkoista siis luonnollisesti raikastaa maalausta.

Teimme maisemamaalauksen elävästä luonnosta, ja sattui olemaan pilvinen päivä, joten sitä raskasta, sumuista tunnelmaa todella tarvittiin. Käytin apuna kurkistusluukkutekniikkaa, joka oli tosi hauska idea ja varmasti helpottaa maiseman siirtämistä paperille myös silloin, kun maalarina toimii lapsi. Oli harmillista, ettei aikaa ollut kovinkaan paljoa, ja jouduin hosumaan märälle paperille asioita, jotka olisin halunnut tehdä kuivemmalle. Olen kuitenkin melko tyytyväinen aikaansaannokseeni, tunnelmasta tuli juuri oikeanlainen!

Bisoux bisoux,
Veera

Mainosanalyysi

Toimme kaikki kouluun mukanamme mainoksen, jota pidimme edes siedettävänä tai jopa hyvänä. Sitten teimme sille analyysin ajatuksenvirtatekniikalla.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että muodostimme pieniä ryhmiä ja vaihdoimme mainoksia keskenämme. Sitten jokainen sai vuorollaan minuutin aikaa kertoa, mitä näkee toisen mainoksessa. Näin emme alkaneet analysoida merkityksiä, vaan puhuimme ilmisisällöstä.

Sitten meille puhuttiin vielä merkityksen etsimisestä. Opin ihan uuden sivistyssanan: semiotiikka tarkoittaa merkkien takana olevien merkitysten etsimistä. Esimerkiksi punainen omena on semioottisesti todella mielenkiintoinen symboli, se kun kuvaa ainakin syntiä, naisellisuutta, elämää... vaikka mitä!

Tästä sopivalla aasinsillalla pääsimme heti kokeilemaan myös semioottista kuva-analyysia omalle mainoskuvallemme. Tämä juttu toimisi mielestäni hyvin suoraan alakouluun vietynä, koska analyysin sisältö  ja syvyys riippuu suoraan sen tekijöiden omista tiedoista. Samalla tulevat tutuksi mainoksen keinot, joilla yritetään vaikuttaa meihin kaikkiin.

Keskenhän se jäi, mutta onneksi on vielä hetki aikaa valmistella kaikkia töitä. Sieltä löytyi E.T.-viittaus, joka on tietysti samalla viittaus Aatamin luomiseen, ja löytyy puhekuplaa ja... no, kaikenlaista. Ties mitä vielä keksin kirjoittaa kaikkiin tekemiini nuoliin...

Bisoux bisoux,
Veera

Andy Warhollin jalanjäljissä

Kävimme tunnilla läpi väriopin perusteita. Ne olin kuullut ennenkin, luokanopettajien monialaisissa kuvataiteen opinnoissani. Kertaus on tietysti opintojen äiti - muistiin palasi mm. se, että varsinaiset päävärit, tai ainakin niiden perusvärit, ovat värinappien kahden sävyn sekoitusta.

Opin, että välivärin nimi on violetti eikä liila (joka on syreeninvärinen), ja että vesivärin akvarellin ja peitevärin perustava ero on siinä, että kaikkiin peiteväreihin on lisätty hieman mustaa ja valkoista. Opin, että värin taittaminen on sävyttämistä mustalla tai valkoisella, ja murtaminen on sävyttämistä vastavärillä - ja riittävästä murtamisesta tulee aina lopputulokseksi jonkin sävyistä ruskeaa. Ja sen, että värinapit pitää kastella ennen kuin niillä aletaan maalata - koulussa siis esimerkiksi sumutepullolla - jotta pigmentti irtoaa kunnolla. Kouluväreistäkin saa siis irti vaikka kuinka paljon.

Teimme koko ryhmä yhdessä hienon väriympyrän, tai no, sateenkaaren, johon jokainen meistä teki noin 3 purkillista värivettä. Minä tein kolme eri sävyistä ruskeaa, joiden sävy oli punertava.

Sateenkaari, kolme kunkin päävärin sävyistä ruskeaa, kaksi mahdollisimman vaaleaa ja tummaa keskiruskeaa, sekä valööriasteikko mustasta valkoiseen.

Opin myös kopioimaan käsin! Me nimittäin kopioimme Andy Warhollin värityskirjan (kyllä, sellainen siis on olemassa) kuvia leivinpaperin avulla.

Kaverin työ, jossa näkyy kopiointiperiaate

Itse tein härän. Meidän piti työssä tutkia jotakin äsken oppimamme väriopin osaa, välineenä peitevärit. Myös vesiväriä sai käyttää. Minä päätin tutkia punaisen värin valööreja. Tietysti minulle kävi taas niin, että teoksesta tuli ennen kaikkea tunteita herättävä ja kantaaottava, mutta se ei ole pahitteeksi; härkätaistelun vastustaminen on vakava asia.

Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa valuttamaan ja räiskimään ja leikkimään vesivärien kanssa taustaa tehdessäni. Enkelin olisin näin jälkikäteen ajatellen voinut tehdä vastaväriseksi, koska haluaisin ihmishahmon olevan selkeästi erillään härän maailmasta.

Valmis työ

...

Seuraava tunti alkoi näiden teosten arvioinnilla. Pidän kovasti arviointitavasta, jossa jokainen saa jonkun toisen työn sekä oman työnsä arvioitavaksi kirjallisesti, ja sitten viedään toisen työn arviointi työn tekijälle. Tämän jälkeen verrataan omaa ja toisen arviota ja puretaan saatuja eroja ja yhtäläisyyksiä opettajan johdolla.

Ei tästä aiheesta muuta!
Bisoux bisoux,
Veera

Itsenäistä puurtamista

Kaikkea olen aloittanut, mutta mitään en ole saanut valmiiksi... Oman arvon purkittaminen on ihan alkutekijöissään, lähinnä idean tasolla. Mainosanalyysin olen sentään melkein liimannut paperiin - enää teksti puuttuu... mikä on kyllä aika iso osa työtä. Voi hurja. Onneksi opettaja antoi meille armoa, eli saamme tehdä vielä seuraavan yhteisen oppitunnin kaikkia keskeneräisiä töitämme.

Kiirettä pitää, koska ensi viikolla
a) uusi ranskan kurssi alkaa
b) lähden sunnuntaina Tukholmaan koko seuraavaksi alkuviikoksi, jonka takia
c) pitää saada kaikki mahdolliset itsenäiset jutut valmiiksi NYT tai mielellään ainakin HETI.

Lisäksi minun pitää harmillisesti keräillä täältä vain yhtä kurssia koskevat tiedot PowerPoint-tiedostoksi. Se tosin ei ole ehkä ihan niin suuri työ kuin miltä nyt tuntuu.

Mitäkö minä siis teen asian hyväksi?
Menen - luonnollisesti - kehittämään kultturellia itseäni Kaarinan Nuorisoteatterin esityksen katsomoon koko illaksi. Elämää ei kannata koskaan ottaa niin vakavasti, että menisi hyvä kulttuurinähtävyys ohi!

Bisoux bisoux,
Veera

Kansikuvitusta

Tämä ei nyt tule ihan kronologisesti oikeaan paikkaan, mutta kun kerran olen koneen vieressä ja tiedostot auki jo valmiiksi, kirjoitan tämän kerran oppimispäiväkirjan saman tien.

Aloitimme opetuskerran oikeasti mielenkiintoisella luennolla (vierailevana luennoitsijana Opettajien Tekijänoikeusopaan kirjoittaja -Ville) tekijänoikeuksista opetuksessa. Olen jo moneen kertaan niitä miettinytkin, mutta luento selvensi muutamaa mieleni harmaille alueille jäänyttä kohtaa, esim. sitä, saako elokuvia näyttää koululaisille. Vastaus on siis EI, ilman useita lupia ja maksuja - tosin lainsäädäntö on vanhentunutta, ja jos luokkatilanteen määrittelee yksityiseksi, sitten elokuvien katselu onkin taas ihan OK. Melko sekavaa, eikö?

Olin myös iloinen siitä, että meitä opetettiin tekemään hakuja CC-lisensöidylle sisällölle. Opin myös niistä pienistä, pyöreistä symboleista CC-merkin vieressä, ja tiedän nyt suurin piirtein, mitä esimerkiksi NC (Non-Commercial Use)-lisenssi tarkoittaa.

Luennon jälkeen saimme käsiimme iPodit. Tarkoitan nyt sellaisia uusia, kosketeltavia malleja joissa on kamera, en sellaista hienoa mp3-soitinta kuin itse omistan. Sitten saimme "medialeikkiä" ja kokeilla niitä kaikessa rauhassa, tarkoituksena ottaa lehden kanteen sopivia kuvia. Autoimme kaveria, vaikka Podissa onkin hieno itsensäkuvaamismahdollisuus eli kameran kääntö.

Palattuamme kahvitauolta luokkaan ryhdyimme rakentamaan omia lehdenkansiamme Kansikuva.fi-sivustolla. Kovan työn tuloksena sain lopulta aikaan tällaisen, johon olen aika tyytyväinen:

Lokakuun Opettaja-lehden ekstra...

Oli viisas pedagoginen päätös antaa meidän itse tutustua uuteen laitteeseen, sillä äkkiähän me opimme. iPodit on kuitenkin tehty alun alkaenkin melko käyttäjäystävällisiksi, enkä yhtään ihmettele, vaikka lapsetkin osaisivat heti laitteen käteen saatuaan etsiä kameran ja ryhtyä kuvaamaan. Lisäksi Podissa oli kuvanmuokkausohjelma mukana, eli sillä voi harjoitella ihan kaikkea mediakuvaan liittyvää tosi näppärästi (paitsi zoomaamista, ei se laite osannut tarkentaa lainkaan).

Eipä nyt muuta kuin

bisoux bisoux,
Veera

Lähes valmis muotojen tulkitsija

Hups vain! Siinä meni viimeinenkin kerta kurssia "Muodosta tulkintaan" niin että kaulaliinan hapsut oikein hulmahtivat. Oli mahdottoman hauska kurssi, tosin paljon oli myös tiedollisia asioita, joihin olisin mielelläni syventynyt lisää - esimerkiksi perspektiivi tai tunneilla vain höyhenenkevyesti hipaistu aihe, sommittelu.

Onneksi tämä ei lopu tähän, vaan tästä jatkuva kurssi on ilmeisesti juuri sellaista ilmiöihin ja tekniikoihin syventymistä, jota jäin kaipaamaan. Oikein sormeni syyhyävät ajatuksesta, että saisin rauhassa tutkia vesivärien käyttöä tai valon ominaisuuksia! Mmmm... Jos kuluneella kurssilla oli tarkoitus herätellä meidän taiteellista ajatteluamme, siinä se ainakin onnistui.

Viimeinen tunti käytettiin kokonaan valmiiden töiden esittelyyn ja tutkimiseen. Olisin halunnut päästä jo taiteilemaan ja tutkimaan seuraavaa ilmiötä, mutta toisaalta kaikkien liike-teokset olivat kyllä todella hienoja ja ennen kaikkea kekseliäitä. Eräänkin parin sateenvarjoteos inspiroi minua hurjasti, haluaisin nyt äkkiä tuunata omaankin varjooni laahuksen... Otin omasta Kiire Aninkaistenmäessä-teoksestamme myös kuvan näin valmiina, mutten ole siihen tyytyväinen. Yritän saada paremman kuvan tummaa taustaa vasten, mutta katsotaan nyt. Laitan sitten huonomman tänne, jos ei parempaa saada.

Eihän tämä kurssi oikeasti vielä tässä ole. Tietysti meidän täytyy tehdä kotitentti, jonka palautusohjeet ja tehtävänanto ovat kovin epäselvät, mutta ollaanhan sitä tähänkin asti selvitty tehtävien koukeroista, joten kyllä tämä tästä tälläkin kertaa varmasti onnistuu. Yritän jaksaa syventyä kunnolla tuntisuunnitelman ja muun tentin tekemiseen, varsinkin, kun meille on annettu erikseen ensi viikon tunteja OT:hen eli omatoimiseen työhön.

Ja TÄNÄÄN oli vuorossa jotakin huippumielenkiintoista! Koko ryhmä otti nimittäin osaa roadshow-nimellä kulkevaan juttuun, josta minulle tuli mieleen lähinnä konferenssi. Aiheena oli sosiaalisen median opetuskäyttö, ja pääsin vielä ennen muihin menoihin poistumistani kokeilemaan iPadin ominaisuuksia, joista voi olla iloa opetuksessa. Se pieni lätty on yllättävän monipuolinen!

Päivä alkoi kuitenkin luentosalissa, ja olin aistivinani yleisön joukosta aikamoista kriittisyyttä tietotekniikan opetuskäyttöä kohtaan. Sinänsä se on hyvin ymmärrettävää, sillä kaikilla ei ole varaa omiin laitteisiin, enkä minäkään halua tehdä tulevista oppilaistani niin tietotekniikkaorientoituneita, etteivät he enää osaa tehdä taidetta tai kirjoittaa, jos sähköt jostain syystä menevät poikki pitemmäksi aikaa. Siitä huolimatta olen tietotekniikan puolella, sillä esimerkiksi netissä toimiva opetusympäristöhän seuraa oppilaita samannäköisenä kotikoneelle ja kouluun. Läksyjen teko ja lasten oman harrastuneisuuden käyttömahdollisuudet tulevat vielä mullistumaan, kiitos uusien sovellusten, appsien ja innovaatioiden.

Ehkäpä lyönkin kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja alan suunnitella kauniita ja hyviä oppimispelejä internetiin! :)

Bisoux bisoux,
Veera

PS. No nyt sanoivat, että pitäisi antaa vain MuTu-kurssia koskevat päiväkirjat saman tien arvioitavaksi... Pääsen siis jälleen leikkaamaan liimaamaan askartelemaan tietokoneella. Hurraa.

Pohjaton PowerPoint

Tänään opin tekemään jotakin, jonka ajatuskin ennen tuntia olisi lähinnä naurattanut: muokkaamaan kuvia PowerPointilla. Enkä nyt tarkoita enää vain kuvan värien säätämistä, vaan koko ässähässäkkää! On ehkä helpompi katsoa kuvaa kuin lukea siitä, mitä teimme, joten tässä tunnin tuotos (aihe oli vapaa), posteri joka olisi voinut olla vaikka lapsuuteni Villivarsa-lehden välissä:

Kuvan lisenssistä sen verran, että:

Molemmat käytetyt kuvat CC-lisensöity,

 hevoskuva

http://www.flickr.com/photos/winterbald/2483079708/

Andrea & Stefan: (nimetön)

Ja lintukuva, eli siivet

http://www.flickr.com/photos/frielp/52697187/sizes/z/in/photostream/

frielp: Wings.

Ollakseen PP:lla tehty ei mikään onneton, vai mitä? Toki PhotoShopilla olisi saanut vähän valoisammat highlightit ja niin edelleen, mutta PP:ssa on ainesta ainakin kaikkiin sellaisiin hauskuuksiin, joissa liitokset saavatkin jäädä hieman näkyviksi, kuten perinteiseen kollaasityyliin pyrittäessä.

Mutta mutta, työtä tehdessä tuli vähän ajateltuakin, ennen kuin flow-tila imaisi minut mukaansa ja vei mennessään. Se ei nimittäin tapahtunut ihan hetkessä. Avoimet tehtävänannot eivät aina ole niin hedelmällisiä kuin voisi olettaa, sillä valinnan vaikeus on yksi suurimmista vaikeuksista mitä on. Erityisesti tilanteissa, joissa aika on rajattu, on luovan työn aloittaminen usein ainakin minulle hirvittävän vaikeaa. 

Vasta nyt, aikuisena kuvataidekasvatuksen opiskelijana alan pikku hiljaa itse osata asettaa rajoja työskentelylleni. En todellakaan hallinnut sitä vielä alakoulussa, jossa oli näin jälkikäteen ajatellen jo muutenkin luonnottoman tiukat aikaraamit. Siellä me yritimme sitten epätoivoisesti puolessatoista tunnissa täyttää A3-paperia pisteillä, joiden piti asettua samantyyppiseksi maisemaksi kuin Georges Seurat'lla. En tiedä sinusta, mutta minun mielestäni se oli jo melkein epäinhimillistä luovuuden rääkkäämistä.

Muistetaan siis: ei liian monta täysin vapaa-aiheista työtä alakoululaisille. Siinä voi iskeä yllättävä ahdistus!

Bisoux bisoux,

Veera 

Haipakkaa!

Huuuh. Hyvä lukijani.
Anteeksi, etten ole ehtinyt kirjoittaa mitään. Nyt tulee siis kunnon vuodatusta, ja kaikista mahdollisista kursseista samanaikaisesti.
Jos kirjoittaisin vain yksityistä päiväkirjaa opinnoistani, ei haittaisi, vaikka jättäisin kaiken ihan viime tippaan, mutta NYT... Tiesinhän minä, mitä blogin pitäminen varmasti olisi. Nyt omatunto kolkuttelee ja harmittaa, kun olen tällä tavalla laiminlyönyt tehtäväni.

En minä kuitenkaan ihan laakereillani ole maannut koko aikaa, jona en koneen viereen ole ehtinyt: kandidaattitutkinnon tutkimussuunnitelma on jo käytännössä valmis, mikä on aika hienoa, vaikka itse sanonkin. Lisäksi olen tehnyt ja ajatellut ehkä yhtä paljon taidetta kuin koko viime vuonna yhteensä.

Koska olen ollut lusmu laama ja jättänyt blogini päivittämättä, joudut tyytymään tällä kertaa hyvin lyhyisiin kuvauksiin kaikesta. Haluan tosin lopuksi vielä kertoa hiukan ajatuksistani, joita hämmentävät tenttikirjat ovat mieleeni tuoneet, mutta varsinaiset työt minun täytyy nyt vaan juosta läpi.

Viimeksi olen siis kertonut suurin piirtein kahden viikon takaisista tapahtumista ja kuvallisen omaelämäkerran palautuksesta. Palautuksen myötä pääsimme siirtymään kokonaan uuteen juttuun, joka todella avasi silmiäni:

LIIKE.

Minä onneton en ole koskaan edes ajatellut katsoa, millaista liikettä taiteilija kuvaa teoksissaan (no, ellei kyseessä ole tanssiteos. Ihan niin uuno minäkään en ole, etten erottaisi tanssia liikkeeksi) tai millaisella illuusiolla hän tuo liikkeen liikkumattomaan. Surullista sinänsä, koska nyt tiedän, että se on ollut kautta aikain monen monituisen kuvataiteilijan suuri tavoite ja töiden pääpainotus. Rakastuin aivan totaalisesti muutamaan esimerkkityöhön (joiden kuvia en laita tähän tekijänoikeudellisista syistä), kuten Degas'n balettitanssijaan ja Ballan naiseen ja koiraan. 

Ihanien töiden lisäksi rakastuin myös uuteen työtapaan, performanssiin. Saimme valita pöydältä kortin, jonka liikettä halusimme tutkia. Sitten muodostimme kolmen hengen ryhmiä, mikä oli mahtavaa - kuvataiteessa tehdään niin harvoin ryhmätöitä, että joidenkin mielestä ajatus tuntui ehkä vieraalta. (Itse olen kyllä pitänytkin pari kuvataiteen oppituntia, joilla työskenneltiin pienryhmissä... mutta kehut sikseen, minunhan piti olla lyhytsanainen ja nopea tällä kertaa.)

Ryhmissä tutkimme toistemme kortteja, ja niiden liikkeistä muodostimme noin viiden minuutin performanssin haluamaamme tilaan yliopistorakennuksessa tai sen pihalla. Vaikka ilmaisumuoto olikin enemmän tanssia kuin kuvataidetta, tunsin ymmärtäväni liike-käsitettä juuri kuvataiteellisessa mielessä paljon paremmin, kun sain kertoa kokemukseni siitä suoraan liikkeen kautta, ja lisäksi arvioida muiden performansseja. Lisäksi koko harjoituksesta oli ryhmädynamiikalle valtavasti etua; kun on esittänyt tanssin joukkoharhasta lasilaatikossa kolmen kerroksen korkeudella kokonaiselle kampukselle, on enää hyvin vaikea kokea nolostumisen tunnetta saman kokeneiden seurassa... Harmi, ettei performanssista ollut mahdollista saada kuvamateriaalia, edes epätarkkaa tai puutteellista sellaista.

Sen sijaan performanssipäivän kuvana voisi olla vaikka tämä valmis versio perspektiiviteoksestani (pahoittelen laatua, myös kuvatessani olin menossa syömään jo aika haipakkaa):

"Kiitorata" Copyright: Veera

No niin, sitten seuraavaan tuntiin.
Aloitimme harjoitukset tietotekniikkaluokassa, ohjelmana toimi Windows Power Point ja aiheena oli

tA!tTo

Ensimmäisen taittotunnin uutuuksina minulle tulivat muutamat PP:n kuvankäsittelyominaisuudet, joista olin hirmu innoissani - kunnes sitten kotiin päästyäni tajusin, ettei omalla koneellani tietenkään sellaisia hienouksia ollut. Kuinkas nyt muutenkaan.  Onneksi on Photoshop jonka kanssa voin leikkiä kuvilla mielin määrin.

Tässä tunnin tuotos, tehtävänanto (jonka tietysti rikoimme parini kanssa) oli seuraavanlainen:

VAIN PÄÄVÄRIT , MUSTA JA VALKOINEN

KOLMIO, SUORAKULMIO, YMPYRÄ

OMA NIMI. >>

Onhan se aika mieletön! Eikö?

Tein kalan kuplista itse asiassa pienen animaationkin, mutten nyt yritäkään siirtää sitä tänne... Ehkä sitten, kun innostun animoimaan koko sillin liikkuvaksi, laitan tänne eeppisen kertomuksen sen elämästä.

En oppinut tunnilla kovinkaan paljon uutta, mutta kertasin sitäkin enemmän - olin jo ehtinyt unohtaa esimerkiksi näppärät näppäinyhdistelmät kuten Kopioi: ctrl+c, Liitä: ctrl+v, Valitse useita: vaihtonäppäin pohjaan. Näitä haluaisin oppia enemmänkin. Lisäksi haluaisin oppia tekemään itse erilaisia siveltimiä ja leimasimia kuvanmuokkausohjelmiin, muuttamaan kuvan tekstuuria juuri haluamani kaltaiseksi, lisäämään omia piirteitäni jonkun muun piirteiden päälle... Niin, haluaisin oppia tosi paljon, vaikka jo itsekseni olen tuhertanut ties mitä ja ties kuinka kauan. Tunnilla teimmekin kuvanmuokkausta tyylillä A. Warhol. Tein kotona uuden, jossa käyttämäni kuva oli cc-lisensoitu:

Tunnistatko esikuvan?

Vielä kun saisi valkoiset osat ihan kokonaan valkoisiksi, niin voisi vain Paintilla läiskiä värejä niin kuin Marilyniin konsanaan!

Mutta juostaanpa sitten seuraavalle tunnille, tosin pysytään edelleen atk-ympyröissä. Samoin taittoaihepiirissä.
Aiheena oli kuitenkin tällä kertaa Typografia.

Etsimme netistä ihan minkä tahansa tekstin, josta otimme ihan minkä tahansa itseämme kiinnostavan sanaparin tai lyhyen lauseen. Sitten muokkailimme tämän lauseen kirjasinta, väriä, kokoa, muotoa ym. kunnes sanoista muodostui mahdollisimman kuvaava kuva. Hauskaa oli, meinasin juuttua koneelle ylitöihin, vaikka oikeasti oli jo kauhea kiire kotiin ja siitä suoraan agilityyn... En nyt lisää typografioitani tänne, mutta jos haluat kokeilla samaa, niin teepä huoneentaulu sanoista "Siperiasta itään" ja bonuksena voit tehdä kuvatehtävän, jossa haet minkä tahansa kuvan (minun versiossani se oli kuva marssivasta Etelä-Korean armeijasta) ja vain yhtä sanaa (ja typograafisia mahdollisuuksia) apuna käyttäen yritä saada katsojan mielessä heräämään mahdollisimman paljon ajatuksia (esimerkiksi armeijan kuva ja sana "lampaat").

Jaksaa, jaksaa... Olen jo melkein ajan tasalla.

Jatkoimme jälleen LIIKKEEN tutkimista, ja jälleen teimme myös ryhmätyötä. Ensin teimme kuitenkin lämmittelyksi kuvallisen version omasta työmatkastamme, joka minulla näytti tältä:

Tehtävänä oli kuvata yhdessä teoksessa kahta vastakkaista liikettä, ja me päädyimme kuvaamaan kiireistä liikettä ja kiireetöntä, luonnollista liikettä. Materiaali oli vapaa, mutta päätimme hakea siinäkin kontrastia ottamalla kiireeseen "pehmeää" pahvia, pullopeitevärejä ja omat kätemme, kun taas hitaaseen, luonnolliseen liikkeeseen halusimme kovia materiaaleja eli kanaverkkoa, rautalankaa ja kiveä. Teos ei tullut ihan valmiiksi, koska Kiire ei ehtinyt kuivua, joten käymme viikonlopun tuumaustauon jälkeen vähän fiksaamassa teostamme vielä.

Liikettä oli myös maalausprosessissa: katsoimme kellosta, että Kiireen maalaamiseen käytettiin vain viisi minuuttia.
Lisäksi katsojan täytyy liikkua, jotta hän näkee valmiin työn kaikki puolet. Ainakin toivon mukaan tästä vielä syntyy jotakin valmistakin.


Ja nyt sitten, hyvä lukijani, vielä ne lupaamani pohdinnat. Katsohan, kun lueskelin tässä yhtä tenttikirjaani Tämäkö taidetta? (Sederholm, H. 2000) ja aloin oikein epätoivoistua, mitä pidemmälle kirjaa selasin. Minähän pidän ihan vääränlaisesta taiteesta! Minä pidän kauniista taiteesta. Minä pidän teknisesti taitavista töistä, joita saan katsoa ihaillen. Minä pidän esteettisestä kokemuksesta, jonka koen katsoessani taideteoksia, ja vieläpä nautin siitä, että taideteos kuvaa jotakin tunnistettavaa tunnetta. Siis kaikki on ihan pielessä. Olen ihan täydellisen kitsch ja vääräuskoinen ihmisparka. Ei lainkaan modernia, ja postmoderniakin taidekäsitystä vain äärettömän vähässä määrin.

Onneksi minulla kuitenkin on oikeus pitää ihan minkälaisesta taiteesta haluan ja nauttia ihan mistä nautin. Ainakin niin kauan, kun en mene huutamaan heinähanko kourassa muille, että he ovat omissa mielipiteissään väärässä.
Ja kyllä minä haluan kasvaa tässäkin asiassa ainakin sen verran, että osaisin määritellä omat mieltymykseni nykyistä paremmin. Että kaupassa tietäisin, haluanko maalata olohuoneeni punaiseksi vai valkoiseksi, ja minkä takia päätän niin kuin päätän.

Tämä kuvataide alkaa jo hiipiä ihon alle. Hyvässä mielessä.


Bisoux bisoux,
Veera