21.3.
Ensimmäinen kerta, kurssin läpikäyntiä siis monin tavoin ja hyvin perusteellisesti. Erityisesti aikaa vei tentin ja siihen valmistautumisen ohjeistaminen. Tentti tulisi olemaan paritentti, aineistotentti ja silti ajaltaan ja paikaltaan rajattu - ei siis mielestäni mikään ihme, että olimme kaikki melko lailla hämillämme.
Keskustelimme myös seuraavalla kerralla suunniteltavasta ympäristötaideteoksesta ja siitä, mitä ympäristötaide itse asiassa on. Jos totta puhutaan, luento-osuus tuntui minusta todella pitkältä, sillä saman asian olisi voinut käydä läpi vain kysymällä, mitä meille tulee mieleen sanoista ympäristötaide ja tilataide. Ainakin minulle oli noin viiden minuutin luennon jälkeen selvää, että ympäristötaide on usein kierrätysmateriaalista tehtyä ja ottaa kantaa ympäristöönsä. Luento sen sijaan kesti paljon pidempään. Niinpä hämmennyin, enkä nyt oikein osaa päättää, jäikö minulta ehkä sittenkin huomaamatta jotakin tärkeää.
Saimme kotitehtäväksi pohtia, minkä tyyppisen ympäristöteoksen haluaisimme tehdä. Olimme pohtineet asiaa yhdessä jo tämän ensimmäisen oppitunnin lopuksi. Päätimme yhdessä, että teemana olisi kevät. Kuukaudesta huolimatta maa oli nimittäin edelleen paksun lumivaipan alla, eikä aurinkokaan paistanut kuin ehkä kaksi kertaa viikossa - me siis kaikki kaipasimme vähän piristystä tähän odotuksen keskelle. Rajaukseksi annettiin, että teoksen piti olla puissa
25.3.
Tämän tunnin aiheeksi oli etukäteen kerrottu ympäristötaideteoksen suunnittelu.
Tunti alkoi kuitenkin luento-osuudella, joka syvensi ehkä vielä hieman ympäristötaiteen käsitettä. Ainakin luennon jälkeen oli sellainen olo, että ympäristötaide on kovin monitulkintainen sana, mutta toisaalta, se liittyy lähes aina ekologisiin arvoihin. Toisin sanoen en ole varma, opinko juuri mitään uutta, muutaman taiteilijan nimen lisäksi.
Sitten pääsimme suunnittelemaan ympäristötaidetta käytännössä. Kokosimme ensin ajatuksia pienryhmissä, joissa piti noin vartissa saada aikaan kuvallinen esitys ryhmämme ideasta. Opettaja olisi antanut enemmänkin aikaa, mutta meille olisi riittänyt kymmenenkin minuuttia aivan mainiosti. Ryhmämme lähti ajatuksesta, jossa puihin viedään lehtiköynnöksiä. Lisäsin kuvalliseen suunnitelmaamme yhden linnunpöntön, koska se näytti siinä mielestäni hyvältä.
Kun sitten kävimme läpi eri ryhmien suunnitelmia, kävi jotenkin mystisesti niin, että juuri se minun linnunpönttöni olikin demokraattisesti äänestettynä paras idea. Olin hämmästynyt, mutten tietenkään alkanut pitää asiasta mitään meteliä - omakehu haisee, sanottiin meilläpäin, kun lapsena leikimme ja joku kehui olevansa muita parempi jossakin. Joka tapauksessa, seuraavaksi piti sitten pohtia, millaisia linnunpönttöjä tekisimme.
Oli hyvin, hyvin vaikeaa kuunnella kaikkien ehdotuksia ja yrittää päästä kaikkia miellyttävään kompromissiin linnunpönttöjen ulkonäöstä. Itse olisin pitänyt siitä, että kaikilla olisi ollut lähtökohtanaan maitotölkki, mutta värit ja muodot olisi sen jälkeen voinut päättää itse. Toiset taas olisivat halunneet pelkkiä vaaleankeltaisia pönttöjä. Minä olisin halunnut puut pullolleen niitä, mutta jotkut halusivat korkeintaan kuusi pönttöä. Tästä kaikesta syntyi kuitenkin, pitkän vääntämisen jälkeen, kompromissi.
Ryhdyimme työhön sitä mukaan, kun saimme keittiöstä maitotölkkejä. Kaiken sen rapsuttelun ja maalaamisen keskellä moni kävi kysymässä minulta (melko retoriseen sävyyn), saisikohan tölkkiin tehdä enemmän kuin yhden reiän, tai voisikohan sen sittenkin maalata kahdella värillä. Vastasin virnistyksellä ja annoin kaiken tukeni sääntöjen rikkomiselle, vaikken yleensä lähdekään sellaiselle linjalle. Nyt minusta kuitenkin tuntui siltä, ettei ehdotonta yhtenäisyyttä halunneiden linjaa voinut mitenkään saavuttaa, ja osa ryhmäläisistä olisi kokenut jääneensä prosessista ulkopuoliseksi, jos pieniä rikkomuksia ei olisi sallittu.
Jätimme kertaalleen maalatut pöntöt kuivumaan lähtiessämme kotiin. Ainakin minä siirryin hyvin pian lueskelemaan ensi kerran tenttiä varten.
4.4.
Kertomus epäonnisesta tenttipäivästä.
Eräänä aamuna Veera oli saapunut yliopistolle tehdäkseen tentin yhdessä parinsa kanssa. He siirtyivät aineiston ja tietokoneen kanssa ruokalan kabinettitilaan ja ryhtyivät intoa puhkuen toimeen. Tuntisuunnitelman pitäisi valmistua kahdessa tunnissa... Mutta sitten...!
Tentti sisälsi hieman omituisia kohtia, joita ihmettelimme yhdessä. Meillä ei ole tapana kirjata tuntisuunnitelmiin POPSin yleisiä tavoitteita, sillä niiden oletetaan mielestämme leikkaavan kaikkea opetusta joka tapauksessa. Nyt kuitenkin niiden, aivan kuten kaikkien aihekokonaisuuksienkin, kirjaamiseen meni valtavan paljon aikaa ja energiaa, joka oli pois varsinaisesta suunnittelutyöstä.
Hidasteista huolimatta tenttivastauksemme valmistui hyvää vauhtia, ja olimme saaneet tekstiosuuden valmiiksi niin, että meillä olisi ollut vielä hyvät neljäkymmentä minuuttia aikaa kirjoittamiselle. Ongelmat alkoivat, kun ryhdyimme liittämään kuvia osaksi tenttiämme.
Ne eivät tahtoneet millään kopioitua, ja parini piti nähdä melkoisesti vaivaa, jotta hän sai kuvat siirrettyä word-dokumenttiin. Ja sitten, yhtäkkiä, kummankaan huomaamatta, hän hipaisi väärää nappia ja...
Emme tietenkään olleet tallentaneet vastausta mihinkään. Minä en voinut kuin nauraa, ja rauhoitella romahduksen partaalla olevaa pariani. Yksi tentti ei ole elämää suurempi asia, mutta toki tuntui inhottavalta, että kahden tunnin hyvä työ valui bittiavaruuteen.
Jouduimme tekemään erityisjärjestelyitä, jotka johtivat siihen, että kandiseminaarin jälkeen iltapäivällä saavuimme molemmat takaisin kuvisluokkaan ja aloitimme uudestaan alusta.
Toisella kerralla yleisten tavoitteiden kirjaaminen tuntui vielä turhemmalta.
Varsinaisen tunnin lopussa meille annettiin vielä itsenäinen valokuvaustehtävä, jonka tarkoituksena oli seurata valokuvien avulla jotakin muuttuvaa kohdetta. Sen työn palautukseen oli kuitenkin yli kuukausi aikaa, joten mitään paniikkia ei ole, ja toisaalta, kuviin voi saada melko suurenkin muutoksen!
