Jäähyväiset medialle (?)

Tuntuu omituiselta lopetella kurssia samaan aikaan, kun ympärillä kaikki muu on pääsemässä vasta alkuun - uusi vuosi on tuonut mukanaan hurjan määrän merkintöjä kalenteriini, ja niistä suurin osa sisältää pakollista läsnäoloa sekä runsaasti kotitehtäviä. Kai opiskelijan vain täytyy selviytyä aikataulujen viidakossa tai jättää leikki sikseen!

Näin maailmanlopusta selviämisen kunniaksi olimme nyt päässeet siis loppusuoralle Mediailmaisu-kurssissa. Jäljellä oli enää valokuvailmaisun tehtävien purku sekä viimeisetkin muiden itsenäisten tehtävien palautukset. Joululoman mediakylpyyn olivat kuuluneet valokuvien lisäksi myös lastenelokuvat - itse asiassa niitä piti katsoa ja analysoida vain yksi, mutta koska analyysin tehtävänanto ei aivan auennut minulle, päätin kompensoida laadun määrällä ja katsoin seitsemän lasten- ja neljä nuortenelokuvaa.

Olen kurssin aikana oppinut, ettei tähdillä arvostelemisessa ole oikeastaan mitään syytä, eikä sen paremmin järkeä. Ne ovat kuitenkin hauskan näköisiä, ja sen (sekä itseni huvittamisen) vuoksi jaottelenkin nyt joululomalla katsomani lasten- ja nuortenelokuvat kahteen luokkaan.

Neljän tähden elokuvat (=olen iloinen, että katsoin):
Harry Potter ja viisasten kivi
HP ja Feeniksin kilta
HP ja Puoliverinen prinssi
HP ja Kuoleman varjelukset, osa 1
HP ja K.v., osa 2
Joulupukki ja noitarumpu
Mulan
Niko - lentäjän poika
Prinsessa ja sammakko

Puolen tähden leffat (=ei olisi tarvinnut vaivautua):
Mulan 2
Risto Räppääjä ja polkupyörävaras


Ja mitä tästä opimme?
Niinpä.
Millä perusteella minä mahdoin jakaa tähteni? Olisivatko tähdet olleet perusteluistani huolimatta ansaittuja? Halusin arvottaa näkemäni teokset, mutta miksi - olisiko se ehkä jokin kaikille ihmisille yhteinen piirre, ehkä jonkinlainen sivupolku oman äänen kuuluville saamisesta? Taidan tietää tähän viimeiseen vastauksen. Siitä tulee vaan niin hyvä olo, kun saa kertoa oman mielipiteensä asiasta kuin asiasta.

... sanoi blogin kirjoittaja.


Ehkä tähtien antaminen on oppilaidenkin kanssa näin ollen perusteltavissa, vaikkei se olekaan ehkä se kaikkein kehittävin tapa arvioida elokuvaa. Omaa elokuva-analyysia tehdessäni huomasin, ettei myöskään kaiken mahdollisenhavainnoiminen ja ylös kirjaaminen samanaikaisesti ole sen kehittävämpää. Olin aivan helisemässä, kun yritin seurata Niko - lentäjän poika -elokuvan vauhtikohtauksessa sekä juonta, piirtojälkeä että intertekstuaalisia viittauksia samanaikaisesti, ja aionkin vastedes jättää tällaisen niille, jotka tekevät elokuva-arvosteluja työkseen.

Sen sijaan voisin ottaa opetustyöni osaksi samantyyppisen analyysin, jonka teimme ryhmän kanssa Puhdistus-elokuvasta; jokainen yksilö tai vaikka pari seuraa vain yhtä osa-aluetta elokuvassa, ja saadut havainnot kootaan esim. taululle koko ryhmän yhteiseksi elokuva-analyysiksi. Tällaista ratkaisuahan meille tarjoiltiin myös oheislukemistonamme toimineessa artikkelissa Elokuva-analyysi luokkaopetuksessa (P. Näräinen, 1999). Näin jokainen oppilas saisi toivottavasti tunteen uppoutumisesta elokuvaan median lajina, mikä minulta jäi tällä kertaa uupumaan.

Juuri tämän Niko-analyysin palautin kurssin lopun kunniaksi, mutta oppitunnillamme emme käsitelleet elokuvia lainkaan, sillä meillä oli ollut joululoman aikana muutakin tekemistä, joka kaipasi läpikäymistä. Niinpä saimme palautetta ja katselimme toistemme ottamia valokuvapareja.

En ole koskaan tuntenut itseäni minkäänlaiseksi velhoksi kameran kanssa. Kokeilen, kunnes onnistun, ja laitan oppimani muistiin. Samalla tavalla olen opiskellut koodaamaan ja käyttämään Photoshopia, ja näin ollen olen pitkään pitänyt itseäni näissä tekniikoissa jonkinlaisena epämääräisenä sunnuntaiharrastelijana. Mediailmaisun ja sitä edeltäneen kuvaviestinnän kurssin myötä olen kuitenkin oppinut luottamaan edes vähän enemmän omiin kykyihini kuvanmuokkaajana ja nyt myös valokuvaajana - ehkä siis vielä koittaa sekin päivä, kun tajuan olevani hyvä koodaamaan...

Vitsi vitsi, yksin koodailen ulkoasuja pikkusiskon hevospeleihin.
Näin, käyttääkseni Putous -viittausta.

Nautin kovasti tehtävänannosta, jonka valokuvausta varten olimme saaneet: saimme itse valita suurin piirtein 25 vaihtoehdosta, mitä valokuvaamisen osa-aluetta halusimme tutkia. Alkuun pääseminen oli taas vaikeaa hyvin laajojen mahdollisuuksien vuoksi, mutta ehkä alan tottua pikku hiljaa tähän kuvataideopettajille ilmeisen yleiseen tapaan antaa rajattomat mahdollisuudet, sillä ymmärsin nopeasti asettaa itse itselleni tiukat rajat. Päädyin tutkimaan niinkin pientä, suurta asiaa kuin valoa valokuvissa. Tutkimusmatka kameran ja valon maailmaan oli hyvin antoisa, ja taidan tehdä samanlaisen pikku retken kuvaamisen maailmaan heti kevätauringon pilkahtaessa pilvien takaa.

Näin ne lapsetkin todennäköisesti tekisivät. Toisin sanoen olisi fiksua alusta alkaen opettaa lapset käyttämään omia laitteitaan, jotta soveltaminen omaan arkeen olisi helpompaa. Ei ihme, että siellä Tukholmassa BYOD (=Bring Your Own Device) oli oikea muoti-ilmaus bisnesmiesten kesken.

Taisin keksiä matkan varrella myös toisen asian omasta oppimisestani, jonka toivon muistavani myös siirtyessäni opiskelijan roolista opettamaan. Tämä tehtävänantojen vaikeus, josta olen paljon sanalla sanoen valittanut kirjoituksissani, taitaakin olla vain opittua avuttomuutta, josta olen lopultakin pääsemässä irti.
Venyttelin tänään siipiäni kotona jo sen verran, että järjestin koko huoneeni uudelleen. Laitoin omia töitä seinälle ja siirsin kirjoituspöydän niin, että sen vieressä on helppo liikkua. Laitoin joululahjaksi saadut akryylivärit kaikki siististi samaan laatikkoon ja jätin laatikon pöydän viereen.

Kiitorata on nyt valmis!


Bisoux bisoux,
Veera

PS. Elokuvan materiaali on nyt siirretty tietokoneelle. Minä "ihan hiukan kokeilin" editointia, toisin sanoen istuin pari tuntia lumoutuneena tietokoneen äärellä rakennellen otoksistamme jo melko valmiin oloisen lyhytelokuvan. Toki jätin muillekin vielä töitä, ei tämä ihan vielä kuitenkaan ohi ole.

PPS. Minut löytää nykyisin jo Google-haulla! Jo on aikoihin eletty, olen sanalla sanoen ihmeissäni. Kyllä se niin taitaa olla, että vaikka varsinainen mediakurssi on nyt takana (pienenpientä elokuvaprojektia lukuun ottamatta...), en minä pääsisi heittämään hyvästejä medialle, vaikka haluaisin. Siispä:
Kauan eläköön media ja mediailmaisun mutkikas maailma!


Lähteet:

Kuva. Wikimedia Commons. Grand Illusion Cinema. http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/18/Grandillusioncinema.jpg
(Kuva) Ilta-Sanomat: Putouksen hahmoviisuista kokoelma-CD. Julkaistu 8.2.2012. Www-lähde, viitattu 10.1.2013. http://www.iltasanomat.fi/putous/art-1288447713590.html 
Näräinen, P. 1999. Elokuva-analyysi luokkaopetuksessa. Teoksessa Mediakasvatus, toim. Sirkku Kotilainen, Mari Hankala ja Ullamaija Kivikuru. Helsinki: Edita, sivut 93-106