Työt valmistuvat

Pitkän pohdinnan ja tarkan taustatutkimuksen jälkeen voin lopultakin huokaista helpotuksesta: VALMIS!

Ensiksi esittelen parityönä tehdyn korvaustehtävän "rakenteludemolle", jolta olin pois. Saimme tehtäväksi rakentaa sillan, materiaalina styrox ja hammastikut. Jonkin aikaa erimuotoisia ja -näköisiä styroxpaloja ihailtuamme totesimme tarvitsevamme myös muita välineitä, ja haimme puutöistä tutut työvälineet sahan ja puukon avuksemme. Kokemustemme perusteella parhaiten styroxia leikkaa suuri keittiöveitsi, pienihampainen saha tai mattoveitsi. Totesimme yhteistuumin, että kaikkien pikkuoppilaiden pitäisi saada harjoitella puutyötunneilla tarvittavia taitoja ensin tähän valkoiseen muovipuristeeseen - vähemmän turhautumista, vähemmän voimaa, enemmän tekniikan harjoittelua!

Sillasta tuli massiivisempi kuin aluksi olimme ajatelleet, mutta suomalainen rakennuskulttuuri kaipasikin jotain ihan uutta... Tämä on nyt hieman keskieurooppalaisvaikutteinen vaihtoehto seuraavaksi Turun sillaksi. Tein siitä myös aikani kuluksi tällaisen suunnitelman photoshopilla:

Taustalla valokuva sillastamme.

Oli todella opettavaista tehdä töitä myös materiaalilla, joka ei taivu luonnostaan haluamaani muotoon (vrt. savi, muovailuvaha, tai piirrosten tekeminen). Lisäksi tuntui hyvältä saada aikaan jotakin suurikokoista, ja luulen, että lapsetkin pitäisivät tällaisesta työstä samasta syystä. Myös ryhmätyöskentely oli opettavaista ja toi lisää perspektiiviä arkkitehdin työhön. Harvoin arkkitehdille annetaan täysin vapaat kädet toteuttaa visioitaan, ja silloinkin rajat tulevat vastaan viimeistään materiaaleissa ja kuluissa. Styroxpalat erikoisine muotoineen antavat tosin oppilaille todennäköisesti enemmän ideoita kuin rajoja, ja hyvä niin.

Tästä huolimatta tärkeimmäksi henkilökohtaiseksi oppimiskokemuksekseni jää tästä työstä mahdollisuus opetella turvallista työkalujen käyttöä. Miksen ollut ennen tajunnut styroxin monipuolisuutta?

Nyt on siis korvaavat tehtävät taiteiltu ja sähköiset styroxpallerot kuljetettu roskakoriin (tai hihaan liimautuneena kotiin). On aika kertoa lisää kotitentistä.

Koska olin tehnyt jo kovasti töitä arkkitehtuuria ajatellen, aloitin kirjoittamalla arkkitehtuurikasvatuksesta kahden sivun esseen. Se meni mukavasti, mutta sitten alkoi tentin haasteellisempi puoli - esineanalyysi. Valitsin aiheekseni Ratian Spin-aterimet, joita olen saanut isotädiltäni lahjaksi. Ne ovat mielestäni erikoiset ja kauniit, ja laitankin ne mielelläni esille, jos luokseni on tulossa vieraita.

Spin-aterimista löytyi yllättävän vähän tietoa, sillä edes suunnittelu- tai valmistusvuotta ei kerrota missään. Neljän - viiden tunnin intensiivisen tiedonhaun jälkeen sain kuitenkin sen verran taustatietoa sekä ruokailuvälineistä että Ristomatti Ratiasta, että pystyin siirtymään kuvallisen posterin suunnitteluun. Halusin tehdä posterin Ratian tyyliä noudattaen. Tämä tarkoitti ennen kaikkea yksinkertaisuutta, minkä vuoksi halusin jättää asiat kuten Ratian perhe-elämän kokonaan käsittelemättä. Myös valokuvan liittäminen työhön tuntui minulta epäluonnolliselta. Pyrin siksi tuomaan Ratiasta hänen työhönsä liittyvän puolen esiin posterini ulkoasuun valitsemillani yksityiskohdilla (esim. kirjasimen ja kirjoitustyylin valinnalla).

Kokosin prosessista kuvakollaasin (alla), jonka alla on kuva valmiista analyysista käytävän seinällä. Huomatkaa tarkkaan valitut nastat!

Spin-aterimet: prosessi. C Veera.

Valmis!

Vaikka tentti olikin jaettu hieman erikoisesti, minusta tuntuu, että opin tällä tavoin (taas kerran) paljon enemmän kuin kirjatentteihin lukiessani. Ennen kaikkea tunnen, että saatan jopa muistaa nämä asiat vielä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.
Nyt jää hiukan haikea olo - joko se on ohi?

Bisoux bisoux,
Veera

Tehtävät kasaantuvat

Pariisin-matkoilla ja influenssatartunnoilla on ikävä vaikutus opiskeluun: äkkiä mikään ei ole valmista, kaikki on kesken, tai mikä pahempaa, täysin aloittamatta.

Nyt pahimmin jumissa on arkkitehtuuri- ja muotoilukurssin kotitentti sekä kaksi korvattavaa demoa. Oikeastaan demoja on korvattavana vain yksi, koska lääkärintodistus on pätevä syy olla poissa ja tekemättä korvauksia. Aihe oli kuitenkin mielenkiintoinen, ja olenkin tehnyt jo pieniä arkkitehtuurikävelyitä Turun kaduilla. Olen käynyt ihailemassa esimerkiksi Kerttulinmäen muinaista hirttopaikkaa.
Ylevää, eikö?

Sen sijaan kotitentti ei etene, vaikka palautuspäivä olisi huomenna. Syitä on useampia. Ensinnäkin on ongelma kirjojen saatavuudessa. Vaikka kaikkeni yritin, saan aikaisintaan huomenna käyttööni 2/3 pakollisista kirjoista. Ilman niitä on ollut vaikea edetä. Toiseksi aikatauluihini ei ole kerta kaikkiaan mahtunut tentin tekemistä tilanteessa, jossa olen itse ollut kipeänä, vienyt koiran lääkäriin, käynyt töissä, tehnyt toisten kurssien tehtäviä ja lukenut kahteen muuhun tenttiin. Kolmanneksi, paperintaitteluyritykseni epäonnistuivat surkeasti (yritys päättyi paperipalloihin...), joten joudun hylkäämään tehtävänanto A:n, jota olen viime päivät sulatellut, ja siirtymään vaihtoehtoon B.

Kauheaahan tämä on, mutten kerta kaikkiaan saa tenttiä huomiseksi valmiiksi. Inhoan roikkumaan jääviä tehtäviä, ja erityisesti deadlineista myöhästymistä, mutta aina ei mahda elämälle mitään. It happens.

Oh, mon Dieu.
Veera

Oma elokuva, vol. X

Kyllä, oma elokuvamme tuli kuin tulikin valmiiksi! Me vain teimme sen hieman tiiviimmällä aikataululla.

Alan uskoa Unescossa ja Intelillä paljon puhuttuun ideaan BYOD:sta (Bring Your Own Device), sillä elokuvan kuvaaminen onnistui ilman ongelmia omalla pokkarikamerallani, vuosimallia noin 2007. Tarkemmalta malliltaan monitoimilaitteeni on Canon PowerShot G7, ja se on maksanut hintansa takaisin laadullaan jo moninkertaisesti elektroniselle laitteelle pitkän elämänsä aikana.

Samoin alan luottaa siihen, että lapsi todella oppii käyttämään mitä tahansa sovellusta, kun saa rauhassa kokeilla sitä. Olemmekin ehtineet jo tutustua iPodeihin ja Padeihin, mutta nyt oli vuorossa Adobe Premiere -leffanmuokkausohjelma. Tunti - puolitoista siinä meni, että sain puolet elokuvastamme leikattua, löysin mustavalkoefektin ja nopeutin kohtauksia sopivasti. Hoksasin taas tekeväni töitä keskenäni, ja lisäksi viereisessä luokassa oli juuri alkamassa arkkitehtuurikurssin tunti. Lopetin, vaikka flow-tila yritti väkisin pitää minut tuoliin liimautuneena. Minkä sille mahtaa!

Lopulliseen, musiikilliseen ja hienoksi hiottuun elokuvaan oli tästä vielä monta, monta tuntia matkaa, mutta yhdessä siitä selvittiin. Elokuvan parissa tehtävän työn määrä yllättää, vaikka siitä varoitettaisiin etukäteen...

Elokuvagaalassa popcornia riitti, väkeä oli mukavasti ja kaikki meni muutenkin juuri niin kuin piti. Saimme myös kivat Opettaja-Oscarpatsaat vaivanpalkaksi.
Gaalan jälkeen menimme tutkimaan ryhmän kanssa italialaisen ravintolan ruokalistaa. Ravintolassa kävimme monta keskustelua, joiden kautta kasvoin paljon paremmaksi mediailmaisun opettajaksi - toisinaan töitä paiskiessani aivan unohdan, että todellisuudessa opiskelun suola ovat muut opiskelijat. Mikään ei kehitä meitä niin paljon kuin hyvä keskustelu.

Bisoux bisoux,
Veera