Ensiksi esittelen parityönä tehdyn korvaustehtävän "rakenteludemolle", jolta olin pois. Saimme tehtäväksi rakentaa sillan, materiaalina styrox ja hammastikut. Jonkin aikaa erimuotoisia ja -näköisiä styroxpaloja ihailtuamme totesimme tarvitsevamme myös muita välineitä, ja haimme puutöistä tutut työvälineet sahan ja puukon avuksemme. Kokemustemme perusteella parhaiten styroxia leikkaa suuri keittiöveitsi, pienihampainen saha tai mattoveitsi. Totesimme yhteistuumin, että kaikkien pikkuoppilaiden pitäisi saada harjoitella puutyötunneilla tarvittavia taitoja ensin tähän valkoiseen muovipuristeeseen - vähemmän turhautumista, vähemmän voimaa, enemmän tekniikan harjoittelua!
Sillasta tuli massiivisempi kuin aluksi olimme ajatelleet, mutta suomalainen rakennuskulttuuri kaipasikin jotain ihan uutta... Tämä on nyt hieman keskieurooppalaisvaikutteinen vaihtoehto seuraavaksi Turun sillaksi. Tein siitä myös aikani kuluksi tällaisen suunnitelman photoshopilla:
Taustalla valokuva sillastamme. |
Oli todella opettavaista tehdä töitä myös materiaalilla, joka ei taivu luonnostaan haluamaani muotoon (vrt. savi, muovailuvaha, tai piirrosten tekeminen). Lisäksi tuntui hyvältä saada aikaan jotakin suurikokoista, ja luulen, että lapsetkin pitäisivät tällaisesta työstä samasta syystä. Myös ryhmätyöskentely oli opettavaista ja toi lisää perspektiiviä arkkitehdin työhön. Harvoin arkkitehdille annetaan täysin vapaat kädet toteuttaa visioitaan, ja silloinkin rajat tulevat vastaan viimeistään materiaaleissa ja kuluissa. Styroxpalat erikoisine muotoineen antavat tosin oppilaille todennäköisesti enemmän ideoita kuin rajoja, ja hyvä niin.
Tästä huolimatta tärkeimmäksi henkilökohtaiseksi oppimiskokemuksekseni jää tästä työstä mahdollisuus opetella turvallista työkalujen käyttöä. Miksen ollut ennen tajunnut styroxin monipuolisuutta?
Nyt on siis korvaavat tehtävät taiteiltu ja sähköiset styroxpallerot kuljetettu roskakoriin (tai hihaan liimautuneena kotiin). On aika kertoa lisää kotitentistä.
Koska olin tehnyt jo kovasti töitä arkkitehtuuria ajatellen, aloitin kirjoittamalla arkkitehtuurikasvatuksesta kahden sivun esseen. Se meni mukavasti, mutta sitten alkoi tentin haasteellisempi puoli - esineanalyysi. Valitsin aiheekseni Ratian Spin-aterimet, joita olen saanut isotädiltäni lahjaksi. Ne ovat mielestäni erikoiset ja kauniit, ja laitankin ne mielelläni esille, jos luokseni on tulossa vieraita.
Spin-aterimista löytyi yllättävän vähän tietoa, sillä edes suunnittelu- tai valmistusvuotta ei kerrota missään. Neljän - viiden tunnin intensiivisen tiedonhaun jälkeen sain kuitenkin sen verran taustatietoa sekä ruokailuvälineistä että Ristomatti Ratiasta, että pystyin siirtymään kuvallisen posterin suunnitteluun. Halusin tehdä posterin Ratian tyyliä noudattaen. Tämä tarkoitti ennen kaikkea yksinkertaisuutta, minkä vuoksi halusin jättää asiat kuten Ratian perhe-elämän kokonaan käsittelemättä. Myös valokuvan liittäminen työhön tuntui minulta epäluonnolliselta. Pyrin siksi tuomaan Ratiasta hänen työhönsä liittyvän puolen esiin posterini ulkoasuun valitsemillani yksityiskohdilla (esim. kirjasimen ja kirjoitustyylin valinnalla).
Kokosin prosessista kuvakollaasin (alla), jonka alla on kuva valmiista analyysista käytävän seinällä. Huomatkaa tarkkaan valitut nastat!
Spin-aterimet: prosessi. C Veera. |
Valmis! |
Vaikka tentti olikin jaettu hieman erikoisesti, minusta tuntuu, että opin tällä tavoin (taas kerran) paljon enemmän kuin kirjatentteihin lukiessani. Ennen kaikkea tunnen, että saatan jopa muistaa nämä asiat vielä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.
Nyt jää hiukan haikea olo - joko se on ohi?
Bisoux bisoux,
Veera