Meitä pyydettiin myös suunnittelemaan etukäteen ensi kerralla toteutettava veistos-omakuva.
 |
| Koko porukka työn touhussa |
Näiden lisäksi kävimme vielä ripustamassa ympäristöteoksemme paikoilleen. Oma linnunpönttöni oli vielä maalista hieman märkä, mutta onnistuin onneksi olemaan maalaamatta puuta, johon taideteosta ripustin, siinä sivussa... Otin muuten vapauden lisätä pönttöni alaosaan ja pohjaan katkelman "Tuol' on mun kultani"-kansanlaulun sanoista, jotka sopivat mielestäni odotuksen teemaan.
 |
| Kun et tule jo, kun et tule jo... |
Viikonloppuna materiaalia metsästäessäni löysin halkopinosta todella kauniin kelomännyn palasen, jonka pakkasin laukkuun mukaan seuraavaa keskiviikkoa varten.
10.4.
Teimme veistosta. Olin jo hieman aloittanut veistelyä kotona, ja vaikka puukko olikin hiukan tylstynyt, otin sen silti mukaan. Tuntui jotenkin kummalliselta kävellä muina miehinä ympäri yliopistoa puukko laukussaan...
Puun veistäminen oli hyvin tarkkaan harkittu valinta. Halusin tehdä omakuvan jostakin, joka on syntynyt, ja joka voi myös maatua. Halusin myös kokeilla uutta tekniikkaa, kun sellaiseen oli mahdollisuus. Halusin käyttää veistämiseen aitoa lihasvoimaa, ja lisäksi halusin tehdä jotakin, jolla olisi yhteys veistosperinteeseen ja historiaan. Muuten teos ei olisi kuvannut minua.
 |
| Tärkeimmät työvälineet: kelo, puukko ja työhanskat |
Olin tietysti valinnut mahdollisimman kovan puulajin, eikä tylsä puukko ole koskaan erityisen hyvä työväline. Kyllä minä sitten lopulta jouduin hiukan käyttämään myös talttaa, mutta sekin oli lihasvoimaa vaativa, minulle uusi tekniikka. Niinpä taltan käyttö sopi hyvin alkuperäiseen suunnitelmaani. Olen lopputulokseen hyvin tyytyväinen.
 |
| Omakuva: kelo |
Suunnittelimme myös ensi kerralla alkuun laitettavan, näyttelyyn esille tulevan tilataideteoksen. Oikeastaan olimme keskustelleet aiheesta jo aiemmin, joten päätös syntyi nopeasti: halusimme lasipurkeissa kasvavia hyötykasvien taimia osoittamaan katsojille näyttelyaluetta ja tuomaan luonnon ja kevään sisälle yliopistorakennukseen. Kun mullan, purkkien ja siementen hankinnasta oltiin sovittu, olimme kaikki tyytyväisiä ja poistuimme omille teillemme, tutkimaan kierrätyskaappiemme sisustoja lasipurkkien varalta.
18.4.
Tila- / ympäristötaideteosta varten käytimme tämän kerran sormet mullassa, siemeniä istutellen. Minä olen tehnyt jonkin verran istutuksia aiemminkin, joten toimin siinä samalla jonkinlaisena tukipisteenä muille istuttelijoille. Oli todella hauskaa päästä tekemään taas kevätpuuhia - tuntuu jo siltä, että kesä ehkä tulee sittenkin!
Saimme myös ohjeet veistoksemme "kävelytykseen", siis kuvaamiseen erilaisissa tiloissa, eri kulmista, eri valoissa. Kuvien piti tuoda esille paikkoja, jonne haluaisimme omakuvamme sijoittuvan, tai toisaalta paikkoja, joissa sen merkitys muuttuu selvästi erilaiseksi.
Ripustusryhmä teki omia suunnitelmiaan toisen luokan puolella, minä ja muutama muu tutustuimme papujen istuttamiseen. Kaikki kävivät istuttamassa ainakin jotakin. Pian kaikki purkit olivat täynnä multaa ja siemeniä, ja totesimme, ettei muuta tekemistä oikein enää ollut. Niinpä siivosimme luokat oikein kunnolla, laitoimme kaiken paikoilleen ja lähdimme kotiin toivoen, että istutukset selviäisivät ja alkaisivat myös itää ennen näyttelyä.
24.4.
Tämä kerta oli pyhitetty kokonaan Kevätnäyttelyn rakentamiseen. Istutuksemme olivat itäneet (myös ne muutamat pavut!), joten tilateoksen tekeminen onnistui nyt oikein hyvin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten tehtävä oli hyvin nopeasti suoritettu.
- Veera
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti