Maanantaina 19. päivänä marraskuuta olimme sopineet pienryhmäni kanssa, että tapaamme kuvataideluokassa ja suunnittelemme oman elokuvamme. Yksi meistä oli tekemässä kandia, mutta oli antanut kolmelle muulle vapaat kädet.
Minä ryhdyin muita odotellessani tekemään KuRan croquis-piirroksia muista omatoimista työtä tekemään tulleista. Piirtelin kaikessa rauhassa, ja sitten vähän vähemmän rauhallisena, kunnes puolentoista tunnin päästä totesin, että minulle taidettiin tehdä oharit. Kotia kohti, siis, ja vailla aavistustakaan elokuvasta. Tai no, olin minä itsekseni ideoinut teemaa, tyyliä ja hieman jo kuvakulmiakin.
Pari tuntia kotona oltuani sain sentään viestin, että toinen ryhmäläiseni oli niin kipeä, ettei päässyt kävelemään. Seuraavana päivänä selvisi, että viimeinenkin poissaolija oli ollut jo monetta päivää todella kipeänä. Ikävä kyllä kumpikaan ei ollut hoksannut informoida minulle tilastaan ennen sovittua tapaamista. Toisaalta ymmärrän molempia, ja virheitä sattuu.
Laitoin siis omat pohdintani faceen keskusteltaviksi, ja sieltä löytyi lopulta ajatus mustavalkofilmistä, kaipaavasta rakkaudesta, ja ehkä myös Chaplin-tyylisestä slapstick-huumorista. Kukaan meistä ei ole koskaan tehnyt mitään sen kaltaista, joten jäimme odottamaan opettajan ohjeita ja vinkkejä kuvauskaluston valinnasta ja muusta aiheeseen littyvästä.
Ja minä jään odottamaan sitä kohtaa projektissa, että voin vetää lonkkaa pari tuntia, kun muut tekevät töitä.
Bisoux bisoux,
Veera
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti