Teoskynnys on ylittynyt!

Kyllä tämä teoskynnyksen ylittää siinä missä muutkin Gallen-Kallelan teoksia mukailevat pop-taiteen ja kumppaneiden taiteelliset yritykset... Mitäs tästä sanotte?

POISSA SILMISTÄ



Veera 2013




Bisoux bisoux,
Veera

Piinalliset tekijänoikeudet

Taisinkin jo mainita, että meillä on menossa Kuvamatka-niminen kurssi, jonka oppimispäiväkirjaa en kirjoita tänne vaan kurssin omalle oppimisalustalle. Nyt on kuitenkin pakko purkaa aggressiota myös blogin puolelle.

Kaikki alkoi siitä, kun meidän piti tehdä kollaasi Akseli Gallén-Kallelan työn "Rakennus" päälle.

Tietenkin etsin kaikki tarvittavat "leikkeleet" erilaisilla CC- ja vapaan käytön hauilla. Siihen meni tuhottomasti aikaa ja energiaa, eli koko eilinen päivä. Nukuttuani yön yli olin kuitenkin taas pirteä kuin peipponen, ja keräämälläni virralla ryhdyinkin heti etsimään netistä alkuperäiskuvaa, jota voisin ryhtyä muokkaamaan. Taiteilijan kuolemastahan on jo yli 70 vuotta, joten oletin teoksen löytyvän vapain käyttöehdoin helposti. En olisi voinut olla enempää väärässä.

Ateneumin valokuvaajilla on oikeus kaikkiin internetistä löytyviin Rakennuksen kuviin. Tai no, oli joukossa muutama osuma, jotka eivät johtaneet Ateneumiin, mutta niissä ei ollut mainittu minkäänlaisia lähteitä. Niinpä tietysti päätin tutkia, mitä maksaisi käyttöoikeus Ateneumin sivuilta löytyvään kuvaan maalauksesta.

Opiskelijana järkytyin aika tavalla, kun lueskelin Valtion Taidemuseon Kuvapalvelun hintoja:
Opetusaineisto, opinnäytetyöt: 30 - 50 €
Internet-käyttö 80 - 1600 €
Opetus (cd, dvd, multimedia) 50 - 100 €.

Ihan järkyttäviä hintoja. Syön jo nyt enimmäkseen makaronia ja nachoja, ja viivyttelen lääkäriaikojen varaamista - kuvankäyttömaksu ei oikein sovi budjettiini.
En siis voikaan laittaa tänne näkyviin omaa tuotostani!
Voih!


... PAITSI tietysti, jos teen niin upean, että se ylittää teoskynnyksen.

Ateneumin-matkaa odotellessa; pitää muistaa ottaa kamera mukaan.

Bisoux bisoux,
Veera

PS. Hakujen tuloksena löysin loistavia, vapaasti käytettävien kuvien pankkeja:
Karttakäärö - Maanmittauslaitoksen internet-kuvapankki
Wikimedia Commons - pelkkää (Euroopassa) vapaasti käytettävää materiaalia. Toistaiseksi englanninkielinen.

Mitä on muotoilu?

Suomalainen design-ikoni, Aalto-maljakko.

Uusi kurssi alkaa taas! Taas on mahdollisuus ylittää itsensä uudella alalla - tällä kertaa vastaan tulevat arkkitehtuuri ja design.

Turhaan aihetta lämmittelemättä käyn nyt suoraan asiaan - sillä niin mekin kävimme, ensimmäinen kurssin opetuskerta oli viiden oppitunnin pituinen - ja yritän koota vain tärkeimmät asiat, jotka tuntien aikana opin.

Eli: mitä muotoilu on, missä sitä on, ja miksi sitä on?

Nykyisinhän me jo tiedämme (lähes) kaikki, että design ja muotoilu ovat suurin piirtein sama asia. Itse asiassa jopa suomenkielisen wikipedia-haun tulos sanalle "design" on "muotoilu". Tämä ei tietenkään todista mitään, mutta kunhan esitin yhden näkökulman lisää. Sen sijaan vuonna 1965 tämä ei ollut niin selvää... Katsokaa vaikka Elävästä Arkistosta.

Muotoilua on ympärillämme kaikkialla, ja oikeastaan mehän elämme muotoilijoiden ja arkkitehtien suunnittelemassa todellisuudessa. Jos olisi ollut näiden alojen ammattilaisten mielestä tyylikkäämpää ja käytännöllisempää, sekä resurssien puolesta mahdollista, rakentaa pöyreitä pallotaloja tai asua puissa, yhteiskunta ja sen elämänmeno olisi erinomaisen erilaista. Ehkä hauskempaakin, tai ainakin minusta olisi aika siistiä asua muumitalossa, mutta nytpä emme saa tietää, mitä sellainen yhteiskunta olisi tuonut mukanaan.

Tässä sivusinkin seuraavaa aihettani, eli sitä, miksi muotoilu on olemassa, ja miksi se on kehittynyt juuri sellaiseksi kuin se nyt on. Käytän samaa esimerkkiä: ajatellaanpa, että kaikki maailman ihmiset rakentaisivat talonsa puuhun.

Joku siellä varmaan ajattelee heti, että eihän se onnistu. Ensimmäisenä mieleen tulevat syyt saattavat vaihdella ajattelijan mukaan: puita ei ole tarpeeksi, vanhenevassa puussa asuminen ei ole turvallista, entäs invalidit.

Samansuuntaiset ajatukset ovat ihmiskunnan historian hämäristä asti suunnanneet muotoilun kehitystä. 

Erilaiset resurssit siis asettavat muotoilulle rajoja. Ennen muovia kaikki oli valmistettava lasin, puun, kiven ja muiden orgaanisten materiaalien ehdoilla, tulevaisuudessa taas saattaa olla, että jonkinlainen nanoteknologia jyrää alleen kaikki nykyiset käsityksemme rakentamisen ja muotoilun mahdollisuuksista. (Tai ehkä ennen sitä maailma tuhoutuu / kaksintaistelussa / suurvaltojen, kuten Ultra Bra lauloi? Ei tietäisi hyvää muotoilijoillekaan.)

Erilaisille esineille on erilaisia käyttötarkoituksia, ja jotta esineellä suoritettava työ sujuisi, on sen oltava mahdollisimman toimiva omassa toiminnossaan. Saksien on oltava terävät, jotta ne leikkaisivat paperia, ja rautakangen painava, jotta sillä saisi vähällä työllä aikaan syviä kuoppia. Lisäksi kumpikaan näistä ei saisi aiheuttaa käyttäjälleen rakkoja, haavoja tai muita työtä hidastavia ongelmia. Muotoilijan tehtävä onkin pähkinänkuoressaan tutkia arjen ongelmia ja etsiä niihin parempia ratkaisuja.

Muotoilulla on myös yllättävän suuri valta yksittäisen ihmisen elämään. Kerron esimerkin itsestäni parin kesän takaa. Perheeni kesäkoti on todellinen muotoilun aarreaitta, täynnä vanhoja käyttöesineitä, jotka on muotoiltu huippuunsa omalle alalleen sopiviksi, mutta jotka ovat jääneet unohduksiin samalla, kun niiden käyttötarkoitus on valunut uusien innovaatioiden tehtäväksi. Perinnemaiseman ja -rakennusten ystävänä olen nyt opiskellut käyttämään esimerkiksi vanhaa puista viikatetta, joka on sivumennen sanoen noin kymmenen kertaa tehokkaampi suurella niityllä kuin teollisesti valmistettu sukulaisensa 2000-luvulta, sekä kokonaista arsenaalia erilaisin mekanismein toimivia kaasu- ja öljylamppuja. Kaikki nämä keksinnöt, vaikka ovatkin korvautuneet siimaleikkurilla ja sähkövalolla, muistuttavat olemassaolollaan minua niistä pienistä arjen asioista, jotka jonkun on todella täytynyt suunnitella, ennen kuin pääsen käyttämään niitä.

Tunnilla meitä heräteltiin myös huomaamaan näitä seikkoja, luonnollisesti kuvataiteen keinoin. Teimme minuuttipiirrustuksia mm. omasta hammasharjastamme, aamulla käyttämästämme mukista ja jääkaapin ovenkahvasta (tämä viimeinen oli todella vaikea - en ole kiinnittänyt mitään huomiota kahvaan, koska se ei ole kaunis, muttei tielläkään). Kotiin päästyäni katselinkin maailmaa uusin silmin, ja pikkusisko-parkani sai kärsiä, kun kerroin hänellekin, miten hieno kahva meidän mukissamme oikeastaan on, ja miten ihmeellisiä ovat jääkaappien ovenkahvat.

Vertailimme myös omituisia kyniä, joita kaikki olivat tuoneet luokkaan, ja pidimme niille oikein kauneuskilpailunkin. Itselleni oli pysäyttävää huomata, kuinka paljon erilaisia muotoja yhteen käyttötarkoitukseen - kirjoittamiseen - tarkoitettu väline on saanut. Onko suora, kapea tikku todella paras väline kirjoittamiseen? Lapsenahan meisän kaikkien on täytynyt opiskella monta sataa tuntia vain, jotta saisimme pidettyä kynää oikein kädessä ja tehtyä haluamamme paksuista viivaa. Luulisi tähän olevan ergonomisempiakin ratkaisuja. Vai onko kynän kohdalla niin, että muotoiluala on vain lopettanut sisällön kehittämisen, ja keskittyy sen sijaan pintapuoliseen koristeluun? Entä onko muutos sittenkään tarpeen - kynäotettahan pidetään yhtenä taiteen tekemisen perusedellytyksenä ainakin täällä länsimaissa.

Teimme me muutakin taiteellista, nimittäin suunnittelimme itse uudenlaisia tiskiharjoja. Olen omasta Luu kurkkuun! -harjastani aika ylpeä, vaikkei rakennepiirrokseni olekaan aivan täydellisen loppuun hiottu - ajatus on kuitenkin hyvä. Koko ryhmällä oli mielestäni mahtavia ideoita, vaikkei kaikkia niistä voinutkaan kutsua käytännöllisiksi. Kauniita ne ainakin olivat.

Luu kurkkuun! -tiskiharja

Taidan olla sitä mieltä, ettei tämän paremmin voi käydä läpi muotoilun perusteita. Nyt meillä kaikilla on (ja olisi varmasti, vaikka olisimme 10 - 20 vuotta nuorempiakin opiskelijoita) oma, henkilökohtainen kosketuspinta designiin, ja lisäksi hieman aiheeseen liittyvää yleissivistystäkin. Mikä voisi olla parempi pohja, kun lähdetään tutustumaan designin ja arkkitehtuurin maailmaan?

No niin. Taas kerran olen kirjoittanut ehkä liian paljon, mutta kun sormet kieltäytyvät lopettamasta, ei pään auta kuin seurata perässä! Ensi viikkoon.

Bisoux bisoux,
Veera

Matkustamista on monenlaista

Kevätlukukauden kunniaksi aloitimme uuden kurssin, jota opettaa uusi opettaja, ja jota käydään kuvataiteen opinnoissani uudilla tavalla osittain internetissä. Kurssin nimi on Kuvamatka (perusopintojen kurssi nro 2, näitä on enää pari jäljellä!) ja sen portfolio järjestetään suoraan internetin oppimisalustalle.

Toisin sanoen Kuvamatkasta kuuluu tätä kautta todennäköisesti hyvin vähän uutisia, vaikka töitä siinä kurssissa kyllä riittää ihan kuten muissakin kursseissa on tähän mennessä riittänyt.
Ehkä tulen kuitenkin tehneeksi jotakin niin hienoa, että se kannattaa laittaa tännekin näkyviin!

Bisoux bisoux,
Veera

Jäähyväiset medialle (?)

Tuntuu omituiselta lopetella kurssia samaan aikaan, kun ympärillä kaikki muu on pääsemässä vasta alkuun - uusi vuosi on tuonut mukanaan hurjan määrän merkintöjä kalenteriini, ja niistä suurin osa sisältää pakollista läsnäoloa sekä runsaasti kotitehtäviä. Kai opiskelijan vain täytyy selviytyä aikataulujen viidakossa tai jättää leikki sikseen!

Näin maailmanlopusta selviämisen kunniaksi olimme nyt päässeet siis loppusuoralle Mediailmaisu-kurssissa. Jäljellä oli enää valokuvailmaisun tehtävien purku sekä viimeisetkin muiden itsenäisten tehtävien palautukset. Joululoman mediakylpyyn olivat kuuluneet valokuvien lisäksi myös lastenelokuvat - itse asiassa niitä piti katsoa ja analysoida vain yksi, mutta koska analyysin tehtävänanto ei aivan auennut minulle, päätin kompensoida laadun määrällä ja katsoin seitsemän lasten- ja neljä nuortenelokuvaa.

Olen kurssin aikana oppinut, ettei tähdillä arvostelemisessa ole oikeastaan mitään syytä, eikä sen paremmin järkeä. Ne ovat kuitenkin hauskan näköisiä, ja sen (sekä itseni huvittamisen) vuoksi jaottelenkin nyt joululomalla katsomani lasten- ja nuortenelokuvat kahteen luokkaan.

Neljän tähden elokuvat (=olen iloinen, että katsoin):
Harry Potter ja viisasten kivi
HP ja Feeniksin kilta
HP ja Puoliverinen prinssi
HP ja Kuoleman varjelukset, osa 1
HP ja K.v., osa 2
Joulupukki ja noitarumpu
Mulan
Niko - lentäjän poika
Prinsessa ja sammakko

Puolen tähden leffat (=ei olisi tarvinnut vaivautua):
Mulan 2
Risto Räppääjä ja polkupyörävaras


Ja mitä tästä opimme?
Niinpä.
Millä perusteella minä mahdoin jakaa tähteni? Olisivatko tähdet olleet perusteluistani huolimatta ansaittuja? Halusin arvottaa näkemäni teokset, mutta miksi - olisiko se ehkä jokin kaikille ihmisille yhteinen piirre, ehkä jonkinlainen sivupolku oman äänen kuuluville saamisesta? Taidan tietää tähän viimeiseen vastauksen. Siitä tulee vaan niin hyvä olo, kun saa kertoa oman mielipiteensä asiasta kuin asiasta.

... sanoi blogin kirjoittaja.


Ehkä tähtien antaminen on oppilaidenkin kanssa näin ollen perusteltavissa, vaikkei se olekaan ehkä se kaikkein kehittävin tapa arvioida elokuvaa. Omaa elokuva-analyysia tehdessäni huomasin, ettei myöskään kaiken mahdollisenhavainnoiminen ja ylös kirjaaminen samanaikaisesti ole sen kehittävämpää. Olin aivan helisemässä, kun yritin seurata Niko - lentäjän poika -elokuvan vauhtikohtauksessa sekä juonta, piirtojälkeä että intertekstuaalisia viittauksia samanaikaisesti, ja aionkin vastedes jättää tällaisen niille, jotka tekevät elokuva-arvosteluja työkseen.

Sen sijaan voisin ottaa opetustyöni osaksi samantyyppisen analyysin, jonka teimme ryhmän kanssa Puhdistus-elokuvasta; jokainen yksilö tai vaikka pari seuraa vain yhtä osa-aluetta elokuvassa, ja saadut havainnot kootaan esim. taululle koko ryhmän yhteiseksi elokuva-analyysiksi. Tällaista ratkaisuahan meille tarjoiltiin myös oheislukemistonamme toimineessa artikkelissa Elokuva-analyysi luokkaopetuksessa (P. Näräinen, 1999). Näin jokainen oppilas saisi toivottavasti tunteen uppoutumisesta elokuvaan median lajina, mikä minulta jäi tällä kertaa uupumaan.

Juuri tämän Niko-analyysin palautin kurssin lopun kunniaksi, mutta oppitunnillamme emme käsitelleet elokuvia lainkaan, sillä meillä oli ollut joululoman aikana muutakin tekemistä, joka kaipasi läpikäymistä. Niinpä saimme palautetta ja katselimme toistemme ottamia valokuvapareja.

En ole koskaan tuntenut itseäni minkäänlaiseksi velhoksi kameran kanssa. Kokeilen, kunnes onnistun, ja laitan oppimani muistiin. Samalla tavalla olen opiskellut koodaamaan ja käyttämään Photoshopia, ja näin ollen olen pitkään pitänyt itseäni näissä tekniikoissa jonkinlaisena epämääräisenä sunnuntaiharrastelijana. Mediailmaisun ja sitä edeltäneen kuvaviestinnän kurssin myötä olen kuitenkin oppinut luottamaan edes vähän enemmän omiin kykyihini kuvanmuokkaajana ja nyt myös valokuvaajana - ehkä siis vielä koittaa sekin päivä, kun tajuan olevani hyvä koodaamaan...

Vitsi vitsi, yksin koodailen ulkoasuja pikkusiskon hevospeleihin.
Näin, käyttääkseni Putous -viittausta.

Nautin kovasti tehtävänannosta, jonka valokuvausta varten olimme saaneet: saimme itse valita suurin piirtein 25 vaihtoehdosta, mitä valokuvaamisen osa-aluetta halusimme tutkia. Alkuun pääseminen oli taas vaikeaa hyvin laajojen mahdollisuuksien vuoksi, mutta ehkä alan tottua pikku hiljaa tähän kuvataideopettajille ilmeisen yleiseen tapaan antaa rajattomat mahdollisuudet, sillä ymmärsin nopeasti asettaa itse itselleni tiukat rajat. Päädyin tutkimaan niinkin pientä, suurta asiaa kuin valoa valokuvissa. Tutkimusmatka kameran ja valon maailmaan oli hyvin antoisa, ja taidan tehdä samanlaisen pikku retken kuvaamisen maailmaan heti kevätauringon pilkahtaessa pilvien takaa.

Näin ne lapsetkin todennäköisesti tekisivät. Toisin sanoen olisi fiksua alusta alkaen opettaa lapset käyttämään omia laitteitaan, jotta soveltaminen omaan arkeen olisi helpompaa. Ei ihme, että siellä Tukholmassa BYOD (=Bring Your Own Device) oli oikea muoti-ilmaus bisnesmiesten kesken.

Taisin keksiä matkan varrella myös toisen asian omasta oppimisestani, jonka toivon muistavani myös siirtyessäni opiskelijan roolista opettamaan. Tämä tehtävänantojen vaikeus, josta olen paljon sanalla sanoen valittanut kirjoituksissani, taitaakin olla vain opittua avuttomuutta, josta olen lopultakin pääsemässä irti.
Venyttelin tänään siipiäni kotona jo sen verran, että järjestin koko huoneeni uudelleen. Laitoin omia töitä seinälle ja siirsin kirjoituspöydän niin, että sen vieressä on helppo liikkua. Laitoin joululahjaksi saadut akryylivärit kaikki siististi samaan laatikkoon ja jätin laatikon pöydän viereen.

Kiitorata on nyt valmis!


Bisoux bisoux,
Veera

PS. Elokuvan materiaali on nyt siirretty tietokoneelle. Minä "ihan hiukan kokeilin" editointia, toisin sanoen istuin pari tuntia lumoutuneena tietokoneen äärellä rakennellen otoksistamme jo melko valmiin oloisen lyhytelokuvan. Toki jätin muillekin vielä töitä, ei tämä ihan vielä kuitenkaan ohi ole.

PPS. Minut löytää nykyisin jo Google-haulla! Jo on aikoihin eletty, olen sanalla sanoen ihmeissäni. Kyllä se niin taitaa olla, että vaikka varsinainen mediakurssi on nyt takana (pienenpientä elokuvaprojektia lukuun ottamatta...), en minä pääsisi heittämään hyvästejä medialle, vaikka haluaisin. Siispä:
Kauan eläköön media ja mediailmaisun mutkikas maailma!


Lähteet:

Kuva. Wikimedia Commons. Grand Illusion Cinema. http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/18/Grandillusioncinema.jpg
(Kuva) Ilta-Sanomat: Putouksen hahmoviisuista kokoelma-CD. Julkaistu 8.2.2012. Www-lähde, viitattu 10.1.2013. http://www.iltasanomat.fi/putous/art-1288447713590.html 
Näräinen, P. 1999. Elokuva-analyysi luokkaopetuksessa. Teoksessa Mediakasvatus, toim. Sirkku Kotilainen, Mari Hankala ja Ullamaija Kivikuru. Helsinki: Edita, sivut 93-106