Arkkitehtuuri

6.2.

Arkkitehtuuritunti meni jotenkin sumussa – johtunee siitä, että iltapäivän elokuvagaala vei suurimman osan keskittymiskyvystäni.

Tutkimme useiden eri kulttuurien arkkitehtuurin taidonnäytteitä pienen tietokilpailun kautta. Tunnistin esimerkiksi Taj Mahalin ja sfinksin, josta ryhmämme saikin mielenkiintoisen keskustelun aikaiseksi. Oikeastaan en olisi pannut yhtään pahakseni, vaikka olisimme koko lopputunnin puhuneet vain historioitsijoiden erilaisista näkemyksistä ja siitä, kuka on oikeassa, miten ja miksi. Onneksi kävimme tämän keskustelun sitten illalla ravintolassa, sillä tietenkin meidän piti jatkaa kuvataiteellista ja kasvatuksellista opiskeluamme.

Totesimme, että kun lasten kanssa lähestytään arkkitehtuuria, se pitää tehdä leikin kautta. 

Varmasti kaikki lapset ovat jossakin vaiheessa piirtäneet linnoja tai muita saturakennuksia, rakennelleet leluilleen asuntoja tai itselleen majan, tai vaikka kaikkia näitä. Ja jos ei näitä, niin ainakin Legoilla on sitten tullut leikittyä. Olin hieman pettynyt, kun Legot eivät tulleet tunnilla puheeksi, mutta osaan sentään sen verran soveltaa oppimaani, että tiedän niiden kuuluvan samaan sarjaan. Meillä onkin niitä kotona ”aimo nivaska”, kuten meilläpäin on tapana sanoa, vaikka epäilen, ettei siskoni suostu lainaamaan keräily-Legojaan opetuskäyttöön. Niillä on kyllä rakennettu kaikenlaista, enkä voi väittää välttyneeni arkkitehtuurisen hahmottamiseni kehittämiseltä siinä sivussa, vaikka siskoni olikin siinä paljon minua taitavampi.

Varsinainen työ, jonka teimme, oli pienoinen pettymys. Taas saimme ainoastaan tunnin – jos sitäkään – aikaa, ja aiheen rajaus oli tällä kertaa aivan liian laaja. Meidän piti vain suunnitella ”rakennus”.

No, koska olemme Kuvamatka-kurssilla tutkineet koko ajan Akseli Gallen-Kallelan teosta nimeltä ”Rakennus”, joka oli alun perin suunniteltu Juseliuksen mausoleumiin Porissa, jota olen menossa katsomaan viikonloppuna, ja olimme juuri puhuneet sekä Taj Mahalista että pyramideista, ja olin kesällä töissä hautausmaalla… No, niin. Ei siis ollut varmaankaan mikään ihme, että päätin suunnitella mausoleumin. Itselleni.

Meille näytettiin myös työskentelyn tueksi todella hieno video.

Muiden mielestä ehkä hieman groteski lähtökohtani osoittautui käytännössä hyvin kiehtovaksi, ja olisin mielelläni käyttänyt enemmänkin aikaa suunnitelmapiirrosten tekemiseen. Oli myös erinomainen idea keskeyttää työnteko hetkeksi, jakaa meidät pareihin ja käskeä parit arvioimaan toistensa suunnitelmia kuin olisimme niiden tilaajia – jotain parannettavaa oli pakko löytää, jos myös jotain kehuttavaakin. Saatuani pariltani idean lasikattoon olin valmis piirtämään ainakin tunnin verran lisää, mutta aika loppui tietysti kesken. No, valmistui ainakin sivuprofiili tornin puolelta, kyllä sen seinälle kehtaa laittaa.

Ehkä muut saavat jatkaa vielä työn tekemistä, mutta minä olen ensi tunnilla kiireinen – se on nimittäin ensi viikolla au revoir, Turku, ja bonjour, PARIS!

En olekaan pariin vuoteen ollut rakkauden kaupungissa, ja ikävä on ollut kova. Kun liitetään taidehistoriallisesti orientoitunut matkaseura sekä tietotekniikkaa käsittelevä opetuskonferenssi yhtälöön, tästä ei voi tulla kuin kuvataidekasvattajaa joka suuntaan huimasti kasvattava kokemus!

Cordialement,

Veera